maanantai 20. tammikuuta 2014

"tallin kiltein hevonen"

Kuvatonta menoa edelleen anteeksi. Puhuin torstaina veljelleni pöytäkoneestani ettei se käynnisty ja nyt sormet ristiin ettei kovalevy ole kosahtanut! Eipä se kyllä ole "oireillut" mitenkään, mutta toivottavasti ongelma ratkeaa. Tämän kanssa taistelin 20 minuuttia siitä että toimiiko netti vai ei.

Ramia olen nyt liikutellut niin liinassa kuin ratsastaenkin ja ollaan keretty käymään jo yhdessä valmennuksessakin. Huisia! Liinassa Rami on alkanut toimimaan todella kivasti. Oikea kierros on ollut aina todella hankala Ramille, laukka ei ole koskaan noussut (vasemmalle jotenkin) ja oikealle on muutenkin venkoillut.Viimeksi juoksutin koulupenkin + sivuohjien kanssa ja kappas kumpaankin suuntaan lötyi kaikki kolme askellajia. Oikeaan Rami selkeästi jännitti laukkaamista ja aluksi laukkasi juuri ja juuri semmoista töpötöpö laukkaa. Pienen pyynnön kautta rentoutui kokonaan, haketui alemmas ja laukka alkoi rullaamaan todella hienosti ja annoin laukata 2-3 kierrosta jonka jälkeen ravissa annoin mennä isompaa liikettä ja loppukäynnit taluttelin pihalla. Vasempaan kierrokseen laukkaa liinassa helpommin eikä jännitä niin hirveästi, mutta pitää nyt vain työstää tuotakin.

Perjantaina tallilla kävi ratsuttaja, oikein mukava henkilö! Kerroin ensiksi Ramista hiukan jonka jälkeen selitin oman ongelmamme mikä on vasemmassa kierroksessa kääntyminen. Ratsuttaja halusi sitten katsoa mikä on ongelma ja meninkin itse selkään. Yllättäen vika löytyi ratsastajasta eli olen itse selkeästi kankeampi vasempaan kierrokseen eli en saa vasenta olkapäätä taaemmas ja ulko-ohjan tuki pääsee valumaan pois. Kun keskityin asiaan kunnolla niin Ramikin alkoi kääntymään ja sain lopulta notkistettua Ramia kivasti. Lisäksi lähdettiin korjaamaan kuolaimen alle menemistä nostamalla Ramia hiukan ylemmäs. Näytettiin myös laukka lopuksi joka nyt ei todellakaan ollut paras mahdollinen esitys. Mutta ratsuttaja tykkäsi ihan hirmuisesti Ramista! Kommentoi mm Ramin kivaa rakennetta sekä sitä kuinka hienosti liikkuu "aivan puoliverisen liikkeet käynnissä ja ravissa todella upea". Laukastakin jopa tykkäsi että ei todellakaan huono laukka kunhan saa rauhoittumaan tuosta niin todella hieno hevonen. Lisäksi antoi positiivista palautetta työstä mitä olen tehnyt Ramin kanssa. "Todella hienoa työtä olet tehnyt ja ei ole ollut helppoa mutta oot onnistunut". Ratsuttaja tulee seuraavan kerran perjantaina ja katsotaan meneekö itse selkään vai pitääkö valmennuksen. Nauroi Ramin luonnetta tai sitä kuinka kuumakalle tuo oikeasti on! Rami otti kipinää kun vaadittiin ihan pieniä asioita mistä on päässyt luistamaan, hetki käyntiä niin että rentoutui ja sitten jatkettiin hommia.

Eilen muisteltiin ihan valmennuksessa tehtyjä asioita käynnissä sekä hiukkasen ravissa. Ravissa vain hain sitä, että Rami rentoutuu eikä pääse valahtamaan kuolaimen alle ja heti kun Rami meni pätkän todella hyvin jätettiin se kierros siihen, vaihdettiin ja sama toiseen kierrokseen. Loppukäynnit talutin kun omat varpaat jäätyivät. Mistähän löytyisi puujalustimet?  

Ratsuttaja ehdotti yhdelle yksityisellä jos saisin ratsastaa hänen hevosellaan jota ratsuttaja käy ratsuttamassa, oikein mukava ex-ravuri ruuna kyseessä. Tekisi hevoselle hyvää jos kipuaisin selkään vähän notkistelemaan ruunaa, katsotaan nyt. Voihan olla että vaihdetaan hevosia jossakin vaiheessa kun Rami osaa kyllä käyttäytyä vieraiden ratsastajien kanssa yllättävänkin nätisti. Eilen tapasin yhden yksityisen jonka näin nyt ekaa kertaa ja autoin sitten häntä oman hevosensa kanssa. Perjantaina lupauduin menemään auttamaan aamutallin teossa toista yksityistä kun nätisti pyysi.

