sunnuntai 28. syyskuuta 2014

huominen on huomenna

Huh heijaa nyt on aikaa hengittää jälleen! Epäaktiivisuutta on ollut ilmassa ihan sen takia ettei vaan ole tän kuluneen viikon aikana ottamaan rennosti. Eilen siskoni asteli avioliittoon joten viikko on mennyt häidet järjestelyissä, valmistautumisessa ja eilen juhliessa.

Rami on liikkunut tällä viikolla luvattoman vähän eli muutaman kerran. Töiden jälkeen on tullut käytyä tallilla, mutta kolme viimeistä iltaa on ollut ihan mahdottomia. Harjoituksia, juhlapaikan laittoa ja itse bileitä. Tänään sentään saatiin jätkä perähevoseksi. Hyvin liikkuu piikityksen jälkeen kun nyt näki liikkeen ravissa. Aikamoista kipinää kerkesi ottamaan joka välissä, mutta hauskaa oli.

Jestas kun eilen jännitti! Morsiusneitona ei välttis ole niin kivaa olla. EN edes jännittänyt aluksi, mutta siinä vaiheessa kun piti lähteä kävelemään käytävää pitkin iski se jännitys. Olin varma et vedän itteni vähintään nurin, poikkasen nilkan tai jotain muuta kivaa. Hengissä ollaan kaikesta huolimatta.

Oikeastaan en omaa kummempia kuulumisia, keskiviikkona alkaa pikkuinen loma joten tallilla tulee vietettyä paljon aikaa! Ehtii Raminkin kanssa puuhailemaan kaikkea kivaa ja jos vaikka innostuisin ulkoiluttamaan kameraa?

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Luota vaan ittees, elämän ruoris ku kapteeni myrskys

Ei, en tarjoile teille tänään mitään heppakuulumisia (koska niitä ei ole) vaan tarjoilen ihan muita kuulumisia. Ramin kanssa ei ole klinikan jälkeen keretty tekemään yhtään mitään. Kolme viimeistä päivää on ollut niin täynnä menoa ja meininkiä että huh huh! Ramikin oli niin hapan perjantaina ja launtaina että annoin suosiolla jätkän vaan oleilla.

Perjantaina suuntasin jälleen kerran viihteelle, epäillen että oon pahasti kipeenä. En oo mikään baarissa notkuja, mutta hyvän artistin perässä voin suunnataki baariin? Porvoon yöelämä, Brädi ja hyvä seura kelpasivat vaikka kotimatka ei mennyt ihan suunnitellusti, Hirveä sumu vaikeutti ajamista sekä tilannetta ei helpottanut se, että jarrut eivät toimineet oikeastaan yhtään ja myöhemmin selvisi että jarruputki oli mennyt poikki. No hengissä selvittiin ja nopeus katsottiin sen mukaan. Kolme ja puoli tuntia unta ennen aamutallia ja töihin menoa. En suosittele kellekään.



Lauantaina kävin töiden jälkeen pikaisesti tallilla jonka jälkeen lähdettiin Pontuksen kanssa Keravalle meidän kasvattajan luo. Kasvattaja siisti Pontuksen ja sain itsekin harjoitella! Mallina toimi kasvattajan toinen nartuista joka ei enään käy näyttelyissä joten ei haittaa vaikka vähän menisi siistiminen pieleen. Ei siinä loistava opettaja ja sain kuin sainkin tyttösestä ihan siistin vaikka vähän vein parista kohtaa liikaa karvoja. Haha hupsista :D

