tiistai 29. toukokuuta 2012

yksityinen kouluvalmennus

Alkaa vähitellen tympimään tämä kuvattomuus postauksissa, mutta kun ei ole mahdollisuutta laittaa mitään kuvia tällä hetkellä :/ Mutta itse aiheeseen elu tämän päiväiseen yksityiseen kouluvalmennukseen ja ahaa-elämykseen.

Ennen valmennukseen lähtöä klippasin tallin vanhan tuntiponin joka ei tiputa enään talvikarvaa pois joten kone surisemaan ja ponista tuli naku. Valmennukseen lähdettiin meidän kopilla tällä kertaa kun viimeksi mentiin tallin kopilla. Ensiksi meni opettajani omalla hevosellaan yksin ja ehdin kuvaamaan ja kuolaamaan siinä ohessa. Rami pääsi karsinaan hetkeksi ja hyvin viihtyi vaikka olikin vieraassa paikassa. Valmentajankin kanssa puhuttiin että jos hän menisi seuraavalla kerralla Ramin selkään eli maanantaina sitten toivottavasti.
Sanoin vielä ennen tunnin alkua että Ramilla on taas selän kanssa vähän ongelmaa ja kerroin samalla tuosta kyljestä joten tänään aiheenamme oli taivutus (varsinkin oikealle ja samalla vasemman kyljen venytys) sekä laukkaaminen.

Verkkasin itse käynnissä ja aloimme pian ravailemaan ja ratsastimme kahdeksikkoa ja taivutin aina ympyrän verran, suoristus ja uuteen suuntaan taivutus. Jatkoin sitten oikeassa kierroksessa ympyrällä ravaamista ja yritin saada Ramin taipumaan ja välillä onnistuikin kun sain ideasta kiinni miten olen itse selässä, mitä tee pohkeella ja tarvittaessa miten pidän käsiä. Eli tänäänkin sitten sain ohjeen: ajattele käsiä vasemmalle ja kun ajattelin oikeasti niitä omia tassuja vasemmalle niin alkoi hevonenki taipumaan kunhan muistin myös ratsastaa oikella pohkeella niin sitten alkoi homma luonnistumaan. Aikaisemmin meillä oli myös ongelmana tasapaino eli suuntaa vaihtaessa vasemmalta oikealle tasapaino heitti pahasti kun en ratsastanut kunnolla. Nykyään tätä ongelmaa ei oikeastaan ole eli tässäkin alueessa on tullut pientä kehitystä. Välikäynnit tehtiin pitkin ohjin ja sitten paneudutiin toiseen aiheeseen: laukka.

Laukka on ollut meille ongelma ja yksi ongelma on se että en kommunikoi Ramin kanssa tarpeeksi laukatessa tai oikeastaan nostan laukan ja sitten vaan jään odottamaan koska se rikkoo raville. Ehei nyt aletaan tosissaan ratsastamaan tuota laukkaa! Otettiin ensin oikealle laukkaa en tiedä edes kuinka paljon, mutta paljon! Pystyttiin jopa osittain laukkaamaan ympyrälläkin joka oli kyllä vähän levinnyt ympyrä. Aina kun rikkoi raville piti saada mahdollisimman nopeasti uusi nosto. Kun oltiin tyytyväisiä oikeaan kierrokseen vaihdettiin suunta vasemmalle ja hetken lepokäynnit. Nyt muistin jopa pitää ohjat lapasessa enkä heitä niitä pois ja kun pidin oikeasti sen tuntuman enkä päästänyt hevosta menemään hirveää kyytiä vaan pidin vastaan MUTTA ratsastin kuitenkin eteenpäin niin nyt pystyin taivuttamaan ja ratsastamaan ympyröitä ja hallitsemaan sitä laukkaa. Tässä kohtaa tuli AHAA elämys ja nyt tajusin mitä pitää oikeasti tehdä ja mitä virheitä olen tehnyt aikasemmin. Myös sisälle kaatuminen on ongelma kun olen aikaisemmin lähtenyt johtamaan sisäohjalla vaikka ei pitäisi niin hevonen kaatuu entistä enemmän sisälle ja siinä vaiheessa se myös rikkoo väkisin raville. Laukkojen jälkeen tein pelkästään loppukäynnit eli en enään ravannut vaan lopetimme hyvään pätkään niin jäi kummallekin loistava fiilis valmennksesta. Sen tiedän ettei loppuraveista edes olisi tullut mitään vaan Rami olisi tarjonnut heti laukkaa joka väliin kun oli niin fiiliksissä laukkaamisesta.

Lopussa vielä valmentaja kommentoi Ramia muutamilla sanoilla. Eli ensiksi sanoi rakenteesta sen verran, että on tiivis paketti eli tarkoitti tällä hyvää/kivaa rakennetta. Laukan suhteen sanoi että varmasti Ramilla on hyvä laukka kunhan saadaan se vain pelaamaan ja paketti alkaa pysymään kasassa ettei leviä laukalta raville enään niin herkästi. Ja kun laukka ei ole tälle hevoselle mikään ongelma kun se vielä tykkää laukata ja se luonnistuu helposti. Ihan yleisesti juteltiin juuri lämppäreiden laukasta kun se on jalostettu niiltä pois ja kaikilla ei edes tule koskaan kummemmin luonnistumaan laukkaaminen ja toisilla taas luonnistuu. Olin oikein tyytyväinen tuntiin kun sain ideasta kiinni miten pitää tehdä ja miten. Seuraavan kerran meillä onkin kouluvalmennus maanantaina ja jos nyt kävisi hyvä tuuri voin saada ystävän kuvaamaan meidän menoa niin saataisiin vihdoinkin uusia koulukuvia tai videota. Mutta nyt voisin lähteä suihkuun kun aamulla kiiruhdan töihin ja siitä sitten kasvattajan luo poistamaan tikit ja katsotaan tuota jalkaa.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Pari kisakuvaa

Päästä äiti kameran taakse ja katsotaan mitä tulee. Kaikkia kuvia on jouduttu käsittelemään vähän kovemmalla tassulla. Ensiksikin äiti ei taaskaan muistanut että tuossa on pitkä putki ja sillä voi oikeasti zoomailla vähän kauemmaskin. Ehkä ei pidä valittaa kun kerran sai kuvia? Harmittaa niin pirusti kun taaskaan ei saanut rataa videolle! :/ Pitää ostaa itselle joku videokamera..

Ainiin pieni lisäys eli pakko hehkuttaa Ramin käytöstä kisatilanteessa. Se muuttuu aivan totaalisesti! Jotenkin paljon varmemmaksi ja vielä yritteliäämmäksi mitä on ja rakastan tätä piirrettä tässä hevosessa.
Ainiin tarvin snorkkelin. räpylät ja kellukkeetkin olisivat hyvät.





omenapuu <3


Onnistuminen !