Heh Rami on onnistunut valloittamaan tallilaisia ihan urakalla suloisella olemuksellaan. Ramia onkin kehuttu tallin kilteimmäksi hevoseksi vaikka kaikki hevoset tuolla ovat todella kivoja ja kilttejä käsitellä, mutta Rami on näköjään vienyt voiton. Muutenkin Rami on mielestäni hiukan rauhoittunut, onhan se tietty edelleen säpäkkä ja omaa omat hörhötyksensä, mutta pientä muutosta on havaittavissa. Ja itse viihdyn tallilla hyvin, mukava porukka ympärillä ja ovat ottaneet todella hyvin joukkoon. Maastoseurakin löytyy ja jossakin vaiheessa olisi tarkoitus lähteä kahden rauhallisen puttekaverin kanssa maastoon vähän ihmettelemään. Mutta nyt on lähdettävä tallille katsomaan mitä puuhaillaan jätkän kanssa tänään ja haettava pellavainen äidin autosta niin saa laatikon täytettyä. Näkyillään!

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

paluu tulevaisuuteen?

Anteeksi anteeksi anteeksi! Hirveän pitkä tauko viime postauksesta - kiitos pöytäkoneeni. Se pirulainen ei käynnisty tai siis juu se jää junnaamaan alkuun, sammuu, käynnistyy uudestaan jonka jälkeen sammuu ja samaa rataa mennään niin kauan kunnes omat hermot palavat. On tullut nypittyä jokainen mahdollinen piuha irti, laitettua takaisin siinä toivossa että kone alkaisi toimimaan. Turhaan. Viime postaksen jälkeen kone ei ole toiminut ja nyt yritän saada veljeni katsomaan sitä onko se sanomassa itseään irti vai mikä sitä riivaa. Hauskaa?  Kaikki kuvat, videot ja muu mahdollinen löytyy siltä koneelta. Onneksi läppäri suostuu nyt yhteistyöhön jotenkin vaikka tämäkin on niin "loistavassa" kunnossa joten teen pikaisen postauksen.

Tosiaan kuukausi on kulunut ja paljon on tapahtunut! Suurin asia on se että vaihdoimme tallipaikkaa vajaa viikko sitten. Haikein mielin irtisanoin tallipaikan ja aloin pakkaamaan tavaroita mitä oli paljon. Nyt kun käytössä on oma auto joka syö ihan liikaa bensaa (+10 L / 100 km) se vaikutti päätökseeni. Nyt tilanne on se, että pääsen menemään suoraan töistä tallille kun osuu oikeastaan työmatkan varrelle ja kotiin on tasan 15 minuutin ajomatka, eli saman verran kuin edellisellekin. Jos haluan käydä maneesilla ratsastamassa niin ajomatka on alle 10 minuuttia! Rami kotiutui heti uuteen paikkaan, pääsi laumaan mistä sai heti toisesta ruunasta kaverin ja tulee hyvin toimeen kahden tammankin kanssa. Kenttää ei ole, mutta hyvin ollaan pärjätty ratsastamalla pellossa, Rami on ainakin tykännyt todella paljon! Maastoja löytyy kivasti eikä tarvitse mennä välttämättä autojen sekaan tielle ja meillä on käytössä todella iso sänkkäri minne pitäisi joku päivä mennä ratsastelemaan. Jos sitä lunta tulisi niin pääsisi hankeen treenaamaan. Tallilta löytyy kärryjä mitä varmaan saa lainata joten päästään sitten ajelemaankin (: Onhan tässä oma totuttelunsa vielä toki kummallakin, mutta eiköhän tässä vähitelle totu uusiin rutiineihin. Talliporukka on mukavaa mitä olen muutamia nähnyt ja ehtinyt jutella. Tuttujakin löytyy muutamia kappaleita mikä oli kiva yllätys!  