Tänään sain nukkua pitkään! Näyttelyihin tarvitsi lähteä ajamaan vasta ennen yhtätoista joten ehdittiin kaikessa rauhassa käydä lenkillä, syödä aamupalaa ja pikaisesti huuhtoa äidin rakkauslapsen kauluksen. Kerman kirous....
Paikalla oltiin hyvistä ajoin ja tuomarikin oli jopa etuajassa mikä on ihan positiivista. Tilanne näytti sään kannalta uhkaavalta kun tuli hetken vettä, onneksi sateenkaaren värinen sadeloimi pelasti tilanteen ;).
Vastassa oli toinen uros, vaikka uroksia piti olla kolme. Pontuskin piti älämölä kehässä haukkumalla mutta oli kuitenkin oman luokkansa ykkönen ja sai SA:n. Lopuksi poitsu kamppaili vielä valio luokan uroksen kanssa ROP palkinnosta mikä meni tälle valiolle, mutta Pontus sai Sertin mikä tarkoittaa sitä, että ollaan enään yhden sertin päässä valioitumisesta! Tänä vuonna ei enään näyttelyihin mennäkään, messari on sen verran hintava vaikka hyvää kokemusta saisi, mutta sillä hinnalla päästään kahteen muuhun näyttelyyn. Ensi viikolla yritän saada ilmoitettua Pontuksen luonnetestiin mikä olisi ihan hyvä, koska siitä on jalostuksen kannalta todella iso plussa.

"Kato äiskä mä oon näin taitava"
Nyt on pakko painua peiton alle, aamulla tallille, kampaajan kautta viemään muutama juttu ym. Huh lauantaina olisi sitten häät edessä! Katsotaan millaista kiirettä tämä viikko pitää. Loppuun vielä Pontuksen hieno arvostelu mikä toisaalta myös sai nauramaan.

"Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen ryhdikäs uros. Oikeanmallinen pää, mutta silmät saisivat olla hitusen avoimemmat. Hyvä runko ja hännänkiinnitys. Sopiva luusto ja kulmaukset. Erinomainen karvanlaatu. Vaivattomat liikkeet. Itsetietoinen esiintyjä"

Haluatteko jatkossa lukea enemmän mörrimöykystä, kenties jonkun "eriskoispostauksen" rotuun liittyen tai vastaavaa? 

"No hei kyllä nä tiiän et mä oon aika hieno poitsu. Avo ERI-1, SA, Pu-2, Sert"

torstai 18. syyskuuta 2014

nukkumatti klinikalla

Aika palata kuulumisten merkeissä, klinikka kuulumisten oikeastaan. Allekirjoittanut on ressannut koko viikon tätä päivää, mitä paljastuu ja mistä se ongelma ikinä löytyykään.

Rami on ollut kaksi päivää rasituksessa, ratsutuksessa tarkkaan ottaen senkin takia, että klinikalla näkyy sitten tämä epäpuhtaus tai oikeastaan ontuma. Ratsutukset ovat menneet itse asiassa hyvin, eilen Rami oli parempi kun tiistaina, videoin ratsastusta ja huomasin kyllä et nyt oikea takajalka oli ep.

Kävin aamulla hoitamassa aamutallin, hetken hengähdin kotona jonka jälkeen traileri kiinni, tallille ja pikaisesti tavarat koppiin, hevosen puunaus ja ruuna traileriin. Matkaan pääsin hyvissä ajoin ja poikkesin vielä hakemaan serkkuni kyytiin, kivempaa lähteä kaverin kanssa kuitenkin. Matka sujui rattoisasti ja perillä oliin 10:20 (ja aikahan siis oli 10:30). Eläinlääkäri oli toinen mikä piti olla ja olin kyllä oikeastaan tosi tyytyväinen, koska tämä eläinlääkäri on hoitanut Ramia niin kauan ja tietää historian varsin hyvin.

Rami otti klinikalla turhankin lunkisti! Ihan oikeesti hei jos hevonen kiskoo tirsoja käytävällä aina kun vaan kerkesi, ei jännittänyt yhtään vaan katseli joka paikkaa, hörisi vieraalle hevoselle mitä harvoin kuulee. 


Ensiksi eläinlääkäri kävi Ramin läpi, juostiin ja käveltiin pitkin käytävää, pyörittiin paikallaan ym. Tehtiin taivutuskokeet taakse, juostiin vähän lisää pitkin käytävää jonka jälkeen Rami sai juosta liinassa. Vasen takajalka, ontuu. Ensiksi puudutettiin siis vasemman takajalan kinner, odotettiin hetki jonka jälkeen juostiin käytävällä ja liinassa. Nyt liikkui puhtaasti mutta...... Ontuu oikeaa takajalkaa! Puudutettiin siis sitäkin vähän, odoteltiin ja juostiin lisää ja kävin myös ratsastamassa. Rami liikkui omaan perstuntumaan paremmin, mutta eläinlääkärin ilme oli vähän miettivä. Satula pidettiin selässä ja vielä jatkettiin puuduttelua. Nyt oli kohteena oikea takapolvi, odoteltiin ja mentiin heti ratsastamaan. Nyt eläinlääkäri oli tyytyväinen; Rami ei enään ontunut ja kiertoliike takajalasta loppui siihen paikkaan. Kuvausta sanoi että tehdään jos haluan, Kysyin nivelrikon tilanteesta ja eläinlääkäri selvitti että pientä muutosta vain pinnalla eli ei hätää. Huh helpotus! Ramilla siis niveltulehdusta kolmessa kohdassa ja ne piikitettiin.