Täällä ruudun toisella puolella on taas loistava fiilis tämän päivän tallin omista harjoituskisoista! Joku voi pitää vähän pimahtaneena kun riemuitsen näin pienestä asiasta. Kuitenkin hyppäsimme tänään 60 cm luokan arvostelu oli A.2.0 ja meillä menee nämä luokat silleen eli I luokka: 40/50/60 cm eli saa valita korkeuden ja toinen oli sitten 70/80 cm. Menin jo aamusta tallille kun Ramilla oli kengitys ja heti ensimmäiseksi sain etsiä hupun ja riimun laitumelta ja onneksi ne löytyivät. Kengityksen jälkeen Rami sai jäädä sisälle nukkumaan ja kuivattelemaan kun huuhdoin suurimmat pölyt ja liat pois. Hain kaverini ja hänen poninsa välissä ja laittelimme sitten tallilla hevoset kuntoon. Pahoitteluni tästäkään radasta ei ole videota! Vaikka latasin toisen kameran patterit ne eivät kestäkään kuin ehkä max. puoli minuuttia! Murh itkupotkuraivari.

Kävelimme baanan ympäri ja katsoin muiden suoritukset kunnes me loput pääsimme verkkaamaan (7 ratsukkoa yhteensä). Alussa ravailin ja otin kumpaankin suuntaan laukat ja kiesus tuo hevonen laukkasi Ramiksi suht rauhassa kunnes alkoi kuumumaan vähitellen. Kuitenkin verkkahypyt sujuivat hyvin paitsi kuski sukelteli minkä kerkesi.

Lähdimme viimeisenäja rata itsessään oli helppo muistaa. 3 okseria, 4 pystyä ja portti ja ykkösenä oli pysty. Auta armias kun pilliin vihellettii Rami oli sitä mieltä että nyt mennään ja tarjosi heti laukkaa ja pienen matkan annoinkin sen laukata, mutta ennen ensimmäiselle esteelle kaartoa otin suosiolla raville ja rata mentiinkin ravissa vaikka Rami tarjosi joka väliin laukkaa. Kuitenkin se meni jokaiselle esteelle innokkaasti ilman vastusteluja mitä nyt sitä vähän ärsytti martsa, mutta muuten niin loistava! Rata päästiin puhtaasti läpi ja voi sitä onnea kun tajusin sen että hei nolla! Rami sai niin hyvät taputukset ja kehut ja se oli itsekin oikein tyytyväisen oloinen. Jäimme ilman sijoitusta, mutta meille jäi sitäkin parempi mieli! Rami pääsi suorituksen jälkeen pesulle ja sai ylimääräisen annoksen ruokaa. Käppäilin vielä hyttysten syötäväksi eli menin katsomaan toisen luokan loppuun, räpsin pari kuvaa ja laiteltiin sitten kisojen jälkeen tavaroita paikoilleen, siivosin kopin ja tiputin kaverini kotiin.

Kuvia tulee ehkä tänään kunhan pääsen kotio käymään (:

lauantai 26. toukokuuta 2012

Pikaisia kuulumisia

Oikeastaan maanantainjälkeen ei ole tapahtunut ei sitten mitään. Tiistaina käytin Ramin rokotuksessa läheisellä klinikalla (n. 40 min ajomatka) kun laskeskelin sen tulevan halvemmaksi. Ramikin käveli suoraan koppiin ja alkoi mutustella heti heiniä ja matkan oli rauhassa. Tiistaista lähtien myös hevoset saavat olla 24/7 laitumella, ihanaa! Mutta ennen klinikalle lähtöä jouduin ottamaan Ramilta puolikkaan takakengän irti kun kenkä oli kulunut keskeltä puhki ja toinen puolikas tippunut johonkin. Torstaina sitten otin toisesta takajalasta puolikkaan irti ja nypin samalla kavioon jääneitä nauloja irti ja kirosin. Ramilla on heikko kavionlaatu ja se ei kestä olla yhtään ilman kenkiä kun kaviot kuluvat todella nopeasti ja repeilevät. Nyt siis en liikuta Ramia, mutta käyn tallilla sitten muuten vain hillumassa eli laitan ruuat, ruokin jos olen iltasella liikenteessä ja putsailen tavaroita ja nautin ihanasta ilmasta! Sunnuntaina meillä on tallin kisat ja saamme samaisena aamuna kengät jalkaan eli ömh no pitää vaan tehdä huolellinen verryttely ja hyppäämme vain yhden luokan.

Tiistaina meillä on Jasun yksityinen kouluvalmennus ja ajattelin pyytää hänet käymään Ramin selässä niin hänkin sitten tietää paremmin tästä hevosesta ja osaa sen mukaan antaa tehtävät. Eikä hinta myöskään ole paha; 40 euroa yksityisestä valmennuksesta ja hän käy joka viikko täällä lähistöllä valmentamassa.
Perjantaina olisi tarkoitus mennä Veeran estevalmennukseen kaverin kanssa ja en tiedä tuleeko hän omalla ponillaan vai sitten Ramin laitsakaverilla. Se selviää sitten (:

tiistai 22. toukokuuta 2012

Kisavideot


Lupaamani videot paitsi kouluvideota en saanut tähän näytille muuten kuin linkin kautta. Ja tosiaan sunnuntain koulukisoista ei saatu videota. Sunnuntaina sitten tallin omat estekisat ja luokka 60 cm.


maanantai 21. toukokuuta 2012

Kotiseuran koulukisat

Päivän huumoripläjäys tuli eilen kun startattiin kummankin ekat seurakisat koulupuolella. Meidän radan videoinnin kävi huonosti kun akku loppui heti alussa! Kuvia voin saadakin vähän myöhemmin toivon mukaan. Ehkä toisaalta on parempi ettei sitä videota ettemme järkytä teitä lukijoita liikaa ;) Saimme 37 %, mutta eipä tuo haittaa kunhan saatiin kokemusta ja Rami käyttäytyi oikein kivasti.

 Kisahoitajat hain 7.15 ja tallilla oltiin n. 7.25, hevonen kuntoon ja koppiin. Ramikin käveli aivan suoraan sisälle, fiksu poitsu





Tiivistettynä mukavat kisat, loisto hevonen vaikka prosentit olivat mitä olivat mutta tästä suunnataan ylöspäin ja jatketaan koulukisoissa käymistä. Seuraavat kisat onkin kesäkuun 9. päivä ja sinne lähdetään neljän hevosen voimin jos hyvin käy.