Muutenkin olen yrittänyt olla paljon sosiaalisempi mitä aikaisemmin ja tein itselleni pienen lupauksen, että tapaan tänä vuonna enemmän kavereita. Nyt olen pyrkinyt tapaamaan yhtä ystävää vähintään kerran viikossa. Vaikka ollaan tunnettu vasta vajaa kuukausi niin tuosta ihmisestä on tullut tässä pienessä ajassa todella tärkeä. Pari tuntia menee aina ajomatkoihin, mutta onhan se kuitenkin sen arvoista kun pääsee loistavaan seuraan ja samalla reissulla voin poiketa siskonikin luona. Huomaan itsessänikin pieniä muutoksia varsinkin sen että olen paljon iloisempi. Toki välillä joku asia painaa mieltä, mutta puhun siitä sitten yställeni ja jos en puhu niin kyllä huomaa heti että joku asia vaivaa vaikka yrittäisinkin väittää muuta ja sanookin sitten suoraan et hän huomaa että sua vaivaa joku asia. Kerro vaan hän kuuntelee. Välillä (jatkuvasti) mietin mitä hyvää olen tehnyt kun olen päässyt tutustumaan näin mahtavaan ihmiseen?

Mutta tosiaan hengissä ollaan enkä ole tarkoituksella jättänyt postailua, tilanne kun on mikä on tuon koneen kanssa. Uutta materiaalia löytyisi vähäsen, mutta en viitsi siirtää tälle koneelle koska tässä ei ole mitään muokkausohjelmaa ja toisekseen ei tähän sovi yhtään mitään muutenkaan. Toivottavasti saataisiin kone pian kondikseen niin pääsisin jatkamaan normaalia postailua. Pidetään peukut pystyssä!

maanantai 16. joulukuuta 2013

pitkäst aikaa hetken paikallaan

Vuosi on aika piakkoin vaihtumassa ja suurin osa bloggaajista kirjoittaa ensi vuodelle tavoitteet. Taidan liittyä samaan massaan ja pohtia vähän minkälaisia tavoitteita asetetaan ensi vuodelle.

Jos totta puhutaan en viitsi edes asettaa mitään suuria tavoitteita, kuitenkin joka päivä on erilainen ja eletään Ramin terveyden ehdoilla sekä tietty pitää vähän itseäkin ajatella. Ennen tein hirveän listan tavoitteista jotka aina kariutuivat jotenkin jollakin tavalla ja lopulta hakkasin päätä seinään ja harmittelin kun ei vaan tavoitteet toteudu. Sen takia en edes tee mitään viikkosuunnitelmaa vaan liikutukset mennään fiiliksen, sään sekä hevosen mielentilan mukaan. Kisoja en enään listaa itselleni vaan välillä katson jos löytyisi jotkut kivat karkelot mihin kehtaisi mennä. Kilpailuihin lähdetään huumorilla hakemaan kokemusta kummallekin. 

c. Salama
Ehkä suurin "tavoite" on saada lisää lihaksia. Raimo liikkuu käynnissä ja ravissa tosi kivasti, mutta laukka on se mitä aletaan treenaamaan enemmän. Ramilta löytyy lämminveriseksi laadukas laukka, kun kuski saa ratsastettua ruunan oikein niin kyllä siinä vaiheessa tarjotaan täysin kolmitahtista laukkaa, parhaimmillaan edellisen valmentajan tunneilla Rami esitti mielettömiä laukkapätkiä. Sanotaan näin että osaava ratsastaja olisi pystynyt tekemään siitä laukasta laukkapiruetin. Eli paljon nostoja, ylämäki treeniä, jos mahdollista niin kahlausta sekä tietty ajamista mitä pitäisi alkaa taas harrastamaan. 

Varmuutta hyppäämiseen. Tämän vuoden hyppäämiset jäivät todella vähiin ihan omaa laiskuuttaan, jotenkaan en innostunut hyppäämisestä. Hypätessä olisi kiva jos olisi kaveri mukana joka nostelee tarvittaessa puomeja jos tulee paljon tiputuksia. Ongelmana on jäätyvä ratsastaja joka panikoi ennen jokaista estettä vauhtia. Rami kuumenee hypätessä jonka jälkeen jarrujen toimivuus sekä ohjaus katoaa välillä kokonaan. Rami kyllä hyppää jos kuski muistaa ratsastaa loppuun asti eikä jätä yksin ennen hyppyä. Kiskaisin käsijarrun herkästi päälle enkä uskalla päästää menemään. 

Oma tavoitteeni on oppia istumaan sekä antamaan hevoselle kunnon raamit. Ongelmana on ollut istua Ramin laukassa vaikka kyllä se ravikin välillä tuottaa vaikeuksia. Nojaan laukan nostossa ja laukatessa aavistuksen eteen vaikka pitäisi istua kohti takajalkoja enkä saa istuntaa tarpeeksi tiiviiksi. Katse ylös niskasta, kyynärkulma sekä ongelmalliset ranteet (= tai siis ranne) joka taipuu alaspäin.