"Diagnoosi: Mtj kinnernivel- ja otj takapolvitulehdus

Liike käynnissä normaali sekä suoralla että ympyrällä. Ravissa suoralla ontuu vtj 1/5 astetta; liinassa juoksuttaessa ontuu vtj. oikeaan kierrokseen 2/5 astetta ja vasempaan kierrokseen 1/5 astetta. Kiertää erityisesti otj. Reagoi kohtalaisesti vtj. koko jalan taivutukseen. Vtj. ontuma lievenee merkittävästi kintereen (alin pattirako) puudutuksella - hevonen alkaa ontua otj. Myös otj. ontuma liinassa häviää kintereen puudutuksellla, mutta ratsastaessa edelleen ontuu ja kiertää otj. Otj takapolven puudutuksen jälkeen ei enää kierrä eikä onnu otj.

Hoidot: Mtj kinnernivelten lääkitys kortisonilla; otj takapolven lääkitys kortisoni-Synocrom-yhdistelmällä."


Fiilis? Helpottunut! Ei ollut tuon pahempaa kuitenkaan vaikka pelkäsin mitä sieltä tulee vastaan. Lompakkokaa ei tyhjentynyt niin paljoa mitä ajattelin, alle 300 eurolla selvittiin (mitä nyt hain sitten vähän nivelravinnetta ym). Rami on loppupäivän karsinassa ja seuraava viikko pelkästään kävellään jonka jälkeen palataan normaaliin arkeen. Kohta takaisin tallin suunnalle katsomaan ponia jonka jälkeen vielä tukkaa laittamaan. Adios!

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Mul on se mitä etit joten häivytään heti

Ihanaa vihdoinkin kotona ja ehtii hetken aikaa rauhoittua ennen tallille menoa. Tämä viikko on ollut ihan jopa positiivinen, viikonloppu meni aika railakkaasti ja kyllä teki hyvää!

Mikä on Ramin tilanne? Totta puhuen ihan kohtuullinen, epäpuhtaudesta ei ole ollut tietoakaan ja nyt ollaankin kävelty aika paljon. Talutellen sekä selästä käyty n. 20-35 minuutin lenkkejä. Perjantaina tehtiin iso poikkeus ja käytiin maastossa ja reissussa oltiin 2 tuntia ja 35 minuuttia, käveltiin oikeastaan koko se aika mitä nyt poikettiin vähän moikkaamassa paria tallin omistajaa. Pellolla otettiin vähän ravia ja Rami liikkui hyvin, valmentaja katsoi siinä vieressä kun ravattiin että se on aivan puhdas. No klinikalle mennään kaikesta huolimatta koska jossakin on jotain sanottavaa.


Eilen Rami sai vapaan kun lähdettiin Tiitun kanssa vähän viihteelle! Mä jos joku oon tosi nihkee lähtemään mihinkään keikalle, kerran oon ollut tässä vajaan neljän vuoden aikana ja silloinkin oltiin Helsingissä katsomassa Reckless Lovea. Eilen suunnattiin Nurmijärvelle katsomaan Ee Äl Aa:ta eli illan päätähti oli Elastinen. Baarissa notkuttiin 5 tuntia ohimennen ja kun Ela saapui lavalle suunnattiin tanssimaan. Mieletön meininki, hyvällä energialla veti setin läpi ja porukka oli kyllä hyvin messissä. Kotona oltiin kolmen aikaa yöllä, minä siis kuskina. Väsymys alkoi painamaan jossakin vaiheessa niin paljon että huh! Näin jokaisen puskan eläimenä ihan loppuvaiheessa. Perjantaina suuntana Porvoo ja Brädi!