Tänään kävin Ramin kanssa kävelemässä ja ravaamassa maastossa ilman satulaa ja suitsia yksin. Ihanaa ratsastaa pelkässä topissa vaikka hyttyset hyökkäsivät heti kimppuun. Ramillekin pitää taas etsiä päähän tuo verkko kun kärpäset ovat nyt pään kimpussa turhan aktiivisesti.
Opettajani luki tänään tuon meidän eilisen paperin ja oli joidenkin pisteiden kohdalla vähän kummissaan ja kyseli sitten samalla miten mikäkin kohta meni mun mielestä ja mietti vähän lisää ja harmitteli kun rataa ei ole videolla niin olisi nähnyt miten se meni. Hänen mielestään siinä oli kyllä jotkut numerot vedetty niin alakanttiin ja jäätiin miettimään tätä kohtaa kun paperissa luki vähän siihen tapaan ettei hevonen ollut hallinnassa eli mitä tuomari on sillä tarkoittanut? Koko rataa vai pelkästään laukkaosuuksia, mutta paperista ei löytynyt yhtään hyvää sanaa edes hevosesta vaikka se tosissaan yritti. Noo jokaisella tuomarilla on omat mielipiteensä eikä tästä pidä lannistua (: Mutta tärkeintä on kuitenkin se, että yritettiin rohkeasti, oli kiva päivä ja Rami pääsi harjoittelemaan ja hakemaan kokemusta.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Kouluvalmennus ja seurakisat

Nonniin lupaamani kisavideo ei tule vielä enkä tiedä edes milloin ehdin pöytäkoneelle väsäämään sitä. Saatte sitten varmaan kolmien kilpailuiden videot pienellä rysäyksellä jos hyvin käy.

Eilen olimme kouluvalmennuksessa ja kokeilimme uutta valmentajaa Jasminia. Oikein mukavan tuntuinen valmentaja ja vaativa! Suurin ns. mukamas ongelma on kun ohjeet eroavat niin paljon toisistaan taas aikaisemman valmentajan kanssa jonka valmennuksissa olen käynyt jonkun verran. Olen ratsastanut hänen neuvojen mukaan ja Rami toimii ihan kivasti ja nyt kun pitäisi muuttaa omaa tyyliä niin hevonen menee aivan sekaisin. Kun olen pyrkinyt siihen että Rami ravaisi hitaasti niin nyt pitäisi sitten saada se liikkumaan huomattavasti reippaammin. Tai laukatessa suhteellisen pienellä pääty ympyrällä pitäisi pitää aivan lyhyet ohjat ja asettaa hevonen sisään vaikka sen tasapaino ei vielä riitä siihen hommaan. Ja kun olemme tehneet paljon nostoja ja omalla isolla kentällä sitten laukattu pidempiä pätkiä kun annan sen mennä myös hiukan pidemmällä ohjalla. Koko valmennus mentiin ympyrällä ja hiki siinä kyllä tuli ja Ramikin väsähti jo puolessa välissä. No katsotaan vielä jos alkaisi yhteinen kieli löytyä valmentajan kanssa.

Tänään kävimme ihmettelemässä seuraestekisoissa. Saimme onneksi kaksi kaveria kisahoitajaksi ja lähdime team ex.ravurina liikenteeseen kun matkakaverimme Ramin tarha/laidun kaveri on myös entinen juoksija. Kisapaikalla olimme joskus puoli yhdeksän aikaan, ilmottautuminen ja hevosille varusteet niskaan ja hoitajat sitten taluttelivat ruunia kun lähdimme ihmettelemään ratapiirrosta. Kenttä oli todella pehmeän tuntuinen ja paikoitellen jopa vetinen kun parina päivänä on satanut. Itelle iski paniikki siinä enemmänkin kun kävelimme rataa ja välillä upposi itsekin joissakin kohdissa. Rata oli muuten kivasti suunniteltu ja jopa tämä huonomuistinen oppi sen hetkessä. Auta armias kun pääsin sitten Ramin selkään niin alkoi Ramikin jännittämään kun tartutin oman jännitykseni. Verkassa menin TAAS käsijarru päällä joka esteelle ja kerran Rami kielsikin kun en vaan antanut sen mennä. Lähdimme toiseksi viimeisenä radalle. Ensimmäinen este mentiin isolla loikalla joka oli punavalkoinen okseri. Seuraava este oli lankku ja kun videolta katsoo niin tuli sellanen fiilis että työnnän Ramin esteen yli. Kolmannesta päästiin ihmen ja kumma yli mutta neloselle tyssäsi kun tultiin niin huonolla tiellä 60 cm tasaokserille. Ei siinä mitään uusi yritys ja lopetin sen ratsastuksen ennen estettä ja tulos on varmaan aika selvä? Hylkyhän siitä tuli, mutta en todellakaan ollut harmistunut vaan oikeastaan tyytyväinen kun päästiin edes ne kolme estettä ja seuraavalla kerralla paremmin. Huomenna sitten koulurtaa suorittamaan hui :D

torstai 17. toukokuuta 2012

Kouluskapat: eka heC

Pahoitteluni näistä kisoista ei näköjään tule kuvia, koska olin unohtanut laittaa järkkäriin muistikortin eikä äitikään huomannut, että näytössä lukee ettei ole muistikorttia, räpsi kuvia ja kun aloin katsomaan kuvia niin eipäs ollut mitään. Mutta radat on videoitu ja videon voitte saada huomenna jos hyvin käy! Yritän saada kyllä jonkun pienen pätkän esille. Edelleenkin yritän käyttää epätoivoisest tätä miniläppäriä huonolla tuloksella eikä tällä saa ladattua nettiin yhtään mitään.

Mutta tosiaan tänään aloitimme kisakauden tallin omilla koulukisoilla ja luokkina raviohjelma ja helppo C:2. En toki panikoinut tuota toista luokkaa?
Verkassa Rami oli kivan tuntuinen ja oli kivasti kuulolla ja heti tuli itselle sellainen hyvä fiilis et kyllä tämä tästä. Enemmänkin panikoin uusia housuja kun ne sanoivat riks raks vähän väliä vaikka eilen pidin niitä jalassa ja menin kyykkyyn, venyttelin ym. Juu eivät ne onneksi sanoneet räks! Sehän olisi vielä puuttunut...

Aloitimme luokan ekana ja alussa Rami tuntui vähän jopa juoksevan turhan kovaa kunnes muuttui paremmaksi. Tällä kertaa ei tullut ihme ja kumma rikkoja edes kulmissa vaikka en tehnyt yhtä hyviä kulmia kun viimeksi. Lopputervehdykseen tullessa oma mieli oli korkealla. Saimme mukavat 62,5 % ja 100 pistettä 160:stä. Jäimme pisteen jaetusta toisesta sijasta! Paperissa on pääosin kutosia, neljä seiskaa ja yksi vitonen joka tuli alkutervehdyksestä kun poni kiemurteli madon tavoin.

No sitten toinen luokka eli C. Verkassa Rami oli kiva ennen pientä välikohtausta kun Rami pelästyi hevosta joka laukkasi kohti ja panikoitu siitä, osui kouluaitaan ja pelkäsi sen jälkeen kaikkia hevosia ja poneja ja varsinkin jos ne laukkasivat kohti! Lähdin sitten verkasta pois rauhoittamaan Ramia ja kyllä se edelleen pelkäsi muita vaikka ne olivat siinä vaihessa n. 3 metrin päässä. Siinä sitten päätin jo että jos Rami ei tästä rentoudu niin turha lähteä radallekaan. Mutta sain siinä sitten ottaa nostot vasemmalle ja Ramikin rentoutui joten lähdin radalle sillä ajatuksella; menee miten menee, mutta ompahan yritetty. Kyllähän Rami edelleen vähän kyttäili muita siltä varalta etteivät hyökkää pienen hevosen kimppuun.