Mutta suurin tavoite on pitää myös ensi vuonna hauskaa yhdessä ja ottaa rennosti.



Onko teillä jotain tavoitteita ensi vuodelle?

Ja loppuun mitä sanotte uudesta ulkoasusta? Ensimmäistä kertaa väsäsin Gimp:illä otsikon, pientä säätämistä ja ihmettelemistä toki oli ilmassa, mutta kiitos Oonan hyvien ohjeiden mukaan sain kun sainkin tehtyä edes jotain. Muitakin muutoksia on luvassa. :')

Onko vielä jotain postaus toiveita ?

Työn alla on tällä hetkellä

  • Ramin matka ravurista ratsuksi (kuvat ja video hakusessa)
  • Kooste vuodesta 2013
  • Viimeinen päivä 

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Forget your enemies



Joulukuu 15. päivä 2009, siitä on jo neljä vuotta kun matkattiin Ramin kanssa klinikalle, kolme tuntia tikkausta ja kun ruuna jäi kriittisessä tilassa klinikalle kymmeneksi päiväksi. Ainut päivä minkä muistan muiden sattumusten seasta on tämä päivä joka kummittelee joka vuosi. Kaikesta huolimatta tallissa seisoo älyttömän fiksu hevonen joka pystyy elämään normaalisti vaikka ei enään pystykään venyttämään itseään ihan täyteen mittaan pissatessa, kuitenkin paremmin ja paremmin vähitellen. Huonomminkin olisi voinut käydä, huonossa tapauksessa olisin jättänyt hyvästit rakkaalle.

Niimpä viikko on taas vierähtänyt, nyt päätin tulla kirjoittamaan kuvien kera vaikkei meille kuulu mitään ihmeempiä. Viikko sitten Rami oli perähevosena kun käytiin tallin yhdellä hopusella ajelemassa, Ramia alkoi lapsettamaan kun piti alkaa etujalalla leikkimään (=viskellä), rinnalla ravaaminen liinassa oli yhtä hönkäämistä ja loppupeleissä ruuna rauhottui vasta kun päästettiin vähän edemmäs toisen hevosen lähelle. Ruunat hölköttelivät nättiä pikkuravia, kun yritin pitää Ramia sivulla tai takana se oli yhtä säätöä.


Muuten Ramia ei ole tullut selästä liikutettua, tilsakumien uupuminen ja kun tiet sekä kenttä on jäässä en vaan oo uskaltautunut selkään. Maastakäsin työskentelyä ollaan tehty muutamaan otteeseen, Rami on selkeästi tykännyt kun ollaan tehty jotain erilaista. On harjoiteltu vaikka ja mitä, Rami on pariin otteeseen innostunut vähän leikkimään vaikkakin varovaisesti liikkuu. Paljonkaan ei ravaile vaikka saisi vaan käppäilee mamman luokse hakemaan palkkiota.

Eipä siinä ihmeempää. Keskiviikkona käytiin ostelemassa lahjoja Lahdessa, itselleni löysin lämpimän talvitakin sekä vaaleat farkut, lahjoja vaikka vielä vanhemmilta uupuu vaikka pientä ideaa on sentään. Nyt odotan pakettia kun tilasin viikko sitten kolme paitaa, postikuluineen + postiennakon kanssa hintaa rapsahti yli 90 euroa, hupsista. Samalla tilasin elokuvia "muutaman" sekä ostettiin kauppareissulla vähän lisää. Eilen laskin että viikon sisään on hommattu n. 15 leffaa. Tästähän ei tosiaan huomaa että rakastetaan äiteen kanssa leffoja?

Päivän piristykseksi vielä muutama otos eilisestä (:











Mistä kuvasta/kuvista tykkäätte eniten ? :)

lauantai 7. joulukuuta 2013

huomenna meen vielä kovempaa


Itsenäisyyspäivä on jälleen vietetty ainakin meillä rauhallisesti ja mielenkiinnolla seurasin Tampereen tilannetta, hei oikeesti mitä hiton järkee tossaki taas oli? Huoh... Nojoo perinteisesti oltaisiin katottu Tuntsari, ongelma numero yksi on siinä kun meil ei näy kanavat joten fiilisteltiin Tahi-Ihantala 1944 leffalla. Pakko myöntää et tykkään kattoo Suomen sotaan liittyviä elokuvia ja jos vaan pääsee nii käydä erilaisissa museoissa ja seikkailla vanhoissa kunnostetuissa juoksudaudoissa. Kirjallisuutta unohtamatta, tälläki hetkellä on vielä yksi sotakirja lukematta loppuun jonka jälkeen vois alottaa lukemaan uutta tai sitten lueskelen välissä jotain muuta.  

