Katsotaan miten käy kun yritetään päivittää puhelimella. Hengissä ollaan.
Monta kuukautta on vierähtänyt. Ensin hajosi puhelin millä pyöritin nettiä koneella ja sen jälkeen on ollut vähän vaikeaa....
Olen monta päivää itkenyt kotona, autossa, hevosten luona. Olo on hirveä. Seppo voi hyvin ja on palannut pitkän tauon jälkeen radalle. Itse sain juhannuksena tietää pääseväni kouluun, hevosvalmentaja linjalle. Suurin itkun aiheeni on ollut Rami......
Karu totuus iski vasten kasvoja että Rami ei tule ilahduttamaan meitä kovinkaan pitkään. Päätös on vaikea mutta eikö se ole suurinta rakkautta päästää irti? Rami tullaan päästämään ikiuneen ennen sisäkautta. Lepuuttaa jatkuvasti takajalkojaan, ei kestä edes kävely lenkkejä. Tämä on ainut oikea ratkaisu Ramin kannalta. Itseeni sattuu ihan hirveästi ja syytän itseäni. Teinkö kaikkeni? Olisinko voinut tehdä enemmän? Paljon on tutut lohdutelleet että ainakin poika sai hienon loppuelämän ja sitä on hoidettu niin hyvin. Mutta kuitenkin... Rami tullaan päästämään vihreimmille laitumille kotona ja vaikka se onkin vaikea paikka itselle pidän narusta kiinni viimeiseen hengenvetoon asti.
Palataan myöhemmin asiaan. Nyt yritän nauttia Ramin seurasta niin pitkään kun pystyn.