Alussa tuntui ettei tästä tule mitään; Rami ei mennyt lähellekään muita hevosia vaan aidan ja hevosen väliin jäi joku puoli metriä ja sitten tuntui että apua hevonen hyytyy! Täyskaarrot venyivät turhan suuriksi ja teiden seuraaminen onnetonta. Vasemmassa laukassa jatkuvia rikkoja ja varsinkin lävistäjä on vaikea Ramille. Oikeassa kierroksessa sentään laukkasi koko ympyrän, mutta rikkoi myös pariin otteeseen. Radan jälkeen olin oikeasti onnellinen kun selvittiin hengissä. Kävelimme baanan ympäri, pesin Ramin ja menin katsomaan viimeiset suoritukset C:stä ja hain samalla paperit ja iloiseksi yllätykseksi helppo C paperissa luki alhaalla 52,272 % Tyytyväinenkö?! No kyllä!! Rami oli super kuitenkin (: Alla pätkä raviohjelman lopusta.

Omaan istuntaan en ole niin tyytyväinen varsinkaan käsien asentoon. Kyynärkulma katoaa jonnekin ja muutenkin tuntuu että nuo tassut lepattavat miten sattuu.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Ostoksia ja valmistautumista

Kirjoittelempa taas pikaisesti parista päivästä mitä on tullut tehtyä. Lisäksi jännitän tässä huomisia koulukisoja kun starttaamme kummankin ekan helpon C:n enkä todellakaan odota mitään huipputulosta; 30 % taitaa olla realistisin.

Eilen eksyimme yllättäen Ramin kanssa tunnille kun kerran oli tilaa ja menimme ihan paria kohtaa kouluradasta. Rami on nykyään ravissa todella hyvän tuntuinen; rento ja tahdikas. Laukkaakin pystyimme eilen menemään jonkun verran eli ihan ensimmäisessä nostossa oikealle taisimme laukata ainakin kaksi kierrosta keskiympyrällä mikä on meille "ennätys" tällä hetkellä. Suurimmat ongelmat ovat ehdottomasti lävistäjällä laukkaaminen ja se kaarre! Tasapaino ei vain ole tarpeeksi hyvä ja on ehkä hiukan epävarma lävistäjällä kun aita lähestyy kovaa vauhtia. Ja eilen vielä se kuumeni kun lävistäjän lähellä oli okseri. Vasemmalle meni ihan kohtuullisesti ja sitten kun vaan uskallas ottaa paremmin kiinni rikossa niin saan nopeasti uuden noston ja laukan jälkeen ravissa Rami on todella kiva vasemmassa kierroksessa! Kyllä siitä hyvä kouluponi tulee.

Tänään kävin mukavan seuralaisen kanssa ostoksilla Hööksissä ja vahingossa eksymisen kautta myös päädyimme käymään horse&rider liikkeessä. Hööksiin mentäessä onnistuin ajamaan parista kohdasta ohi, mutta perille löydettiin! Löysin kahden housut, yksiväriset kokopaikkaset harmaat ja tummansiniset, kisapaita, kahdet ruutusukat, paketti saapassukki, bling bling otsapanta, harjakassi kisoihin, korvahuppu, oliivin värinen kouluhuopa ja mitähän muuta? Toisesta liikkestä mukaan lähti hanskat, poistamyynnissä oleva 20 euron musta ohut toppaliivi sekä pari pussia nameja.

Kävin myös Ramilla ratsastamassa n. 45 minuuttia ilman satulaa. Rami oli jännittynyt kun oli aikamoinen tuuli, mutta rentoutui lopulta ja pystyin ravailemaan ihan mukavasti. Nyt lopultakin kun olen oppinut istumaan jipii! Ratsastuksen jälkeen putsasin suitset, vaihdoin uuden otsapannan estesuitsiin, puunasin kengät ja laittelin tavarat huomiseksi. Kävin hakemassa trailerinkin kun lupasin kyydittää kaverin ponin kisoihin.

Lisäksi jännitän jotenkin noita huomisia kisoja! Opettajallemme puhuin muutenkin et vähän jänskättää mennä seurakisoihinkin, mutta otetaan tämä ihan koulutus mielessä. Rami voi olla todella jännittynyt eikä radasta tule yhtään mitään tai sitten se voi yllättää ja olla suht kiva. Ajatellaan kuitenkin realistisesti eli jos saadaan 30% niin olen tyytyväinen kun tiedän meidän ongelmat. JOS toimii edes ravatessa superkivasti niin se on hyvä juttu. Mutta siitä sitten huomenna lisää. Nyt yritän vielä päntätä tuota C:tä vielä kun ei meinaa millään muistaa miten se meneekään ja katson tuon raviohjelman vielä läpi.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Lapsi sairastaa


Ääh heti alkuunsa valitus kun tällä miniläppärillä on äärettömän vaikeaa yrittää naputella tekstiä.

Eilen poitsu oli leikkauksessa joka meni hyvin. Leikkaus kesti puolitoista tuntia ja ehdimme äidin kanssa käydä ostamassa ruokaa Vihdin keskustasta, kävelimme hautausmaalla ja sitten hakemaan koiraa. Pontus nostettiin heti takakonttiin ja heti se myös pissasi ja toista nolotti hiukan vaikka se oli aivan tokkurassa. Onneksi oltiin laitettu sellasia alustoja mitkä imevät sen märän eikä koko auto kastunut. Pontus itki lähes koko matkan joten äiti istui takapenkillä ja rapsutteli Pontusta.

Nyt olemme toisella talollamme koska täällä ei ole häiriötekijöitä ja 10 rappusta vähemmän eli Pontus pääsee helposti ulos. Kovin on omatoiminen; ei saa kanniskella eikä auttaa vaan koira itse menee rappuset alas, mutta ylöspäin joutuu avittamaan vähän. Pääosin on makoillut ulkona flexin kanssa niin mikäs siinä. Jatkuvasti vahditaan kun on tuo side jalassa ettei revi sitä kun tötsä ahdistaa sitä liikaa.

Yön nukuin lattialla Pontuksen sairaskulmauksen vieressä ja koira oli todella levoton. Jatkuvaa itkemistä ja liikahtelua ja välillä nousi ylös vikisemään kunnes lopulta rauhottui kun äiti avasi ikkunan. Poitsu on kyllä ihanan reipas ja varmasti tulee paranemaan hyvin. Kunhan tuo toinen ristari kestäisi eikä katkeaisi ainakaan ihan heti tai ei koskaan! No siltä tuskin vältytään kun toinen jalka on niin kovassa rasituksessa tällä hetkellä.