Unta kertyi vajaa nelisen tuntia kunnes suuntasin aamutallin tekoon. Aamutallin jälkeen nukahdin vielä ja heräsin kymmenen aikaan kera paniikin! Tänään oli Porvoossa näyttelyt ja jotenkin olin ensin ajatellut että jos ollaan vaikka puoli yhdeltä näyttelyissä se riittää. Sitten tulikin että hitto mitä jos tuomari on ajoissa? Paikalla oltiin kahdentoista aikaa, mutta tuomari olikin pahasti myöhässä ja odottelua tuli vajaa kolme tuntia! Pontus kävi ylikierroksilla ihanien tyttöjen takia joka toi omat haasteensa. Pontuksen sedän omistaja sitten tuli auttamaan meitä (kasvattajan pyynnöstä) ja tsemppaamaan, kiitos hänelle! Pontus ja Tiitu suoriutuivat kuitenkin todella hyvin ja arvostelu oli aivan mielettömän hyvä! Tulos oli erinomainen ja kilpaluokan 2. 

Mutta nyt suuntaan itseni tallille Ramin kiusaksi, huomenna liikutan vielä itse ja tiistaina ja valmentaja ehtii hän menee Ramilla. Meinasin ensin että Rami pidetään kevyellä liikunnalla klinikkaan asti kunnes tajusin että niiiiin...... Pitäähän sitä jalkaa rasittaa jos se vaikka reagoi ns. normaaliin liikutukseen sen näkee klinikallakin paremmin. Itse suuntaan tiistai aamuna työni puolesta koulutukseen ja kotiin saavun vasta keskiviikkona ja torstaina klinikalle. Niissä merkeissä palaillaan tännekin sitten.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Kellot jossakin kun soittaa älä kysy kelle, ne soi jokaiselle meistä täällä


Sumuinen aamu, herätys ennen seitsemää heikosti nukutun yön jälkeen, tie oli hiljainen kun ajoin tallille. Tallilla oli vastassa hevoset jotka odottivat innoissaan aamuruokiaan. Ramin kanssa vietettiin pieni yhteinen hetki rapsutellen ja halaillen. Maailman rakkain.


Soitin tänään klinikalle ja sain ajan 18. päivä kello 10.30. Kerroin eilisestä ja selostin vähän aikaisempaa historiaa. Sitten se nähdään mitä löytyy. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.  
Tallille mennessä istuin Ramin laitumella ja katsoin kun ruuna söi heiniään. Välillä Rami laittoi pään syliini hetkeksi ja haki rapsutuksia. Kuuntelin kappaletta jonka takia itkin avoimesti, harvinaista. Katsoin Ramia kun ruuna käveli juomaan, seurasin takajalkoja tarkkaan, miten käyttää jalkaansa mistä oli eilen epäpuhdas. 
Pelkoa, turhautumista, pettymystä.

Huomenna on uusi päivä ja mitä se tuokaan tullessaan?


"Yksinäisyyttäpä ei ole olemassakaan, kaikki kaikkeen liittyy palapelin osii oomme vaan. Usko pois se mitä teet koko kuvaan vaikuttaa. Sulla merkitystä on et sitä unohtaa sä saa"

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Sä oot hyvä just noin ja se on cool

Tämä päivä on ollut kyllä aikamoinen niin hyvien kuin huonojenkin asioiden suhteen. Oon samaan aikaan super onnellinen ja toisaalta samaan aikaan painaa huoli.

Tänään herätys oli 5:15, ylös päästiin vasta 5:40, pikainen aamulenkki viileässä ilmassa Pontuksen kanssa ja 6:30 lähdettiin ajamaan Keravaa kohti. Poikettiin hakemassa vähän evästä ja matka jatkui sumussa. Keravalta otettiin kasvattaja ja hänen hieno Ranskan tuonti tytsy mukaan ja suunnattiin Tuomarinkylään näyttelyihin. Paikalla oltiin hyvissä ajoin, kengät kastuivat kosteassa nurmessa heti, pientä shoppailua heti alkuunsa ja odottamaan kehän alkua. Tiitu toimi handlerina ja itse tyydyin räpsimään kuvia. Tuomarina oli Unkarilainen mies.


Arvostelu oli enemmän kuin hyvä! Pontus - lähes 4 vuotias jätkä sai ensimmäinen sertinsä, yli vuosi näyttelytaukoa takana ja parempaa paluuta ei voi tehdä? Lopuksi kamppailtiin vielä ROP tittelistä joka meni kasvattajan tytölle ja Pontus oli siis vastakkaisen sukupuolen paras. Mieletöntä! Mukaan lähti 3 ruusuketta sekä 2 pokaalia ja voittaja fiilis sekä kolme oikein tyytyväistä ihmistä. Viikon päästä käydään vähän Porvoossa näyttäytymässä miten pärjätään.


Matka jatkui myöhemmin tallille Ramia kiusaamaan ajon merkeissä. Alku näytti lupaavalta, räpsin jokusen kuvan kunnes reippaammalla ravipätkällä Rami muuttui yllättäen todella vahvasti epäpuhtaaksi vasemmasta takajalasta. Videoin vielä yhden lyhyen ravipätkän jonka jälkeen kävellen tallille tutkimaan jalkaa. Siinä vaiheessa päätin että huomenna soitan ajan klinikalle ja yritän saada 18. päivälle ajan - itselleni on palkka tullut 15 päivä ja torstaina olen vapaalla joten.... Tähän hätään ei löydy rahoja klinkalle joten pakko on odottaa. Ramin kanssa kävellään seuraava viikko kokonaan ja katselen tilannetta miltä näyttää ja hoidetaan miten pystyn. 

Muutama uusi kuva illan päätteeksi, itselle vähän ruokaa naamaan ja reilun tunnin päästä lähden vielä tallilla käymään katsomassa Ramia miltä jalka näyttää/tuntuu.




lauantai 6. syyskuuta 2014

mä takaan että löydät virees, tänään et oo köyhä, et kipee [kuvapostaus]

Vähän lisää skarppausta tälle päivälle. Ihanainen Tiitu tuli kyläilemään ja suunnattiin tallille kuvailemaan. Tullakseni siihen tulokseen että ollaan muutes menty koulua kentällä viimeksi 18. päivä. Hups? Jätkä yllätti kuitenkin positiivisesti ja oli ihan mukava ratsastaa ja lopussa kiristin Tiitun selkään. Muut kuvat ala Tiitu ja viimeisen ratsastuskuvan jälkeen esiintyvät kuvat ovat omaa käsialaani. Nyt on vielä laitettava Pontus kuntoon ja huomenna suunnataan näyttelyihin! 

1

2
3
4

5
6
7
8
9
10
11
12
13
Mitkä ovat sinun suosikkejasi?

Himoshoppaajan syksy

Huom huom ! Postausta aloitin kirjoittamaan eilen, mutta akun loppuessa se jäi kesken joten nyt päivitän tämän loppuun. Enjoy!

Epäaktiivisuuteni kunniaksi piristän tai masennan teitä tänä iltana vähän jollain muulla tavalla. Tulin tuossa varttia yli kymmenen kotiin tallilta, tänään piti käydä maastossa mutta päädyttiinkin kärryilemään toisella jätkällä ja Rami pääsi peräponin virkaan. Aika magee fiilis kruisailla kahden poitsun kanssa sänkipellolla kuun valaistessa. Kommelluksilta ei vältytty kun onnistuin jo ensimmäisen 20 metrin jälkeen tippumaan kärrystä ja jäin sitten tielle nauramaan kippurassa! :D Tilanne meni niin että tämä toinen kaveri pysähtyi kun oli jännä kohta, syöksähti eteenpäin ja Rami kilttinä poikana seistä möllötti paikallaan ja siitä sitten kellahdin selälleni maahan. Voi jessus!
Eilen oli Ramilla kärrypäivä ja tämä toinen kaveri oli perähevosena ja oli kyllä hauskaa. Kyllä siinä ajatus pyöri päässä että kyllä Ramista saisi älyttömän hienon valjakkohevosen. Ehkä ruuna saa vaan harrastella aina välillä kärrien edessä juoksemista. 