Ramin kanssa en ehtinyt eilen tekemään mitään vaan kävin viemässä ruokasäkin ja rapsuttelin. Tänään pitäisi ratsastaa, huomenna käydä hööksissä etsimässä housuja ja kisapaita, torstaina tallin koulukisat, perjantaina ehkä valmennus uudella valmentajalla, lauantaina estekisat ja sunnuntaina koulukisat. Neljä todella rankkaa päivää tiedossa Ramille :/ No tänään käyn varmaan vähän hyppäämässä pieniä esteitä tai sitten tuuppailen tai keksin jotain kivaa.




lauantai 12. toukokuuta 2012

Match Show:n valloitusta


Jaksan vihdoinkin kirjoittaa! Olin aivan poikki ja nukuin sohvalla tyytyväisenä ja muutenkin nyt kun on tullut pari yötä vähän valvottua Pontuksen takia niin se kostautuu. Pontuskin on ollut reipas poika ja käyttäytyy suhteellisen normaalisti. Käytiin tuossa puoli tuntia sitten kävelemässä ja poitsu olisi halunnut leikkiä toisen koiran kanssa.

Lähdin tallille joskus puoli kahdeksan aikaan ja vajaa tuntihan siinä vierähti kun laittelin heinät koppiin, harjasin Ramista purut pois vaikka sillä oli vohveliloimi yön päällä, mutta häntä oli taas aivan täynnä puruja. Rami oli silleen mukavan rauhallinen vaikka alkoi jännittämään kuljetussuojia laittaessa. Koppiin meni helposti puolessa minuutissa  ja alkoi heti mutustamaan heiniä. En laittanut edes korvia kiinni kun en löytänyt korvatolloja mistään. Olin kuitenkin hyvissä ajoin paikalla ja ehdin hillumaan jonkun puoli tuntia muuten vain minkä jälkeen otin Ramin ulos kopista ja aloin taluttelemaan. Tässä vaiheessa Ramikin alkoi olemaan hiukan hermostunut ja maneesissa hermostui entistä enemmän. Milloin kuului taputusta ulkoa tai sitten oli jotain muuta pelottavaa.

Olimme arvostelussa yksin, koska parimme lähti pois. Ehdimme vaihtaa pari sanaa ja he sanoivat että heidän hevonen on nyt niin hermostunut että lähtevät mieluummin kotiin ettei käy mitään. Ihan ymmärrettävää.
Ensiksi kävelin puolikkaan kolmiosta jonka jälkeen esitin Ramin tuomarille. Rami skarppasi paremmin buffettia päin joten pyöräytin sen kertaalleen ympäri. Mutta miten meidän kohdalle sattuikin tämmönen ei ehkä niin kiva juttu, mutta ei mikään vakavakaan. Eli kun tänään oli todella tuulista siihen kentälle osui ilmeisesti tuulenpuuska joka lennätti ruusukkeita, BIS 1:sen tulevan kukkapuskan (oli sellaisessa kääreessä) ja en tiedä lensikö jotain muutakin kentälle! Ramihan otti vähän takapakkia. Tottakai se pelästyi, mutta kuitenkin sen jälkeen käyttäytyi suhteellisen nätisti.

Tuomari taisi kuitenkin tykätä Ramista ja saimme I palkinnon! Sanoi sitten minulle että ryhdikäs, komea ja näyttävä hevonen, mutta takapää on ongelma. Hän tarkoittaa siis sitä kun Ramilla kiertää takajalka(jalat??) sisään. Arvostelun voitte lukea alempaa kuvista.

Kiersimme sitten lopussa vielä koko sinivalkoisten porukalla kenttää ja sinne jäi kolme todella upeaa hevosta sitten. Me pääsimme kotiin! Tallissa annoin Ramin olla hetken karsinassa syömässä, laittelin tavaroita pois ja vein Raminkin lopulta ulos loimen kanssa.

Sitten vielä äidin ottamia kuvia. Aika söpön värinen takki mulla? Ei pitänyt laittaa sitä päälle, mutta oli niin kylmä ettei olisi muuten pärjännyt. Rami oli kuitenkin hieno!







perjantai 11. toukokuuta 2012

Itketään silmät päästä

Ei, ei se maailma tähän kaadu vaikka omat tunteet on aika pinnassa ja vähän väliä itkeä pillitän.
Kävimme tänään Pontuksen kanssa eläinlääkärissä, samaisessa missä kasvattaja on töissä ja kun hän näki Pontuksen sanoi jo suoraan että kyllä se on ristiside siltä mennyt. Eläinlääkäri vielä tutki ja kun paineli jalkaa niin Pontuskin näytti heti että nyt sattuu ja pahasti! Ei kumminkaan pitänyt mitään ääntä vaan kääntyi eläinlääkäriä kohti nopeasti. Ristiside oli ilmeisesti jo aikaisemmin ottanut vähän kipeää ja epäillään kotiväen kanssa vapun aikaa kun Pontus oli pihalla meidän kanssa hihna tolppaan pujotettuna ja se onnistui sekaantumaan naruun jotenkin ja silloin se vinkaisi. Eilinen ojan yli kynnöspeltoon hyppääminen oli sitten viimeinen niitti. Saimme kipulääkettä mikä annetaan kaksi kertaa päivässä (puolikas tabletti) ja jo maanantaina Pontukselle on aika jalan operoimiseen kello 14.00. Huomiseksi olisi myös saanut, mutta meillä on Ramin kanssa mätsärit enkä haluaisi jättää niitä välistä.

Kyllä on tänään tullut itkettyä koko kotimatka kun syytän itseäni tästä vaikka ei pitäisi. Varsinkin tämän rodun edustajat kuuluvat siihen ryhmään joilla menee ristari todella helposti suorien takajalkojen takia ja siihen ei tarvita mitään isoa asiaa. Pontus on kuitenkin oikein pirteä, syö hyvin ja nukkuu rauhassa niin ei se ainakaan ole niin kipeä mitä voisi olla.
Kuitenkin pitää varautua siihen että toisenkin jalan ristiside sanoo poks jossakin vaiheessa kun se nyt ylikuormittuu. Sille vaan ei voi mitään, mutta alan syöttämään Pontukselle sitten jotain lisää mikä taas ehkäisee mm. nivelrikon syntyä tai kehittymistä. Onneksi leikkaus on pian niin ei tule mitään suurempia ongelmia!

♥ pikku Pontus 8 viikkoisena

 No kävin sitten tänään tallilla syöttelemässä Ramia selästä käsin riimun kanssa. Menin selkään, käveltiin hetki maastossa tallikaverin kanssa ja syöteltiin sitten baanalla hetki. Rami oli oikein nätisti ja jotenkin tuli vähän parempi fiilis siitä. Muutenkin oli ihanan halipulainen kun pesin jalat huomista varten ja käyttäytyi niin nätisti vaikka ruoka odotti kipossa.

huonot fiilikset

Monen asian takia. Rami on ollu nyt pari kertaa todella huono ratsastaa ja nyt sitten Pontus on kolmijalkainen... Soitin kasvattajalle joka sai omaan työpaikkaansa varattua meille ajan täksi päiväksi kun olisimme päässeet vasta maanantaina lääkäriin omalle kylälle :/ Toivottavasti ei ole nyt mitään vakavaa, mutta se selviää tänään. Sitten vielä kiirehdin estetunnille vaikka tarkoituksena oli mennä koulutunnille, mutta tämän lääkärireissun takia siirsin tunnilla.
Hyvää on sitten se, että olin eilen ensimmäistä päivää töissä ja ihan ookoosti meni päivä. Mutta kirjottelen sitten illalla paremmin.

tiistai 8. toukokuuta 2012

hammaslääkäri & estetunti

Ai että mikä ihana päivä! Tänään Rami sai nakuilla ulkona kun oli niin lämmin eli heti kun pääsin tallille kävelin ottamaan Ramilta loimen pois ja tämä poika meni sitten piehtaroimaan tyytyväisenä. Pesin yhden laatikon missä säilytän mm. rehalyytit, rautaliuoksen, BE-liuoksen sekä equi-calmia ja nyt se on ainakin puhdas.
Kengittäjä kävi tänään ja katsoi Ramin hampaat viimeisenä. Arvaukseni osui oikeaan eli Ramilla oli oikealla puolella piikkejä ja vasen puoli oli aivan hyvässä kunnossa. Rami antoi oikein kivasti raspata hampaat mitä nyt vähän venkoili pään kanssa, mutta muuten ihmeen kiltisti. Kävin syöttelemässä vähän vihreää jonka jälkeen aloin laittamaan Ramia kuntoon tuntia varten.

Tänään sitten hypättiin viiden esteen rataa korkeus aikalailla 70-80 cm ja hyppäsimme Ramin kanssa vikana olisikohan kaksi kertaa putkeen koko radan ja hiottiin paria estettä. Aluksi verkkailtiin käynnissä volteilla ja pysähdyksillä jonka jälkeen ravissa jatkettiin ympyröiden ratsastamista. Rami eteni reippaasti normaaliin tapaansa enkä lähtenyt mitenkään erityisesti himmailemaan. Pitkillä sivuilla kevyessä istunnassa ja sama laukassa ja voitte vain arvailla kuinka kovaa Rami lähti laukassa! Vasemmalle laukattiin ihmeen pitkä matka eli yli puolikas kierros kevyesti ja Ramikin alkoi jopa kuuntelemaan siinä laukassa mikä oli todella positiivista. Sillä välin kun muut ratsukot alkoivat hyppäämään me muut teimme käynti-ravi siirtymiä, pysähdyksiä ym. Siinä kun on kuusi henkilöä tunnilla niin saa vähän aikaa odottaa omaa vuoroaan. Rami oli kivasti kuulolla vaikka vähän tättärää.

Ensiksi tultiin okseri jonka jälkeen kaarto oikealle ja pitkällä linjalla oleva pysty jonka puomin Rami kiskoi vähän väliä mukaansa. Tästä kaarto vasemmalle keltamustalle pystylle, kaarto vasemmalle vinolla linjalla olevalle pystylle ja viimeinen kaarto oikealle okserille.
Rami alkoi tarjoamaan jo esteiden välissä oikealle kaartaessa laukkaa ja ensimmäisen esteen jälkeen mentiin jonkun matkaa laukassa toiselle esteelle. Kuitenkin Ramille näköjään tuotti ongelmia tämä kakkos este kun puomit tulivat alas tyyliin joka kerta kun se hypättiin. Vähän epävarma ponnistuspaikasta kun taas muilla silleen suht helposti löytää eikä paljonkaan tiputtele. Itse tein taas moan ja lähdin varmistelemaan liikaa ennen estettä eli otin vauhdin pois! EI EI EI EI näin!! Ennen estettä toki tekee puolipidätteen mutta ei jää liikaa kiinni. Kyllä se hevonen selvityy reippaammastakin vauhdista. Mutta Rami oli super kiva en voi valittaa! Aivan älyttömän varma eikä kertaakaan tuntunut siltä että kieltää ja innoissaan hyppäsi kaikki esteet. Joku päivä mennään vaikka ihan pelkästään puomeja eli tiputan pari estettä maapuomeiksi ja treenataan vähän kääntymistä sekä voidaan tulla laukassa sitten.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Montéa 9 km [video]

Eilen en jaksanut vaan kirjottaa enkä kyllä kerennyt Ramin selkäänkään ikävä kyllä. Näyttelyissä venähti niin paljon ja lähdin tallille melkein heti kunhan olin jättänyt koiran kotiin, vaihtanut vaatteet ja tukka putkella tallille. Iltatalli oli juuri alkamassa joten hoidin vain Ramin jalat ja kävin heittämässä viikonlopun ajan tallille olleen tytön asemalle. Kaiken lisäksi häneltä hukkui matkalippu, ei käteistä ja bussi oli tulossa joten työnsin tytön kouraan rahaa niin hän pääsi sitten kotiin.

Tänään käytiin kaverin kanssa ensin ostoksilla ja kävin ostamassa punaiset kumitutit Ramin estesuitsiin sekä kaksi kouluhuopaa; valkoisen ja sitten tuollaisen oranssiruskean mikälie onkaan ja se on kaiken lisäksi jäätävän kokoinen. Ei siinä mitään sitten vaan tallille kunhan olin soittanut ensiksi tulevaan työpaikkaani mistä en sen enempää kerrokaan (:

Tallille lähtiessä suunniteltiin että lähdettäisiin ajamaan ja päätin sitten lähteä selästä käsin heittämään ravilenkkiä niin saisi hevonenkin venyttää itseään oikein kunnolla ja saataisiin toivottavasti turhaa puhtia pois huomista ajatellen. Ensin syöteltiin hevosia jonka jälkeen Ramista otettiin uusi rakennekuva kun mies on niin mukavassa kunnossa nyt. On saanut lihasta kaulaan sekä etuosaan ihan mukavasti sekä takamus näyttää aika kivalta tällä hetkellä.


Lähdettiin sitten seikkailemaan 9 km lenkki kaverien tullessa kärryillä perässä. Rami lasketti aika haipakkaa vauhtia ja oli oikein mielissään kun sai ravata KOVAA! Otettiin pari todella kovaakin pätkää ja kertaalleen Rami lähti lapasesta kun toinen hevonen tuli ohitse ja Rami kun on votitajaluonne eli ei anna periksi tuumaakaan ja sitä alkaa ärsyttämään jos joku toinen pääsee ohi ja sitä aletaan himmailemaan. Rami hikosi heti alussa ja oli aivan läpimärkä lenkin loppupuolella, mutta ehti kuivua ennen tallille pääsyä. Tuntihan siinä meni kun käveltiin kuitenkin aika paljon niin hevoset saivat tasata hengitystä.
Lenkin jälkeen kunnon pesu, letkut jalkoihin ja letkutuksen jälkeen vielä arnikaa varmuuden vuoksi. Ruokaan sitten laitoin rehalyyttia niin Rami sitten juo ja ripauksen enemmän kauraa mitä normaalisti.