Mutta ah syksy on täällä ja tänään löysin miljoona + 1 ihanaa tavaraa mitä Rami tarvitsee ja mitä itse haluaisin. Selasin neljä verkkokauppaa läpi ja tein paljon kivoja löytöjä. Persaukisuus vaan rajoittaa tätä shoppailua surukseni.

Horsepro oli ensimmäinen mitä kävin läpi hartaasti. Kävin viimeksi kuukausi sitten liikkeessä työasioiden merkkeissä. On tullut tilattua tavaraa tuolta sekä liikkeessä pyöriessä tarttunut aina jotain mukaan. Suurimmat shoppailut bongasinkin täältä ja tulen heti kun vaan pystyn niin tilaamaan jokusen tuotteen.


Aloitetaan tästä mitä itselleni himoitsen. Ensinnäkin noi tennarit! Siis voi rakkaus noita kohtaan - en siis todellakaan rakasta eläinkuosia. Talvisaappaat - mitäpä niitä selittämään. Haluaisin talveksi pitkävartiset saappaat ja nämä näyttävät kivoilta ja lämpimiltä. Hinta on vaan aika suolainen mutta kaipa sen voisi maksaa. Oranssit pökät. En tiedä mikä niissä oikeastaan kiehtoo, ehkä se kun se ei olisi se perus tylsä sininen, musta, ruskea ym. Tykkään värikkäistä tavaroista niin itselläni kun Ramilla ja nämä housut olisivat kyllä super söpöt.

 Turhamaisuuden huippu! No ei siis todellakaan. Ramille on hakusessa uudet estesuojat ja nämä miellyttävät silmää todella paljon. Koko on cob/fulll joten uskon näiden sopivan Ramille. Ja tietty uskottavuutta lisäämään söpöt putsit! Joko lampaankarvalla tai ilman.

Talveksi söpöt koulusuojat ja tyyliin sopivat putsit toki! Ramilla on hangannut niin monet takasuojat jalan auki minkä takia haluaisin talveksi kumminkin korkeat takasuojat. Katselin Hööksillä vastaavia, mutta nämä voisivat olla toivon mukaan paremmat. Ja tietty putsit lampaankarvalla - eihän tyylikkyyttä (=turhamaisuutta) saa unohtaa. Putsien koko vähän jännittää kun normaalisti Ramille on mahtunut L kokoiset, mutta nyt kun kahdet L kokoiset ovat olleet niin snadeja niin XL voisi kuulostaa paremmalta vaihtoehdolta.
 
Loppuun vielä tämä huopa! Ei vitsi rakastuin tähän heti! Kyllä tiedän Rami on äijä eikä tosimiehet käytä pinkkiä, mutta tosimies puetaan pinkkiin. Ramille sopii kaikki värit niin hyvin jonka takia tämä osui silmään. Kruunu huovan alareunassa ja kultaiset reunat tekee tästä täydellisen. Tämä on näitä Must Have tuotteita eli tilaan kyllä.

Seuraavaksi bongailin sitten Keravan Horse & Riderin verkkokauppaa. Horse & Rider on tuttu kauppa +6 vuoden takaa ja aina kun kerkiän niin käyn kyllä pyörimässä ja joku päivä voisin tehdä ihan shoppailu päivän ja lähteä katsomaan Keravan kaupat läpi. Täältä löysin vain pari juttua mitkä kummatkin ovat vähän sellaisia että nams, tahtoo!


















Ihan ensiksi tuo huopa! Kuolasin kyseistä huopaa reilu vuosi sitten Ruotsalaisessa verkkokaupassa, samoissa hinnoissa pyöri sieläkin. Meinasin tippua tuolilta kun näin tämän Horse & Ridersin sivulla. John Whitakerin huopa. Ei löydy sanoja kertomaan miksi juuri tuo. Aika magee? Hv polon laukka, kermaan ja mustaan iskin silmäni. Näyttää kivalta ja hintakaan ei ollut edes paha ja tuonne saisin hyvin ahdettua kaikki tavarani ;).



















Viimeisenä Viljar SHop. En ole tämän kaupan sivuilla koskaan pyörinyt ja rakastuin näihin kahteen housuun heti. Turkoosit ovat jotenkin piristävän väriset taas niihin perus väreihin verrattuna, ainakin tulisi kivaa vaihtelua. Sitä en tiedä miten hyvin tuo väri sopii leveä ahteriselle kuskille.... Hahaha! Ja nuo viininpunaiset. Oon kuolannu pitkään et haluan joko kunnon punaiset tai viininpunaiset pökät ja nämä bongasin. Tällä hetkellä omistan yhdet käyttökelpoiset housut, muut ovat isoja ja vaihtelu virkistäisi. Must Have nämä oikean puoleiset pökät. 

Oletteko te katselleet syksyyn uusia tavaroita, mitä? Kertokaa ihmeessä! :)

torstai 4. syyskuuta 2014

veke mun edest, no mene mene, pelastusvene on saatava vesille

Ah vihdoinkin aikaa pysähtyä koneelle päivittämään kuulumisia! Ulkona on aivan mielettömän upea ilma ja allekirjoittanut kökkii koneella? Kiirettä on pitänyt taas, tallilla venähtää aina vähintään siihen yhdeksään, välillä puoli kymmeneen ja yksi ilta tuli puoli yhdentoista aikaan kotiin. Siis viihdyn vaan tallilla niin älyttömän hyvin! Ollaan laiteltu karsinoita talvikuntoon, kumimatot saumattu, maalattu ja huollettu ja kohta pojat pääsevät viettämään öitä sisällä.
Käsittämätöntä että nyt on jo syyskuu, siskon häät lähestyvät kovaa vauhtia ja niihin on enään kolme viikkoa aikaa! Onneksi sain pukuni ja onhan se tullut jo kokeiltua ja on kyllä upea, oon aivan rakastunu siihen jos on pakko myöntää. Mekon tilasin JJSHouselta, hinta ei ollut mekolla paha kun otin räätälöidyn version ja tekikö se yhteensä jonkun max 110 euroa, siihen vähän koruja lisäksi niin siihänä nyt tulikin hintaa. Suomessa mekko päätyi tulliin mistä rapsahti lisähintaa 83 euroa. Yhteensä koko homma maksoi arviolta 300 euroa, uskon sen olevan sen arvoinen kun sain mieleisen mekon.


Perjantaina käytiin testaamassa uudet popot sänkkärillä koulutuuppailun merkeissä. Romaani saa olla nyt satulan alla niin kauan kunnes saan ongelman ratkaistua. Rami oli kuitenkin äärimmäisen hyvä ratsastaa, kaikki tuntui pitkästä aikaa ihanan helposta! Avot, väistöt, siirtymät sujuivat leikiten ja Rami pysyi koko ajan edestä ihanan tasaisena.

Lauantaina olin suunnitellut toista koulutreeniä kentällä tai sänkkärillä, no koulutuuppailu muuttui monteiluksi pellossa toisen hevosen kanssa! Toinen oli kärrien edessä ja tulin Ramin kanssa sitten tyylikkäinä koulupenkin kera, pohkeet anoivat armoa aika pian kun menin pelkästään kevyessä istunnassa ravia. Rami oli kuitenkin ihan tohkeissaan, reagoi hyvin kaikkiin apuihin. Mieletöntä liikettä tuo pitkäkorva ainakin osaa esittää! Loppuvaiheessa Rami sai ravata aivan pitkällä ohjalla enkä kyllä edes pelännyt että se olisi tehnyt jotain, päinvastoin Rami ei ottanut mistään mitään kimmoketta vaan pärisi tyytyväisenä vähän väliä.


Sunnuntaina oli hieronnan vuoro. Haha tyhmänä olin unohtanut merkitä monelta hieroja tulee joten skaala oli 11-13 välillä, 12 oli siis aika sovittu. Ramista löytyi varsinkin vasemmalta puolelta paljon jumeja. Vasen lapa (minkä itsekin huomasin) oli aivan jumissa, hieroja joutuikin tekemään sen suhteen töitä jonka jälkeen lapa suli ja aukesi. Selkä oli toinen mihin reagoi myös, ei kuitenkaan mitenkään pahasti omaan silmään mitä on seurannut. Sisätakareisi tuottikin suurimman ongelman, se jos mikä oli aivan kireä ja kyllä pieni poni sen ilmaisi ettei tykännyt reiden hieronnasta. Oli kyllä niin happaman näköinen ettei tosikaan. Kuitenkin hieroja teki eniten töitä takareiden hieronnan suhteen, loppujen lopuksi sai tämänkin ongelmakohdan selätettyä. Oikea puoli oli huomattavasti parempi kuin vasen. Nivelet mobilisoitiin ja kehuikin että nivelet tuntuvat oikein hyviltä, samoin häntä pyöritettiin lopuksi. Rami sai tämän takia siis vapaapäivän jälleen kerran.