Tällä viikolla on sitten vielä kouluvalmennus vaikka päivästä ei ole vielä tietoa! Katsotaan jos saisin sinne jonkun kuvaajan niin saataisiin koulumatskua pitkästä aikaa. Huomenna hyppytunti ja ennen tuntia hampaiden raspaus.
Sitten pari pätkää tämän päivän lenkistä eli tämä viimeinen kova pätkä mikä mentiin. Jaa hevonen hanskassako? Tais kuskilla hymy hyytyä tuossa yhdessä vaiheessa kun tajusi ettei hevonen oikeasti reagoi pidätteisiin mitenkään kunnolla :D Vasta siinä vaiheessa kun edellä menevä alkoi myös himmata Ramikin alkoi kuuntelemaan. Ja huomatkaa tuossa kun saadaan lupa mennä ohi miten Rami vaihtaa vaihdetta ja lähtee. Tässä yksi syy miksi rakastan mennä aina välillä ravilenkkejä kun hevonen saa mennä kovaa ja kun se oikein räjähtää alla kun saa sen luvan mennä! Ramillekin riittää pieni imutus ja vielä matalammaksi laskeutuminen niin silloinki löytyy vielä yksi pykälä mikä tuntuu jo pelkästään lentämiseltä.



loikkakoikka kuvia


Eilisen päivän hyppykuvia, iso kiitos ihanalle Sinille joka viitsi kuvata ja samalla sai toimia Janeten kanssa puomien nostelijoina! Ensimmäisessä kuvassa takapuomi siinä 80 cm korvilla muissa 70 cm.







lauantai 5. toukokuuta 2012

true esteratsastaja?

Meillä oli tänään hyppypäivä ja hevosen selässä tuli oltua kaksi tuntia. Ei sentään hypätty koko aikaa vaan käytiin välissä kävelemässä maastossa vajaa tunti kun tunti alkoi ja kentällä ei sitten mahtunut olemaan. Ehittiin ottamaan pari hyppyä jonka jälkeen käytiin toisen ratsukon kanssa vähän kävelemässä ja otettiin yksi irrottelupätkä. Tarkoituksena oli kokeilla miten tämä toinen hevonen reagoi siihen jos edellä menee hevonen täyttä laukkaa eli tuleeko pukkisarjaa vai mennäänkö ihan kiltisti. Hyvinhän tuo meni ja Rami oli ihan onnessaan kun sai laukata kovaa. Käytiin mäkilenkillä vielä jonka jälkeen takaisin kentälle kahden ihanan aputytön kanssa jotka kuvasivat ja nostelivat puomeja ym. Videotakin ottivat tosin veivät pokkarini pois eikä saatu sitten niitä kunnon hyppyjä :/ no yksi hyppypätkä löytyy sentään videolta ( SAA NAURAA ps. söpö käsisäätö ennen hyppyä).


Rami kävi yllättävää kyllä kuumana kun päästiin kentälle ja esteitä korotettiin siihen 70 cm suunnilleen. Rimakauhu meinasi iskeä kun katselin miten kannattimia nostellaan pari reikää ja okseria levennettiin aavistuksen. Hypättiin pari hyppyä pienemmillä esteillä ihan kokeiluksi.
Ensin kaveri hyppäsi 70 cm tasaokserin ja me sitten perässä pelko perseessä miten käy. Ramihan ylitti esteen kevyesti kuskin säätäessä selässä enemmän kuin laki sallii. Välillä jäin hypyissä jälkeen tai sitten syöksyin itse ennen estettä vaikka yritin hokea "odota, odota, odota, myötää". Kerrankin katse pysyi menosuunnassa suht hyvin enkä jäänyt tuijottamaan niskaa ja pidin kädet tai yritin pitää kaulalihaksen päällä hypyn aikana. Pari kertaa jäin kyllä jälkeen ja puomeja tuli sen takia alas, okserilla ei kertaakaan.
Okserin etuosa laskettiin ristikoksi ja takapuomi nostettiin 80 cm ja pysty pysyivät 70 cm korkeudessa ja hypättiin pari kertaa tuo "iso" okseri.
Tultiin kolmen esteen tehtävänä eli ensiksi pysty, lävistäjällä oleva pysty ja viimeisenä okseri. Rami alkoi väsymään ja omien säätöjen takia otettiin pystyillä puomit alas ja okseri meni kevyesti. Kuitenkin nyt pitäisi omaan pääkoppaan takoa etten saa päästää Ramia yhtään ryntäämään ennen estettä ja pitää tulla sellaisessa sopivassa temmossa ja mieluummin asteen liian hitaasti kuin liian kovaa. Esteet tuntuivat loppujen lopuksi todella pieniltä. Loppuverkkojen jälkeen pesulle, loimi päälle ja arnikat jalkoihin jonka jälkeen oli leiriavustajien palaveri ja siitä ampaisin suoraan töihin. Kuvia on tulossa myöhemmin heti kun saan niitä!

Itselle jäi tosi kiva fiilis tästä päivästä. Rami oli super kiva, innostui hyppäämisestä oikein kunnolla vaikka kuski ei hanskaa tätä hommaa. Kuolain on oikein sopiva hyppäämiseen ja vaikka jää hypyssä jälkeen niin ei se kuitenkaan aiheuta niin suurta vahinkoa kuin esimerkiksi olympia jos käytettäisiin sitä. Katsotaan jos mennään vielä estevalmennukseen ja sitten kisoihin! Ensi viikolla myös hypätään kotona pientä rataa ja haalitaan joitakin pelokkeita esteiden alle kun ei koskaan tiedä mitä esteitä kisoissa on. Mutta ei me lähdetä mitään aikaa ratsastamaan kisoissa vaan pyritään menemään siisti rata ja jos niitä virhepisteitä tulee tai hylky niin sitten tulee sille ei voi mitään. Ennen kisoja pitää hommata vielä valkoinen kouluhuopa (haluaisin brodeeratun, mutta taidan kannattaa oman kylän pientä liikettä) ja joku sininen/oranssi/joku kouluhuopa. Ja hööksistä mennä katsomaan uusia ratsastushousuja huh huh. Tämän hetkisissä housuissani on haaroissa 3 reikää :/ Ovathan nuo jonku 4 vuotta jo kestäneetkin.

50 cm, hylky hups

perjantai 4. toukokuuta 2012

ratsastuskuvia ja video!

Sain tänään eräältä kaverilta kuvia parin viikon takaisesta ratsastelusta ah ihanaa! Tuon ekan kuvan könötys/tuoli istunta/muu epämääräinen on järkyttävää mutta hei kattokaa vaikka sitte pelkästää hevosta jookosta? Kuvista iso kiitos Sinille!

Kävin eilen ratsastamassa tunnin verta ennen töihin lähtöä ja no. Rami oli alkuun kiva, mutta kuumui todella nopeasti ja pariin otteeseen lähti kaahaamaan ravissa kun pidätin ja jouduin todella karusti pysäyttämään hevosen pariin otteeseen. Muutaman kerran jouduin kääntämään aitaa vasten kun meno muuttui holtittomaksi. Ramikin stressaantui ja alkoi kuopimaan maata. Lopussa tehtiin paljon väistöjä ja lopulta Rami rentoutui jonka jälkeen lopetin ratsastuksen ja kehuin sitä.