Maanantaina päätin pitää kevyen kävelypäivän sänkkärillä hieronnan takia. Rami ei ihan hiffannut miksi kävellään, mutta kyllä siinä yli puoli tuntia saatiin kulutettua kun jäätiin juoruamaan maanviljelijän kanssa hetkeksi ja muuten ihmeteltiin maailman menoa (ja pelottavaa puimuria). Rentouttavia tuommoset kävelypäivät, miksen harrasta niitä useammin?!


Tiistaina jätkä pääsi tuttuun ja turvalliseen puuhaan, kärryjen eteen juoksemaan! Lähdin aika myöhään illalla tai no puoli kasin aikaan ajamaan muistaakseni. Valmentajakin hyppäsi kärryille kyytiin ja yli tunti ajeltiin, suurimmaksi osaksi vain käveltiin ja välillä vähän ravailtiin. Rami on aivan mahtava ajohevonen; se hölkkäilee sitä vauhtia mitä pyytää aivan pitkällä ohjalla eikä välitä vaikka ohja vähän läpättää ahteria vasten, siitä ei oteta mitään kimmoketta. Sitten kun pyydään reippaampaa vauhtia lähtee kiltisti puksuttamaan vähän reippaammin ja hidastaa kun vähän pyydän. Ajan Ramia silleen että pidän joko 2 sormea ohjalenkissä tai välillä on vaan yksi. Lenkin jälkeen Rami sai kylmäsavet jokaiseen jalkaan, kunnon harjauksen ja hellimisen, mitäs muutakaan ja BOT verkkoloimen sadeloimen alle pitämään lihakset kunnossa. Onneksi on noin mahtava pieni hevonen olemassa <3
Eilen tyydyin sitten juoksuttamaan Ramin sänkkärillä, keskusteltiin siitä voiko liinassa laukata vai ei, mutta kyllä se laukka sieltä nousee lopulta.


Tämä päivä on vähän auki mitä teen Ramin kanssa. Hirvareita on aivan sairaan paljon joten metsään ei ihan inspaisi lähteä, mutta pääsispähän ainakin maastoon. Toisaalta katsotaan mitä keksitään ja fiiliksen mukaan mennään. Toisaalta sänkkärillä baanattaminen kuulostaisi houkuttelevalta, pohjat ovat niin ihanat että niillä uskaltaa mennä kunnolla. Klinkkahan meitä kutsuu 100% varmuudella, haluan itselleni mielenrauhan sen suhteen mitä Ramin takapäästä sanotaan, onko nivelrikko missä kunnossa, löytyykö tulehduksia nivelistä, onko eläinlääkärillä muuta sanottavaa? Ramilla on ainakin jalat pysyneet tosi kuivina varsinkin sen jälkeen kun aloin käyttämään kylmäsavea, talveksi laitetaan BOT patjat ja lämpöpintelit liikutuksen jälkeen ja ne saavat ollakin aina yön yli. 

Viikonlopusta tuleekin kiireinen, näillä näkymin rakas ystävä tulisi meille yöksi lauantaina, heppailua ja hauskanpitoa tiedossa! Sunnuntaina on aikainen herätys ja suunnataan Pontuksen ja Tiitun kanssa näyttelyihin Helsinkiin, tämän vuoden ekat viralliset näyttelymme ja kahtena seuraavana viikonloppuna on myös näyttelyt luvassa Porvoossa sekä Hyvinkäällä. Vähän alkaa jo jänskättämään :). Toivottavasti saan uusia kuvia edes jokusen! Siihen asti näkyillään, tämä nälkäinen ihminen lähtee syömään ja katsomaan hetkeksi Disneyn klassikoita. Vitsi että rakastan klassikoita <3