Tänään menin suoraan töistä tallille enkä jaksanut edes vaihtaa työhousuja pois joten menin ilman satulaa kentällä käyntiä. Tallin omistaja oli samaan aikaan reenaamassa ja meni toisessa päädyssä ja minä toisessa kun hänen ratsunsa pelkäsi toista päätyä. Rami säpsähti pari kertaa ja meinasin jopa tänään tippua ekassa "sivuloikassa". Tehtiin ihan pelkästään ympyröitä, väistöjä ja peruutuksia sekä harjoiteltiin koulurataa. Niin ja tosiaan ilmottauduin tänään tallin omiin kisoihin ja noin tunti sitten "ostin" tuon seurakilpailulisenssin.
Mutta nyt sitten kuvat ja videot. Kaksi viimeistä klippiä on Ramin lievästä kuumumisesta ja tuo oli tosiaan pientä siihen minkälainen se oli. Ja tuo on aika tuollaista päivittäistä peruskuumumista heti ekojen laukkojen jälkeen.

                                      





keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Hyvää syntymäpäivää ♥

Blogin päätähti Rami täytti tänään hurjat 11 vuotta! Apua kun aika on mennyt niin nopeasti, vielä hetki sitten se oli reilu 5 vuotias. Kävin vain nopeasti tallilla katsomassa Ramin kun piti ennättää navettaan. Sain tänään viestin eräältä sukulaiselta joka kysyi pääsenkö lomittamaan kun hän on pahasti kipeä ja menee lääkäriin ja saa varmasti saikkua. Lähdin sitten navettaan n. 3 tunnin varoitusajalla ja olen lauantaihin asti.
Tänään kuvailin myös hiukan tallilla kun on tuo kuvausinto ollut pahasti kadoksissa. Jos ottaisi itseä niskasta kiinni ja alkaisi raahaamaan kameraa mukaan 3-5 kertaa viikossa? Ratsastuskuvia ei tule edelleenkään usein kun olen usein yksin tallilla.


hei oikeesti? muulin sukulainen
tallikisu
Kävin myös eilen Ramin selässä illemmalla. Ensin pesin vähän harjoja jonka jälkeen Rami kuntoon ja selkään. Menin koulupenkillä ja ajattelin aluksi mennä kevyesti, mutta loppujen lopuksi menimme normi reenin eli ei kovin raskasta mutta ei mikään sellanen liian leppoisakaan. Rami oli aluksi aika hankala ja tein jonkun verran käynti-ravi siirtymiä kunnes muutimme ne peruutus-ravi siirtymisiksi. Pari loistavaa peruutustakin tuli ja hyviä ravipätkiä. Laukattiin myös jonkun verran ja olen oikein tyytyväinen oikeaan laukkaan. Rami pysyi rentona ihan mukavasti, takajalat eivät jääneet viiden kilometrin päähän ja vauhti no Ramille oikein sopiva kun tällä hetkellä siltä ei voi vaatia mitään kummempaa laukassa. Pystyttiin tekemään jopa ympyrä aina joka noston jälkeen, edistystä! Otettiin myös pari peruutus-laukka nostoa jotka sujuivat mukavasti. Sama tehtiin vasemmalle ja vasemmassakin kierroksessa alkaa laukka pysymään paremmin yllä.

Pontuksesta vielä sen verran eli siltä löytyi aina-niin-ällöttävä punkki takajalasta. Joko eilen tai toissailtana tullut ja saatiin se pois. Nyt puremakohta on turvoksissa ja aristaa vähän sitä mutta kävelee ja hölkkää normaalisti. Välillä ei varaa painoa jalalle, mutta paljon paremi kuin eilen. Laitoin kasvattajalle viestiä asiasta ja soitan huomenna sitten hänelle ja kerron tilanteen minkälainen koira on huomenna.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Hollolan ryhmänäyttely

Tänään olimme sitten pienen karvakorva Pontuksen kanssa pienissä näyttelyissä Lahden Jokimaalla. Heräsin joskus seitsemän jälkeen ja lähdin ajamaan 8:15 ja Lahdessa olin noin yhdeksän aikoihin ja kehä alkoi vasta kymmeneltä.

Pontus oli into pinkeänä joten kävin kävelemässä vähän sen kanssa jonka jälkeen odoteltiin jännittyneinä milloin kello olisi kymmenen ja olisi meidän vuoro. Eli tänään esitin Pontuksen ekaa kertaa itse hui!
Tuomari oli aivan ihana oman maan edustajamme ja hän käsitteli koiria todella nätisti. Pontus vähän tempoi kun kierrettiin ekaa kertaa kehä jonka jälkeen tuomari tutki Pontusta ja outoa kyllä Pontus väisti vähän tuomaria. Se ei ole koskaan väistänyt! Kierrettiin vielä kehä uudelleen pariin kertaan ja mentiin kulmasta kulmaan tyylillä. Pontus sai erittäin hyvän sekä ykkösnauhan eli oli oman luokkansa ykkönen vaikka ei siinä ollut muita uroksia. Tuomari sitten siinä sanoi että rintakehä on vielä kapea ja tarvitsee aikaa kehittyäkseen mutta muuten todella hyvä sivukuva ja miellyttävä.

Itse arvostelu on tälläinen:

18 kk. Maskuliininen, erinomaiset mittasuhteet. Pää saa vielä voimistua. Aavistuksen laskeva kuononselkä. Hyvät korvat, silmät, purenta ja pigmentti. Hyvä kaula. Vielä kapea edestä. Kääntää tassuja ulospäin. Saa vielä vahvistua. Hyvä selkä ja häntä. Liikkuu hyvin sivusta, kapeasti takaa ja löysästi edestä. Hyvä laatuinen karva. Miellyttävä käytös. T(P)alvikirsu. Hyvä sivukuva, tarvitsee aikaa.

Liikkeissä tipahti pisteet oman mokani takia eli olisin voinut liikkua itse ripeämmin tai jopa juosta hiljaa niin Pontuksen liikkeet olisivat olleet edukseen. Annetaan se tällä kertaa anteeksi kun esitin ensimmäistä kertaa koiraa näyttelyissä.

Kotipihalla Pontus alkoi äkkiä ontumaan takajalkaansa! Näyttelyissä kulki puhtaasti, mutta nyt sitten ontui ja pahasti; välillä hyppi kolmella jalalla ja sitten vähän könkkäsi ja välillä liikkuu normaalisti. Ensiksi kävi mielessä jos sillä on jalka puutunut kun se on aikaisemminkin ontunut samaa jalkaa kun on maannut pitkään, mutta makuulle mennessä ei varaa painoa jalalla eikä noustessa. Nyt pelkään sitä että sillä on pamahtanut ristiside kun siltä ollaan vältytty. Leikkaus on kallis ja sitten se toinenkin pamahtaa väkisinkin sille ei voi mitään. Mutta katsellaan huomiseen asti jos se olisi vain joku tikku/kivi jalassa tai sitten pelkästään kolauttanut sen tai joku hermo hiukan puristuksissa jossakin. Jos huomenna on samanlainen soitan kasvattajalle ja sitten mennään eläinlääkäriin tutkituttamaan jalka.