Ramin kanssa painittiin alkuviikko ihan urakalla. Maanantaina pääsin maistamaan kentän kovaa pintaa, pää tuli lyötyä kun selälleni lensin ja samalla selkä sai osumaa. Ravasin Ramilla lyhyelle sivulle ja puolessa välissä sivua yllättävä sivuloikka, satula keikkasi kyljelle ja lensin maahan. Oli pakko päästää ohjista irti kun ohja kiertyi mukavasti kolmen sormen ympärille ja siinä kun ruuna pakitti kauemmas niin no. Fiksu hevonen kun ei lähde seikkailemaan vaan jää siihen lähistölle (nyt noin metrin päähän) seisomaan ja antaa heti kiinni. Vähän aikaa nojailin Ramia vasten kun päätä alkoi särkemään ja huono olo, satula suoraan, takaisin selkään ja ravailut jatkui. Loppuilta meni kotona makoillessa hirveän päänsäryn ja huonon olon kanssa. 

Seuraavana päivänä sama homma jatkui, en kuitenkaan onneksi tippunut vaikka Rami loikki, kiskaisi kertaalleen reippaasta ravista liinat kii, keula nousi kohti taivasta kun ei suostunut menemään lyhyelle eikä enään pitkällekään sivulle tai sitten yritti päästä sieltä pois. Keskiviikkona samalla meiningillä, siinä vaiheessa turhauduin lopullisesti, Rami kusetti minkä kerkesi kuskia. Korvat ei edes kääntynyt muhun päin vaikka tein mitä selässä, ehei todellakaan ne töröttivät suoraan eteenpäin ja Rami oikeen haki "pelättävää". Yritti milloin mitäkin, peruutteli pitkin kenttää, meni poikittain, nousi pystyyn ja samalla kääntyi ympäri ja sitä rataa. Ratsastelujen aikana pääs "muutama" ärräpää kun kiukutti hevosen käytös. Teki samaa viime vuonna kunnes taas rauhoittuu ja muuttuu normaaliksi. Laitoin ruokaan kuitenkin rauhoittavaa kun ei enään naurattanu. 

Torstaina juoksutin, sama meno jatkui tai ei ainakaan kuunnellut ja kaahasi minkä kerkesi, kaatuminen oli lähellä kun pohja ei pitänyt. Tehtiin maastakäsin töitä pitkän aikaan välissä, uudestaan juoksemaan ja lopulta alkoi kuuntelemaan ja hakeutui hyvin alas ja rentoutui. Juoksutin järjestelmän kanssa, muutama protesti pukki tuli ja lopuksi otin järjestelmän pois ja annoin mahdollisuuden laukata ilman. Ei kuitenkaan uskaltautunut laukkaamaan kun pari askelta ja selkeästi varoi liukasta pohjaa. Yksi riekkumiskohtaus tuli jonka jälkeen taas maastakäsin hommia lopuksi. 

Eilinen meni joulumaastossa hirmu hauskalla issikalla. Ponilla oli ainakin fiilikset katossa, joka kerta kun lähdettiin ravaamaan viskasi päätä ja laukatessa innostui loikkaamaan pariin otteeseen ilmaan ja sitten sitä mentiin. Viimeisen laukkapätkän kohalla poni ampaisi pirun kovaa ja teki jonkun ihme loikkakoikan. Hauskaa oli :D Rami sai vapaapäivän kun oli aika märkää, lunta tuli koko ajan ja no jätkällä ei oo tilsakumeja. Viitti lähteä liukastelemaan jos kavio kerääkin hirmuset tilsat. Seuraavaa kengitystä odotellessa.

Tänään ajattelin ensin että tehdäämpä maastakäsin hommia kunnes pelastavat enkelit tulivat tallille ja meninkin selkään kun kentälle tuli toinen hevonen. Ilman satulaa kaiken lisäksi, varma tippuminen jos tuo keksii jotain. Sitä ennen vähän kuvailuja tielle mm. uutta rakennetta sekä hirmu söpöjä söpistelykuvia pojista. Rami käyttäytyi kaikesta huolimatta ihan super kivasti, pari säpsähdystä ja vähän kyttäsi jonka jälkeen ihan super kiltti. Pystyttiin ravailemaan jonkun verran ihan huoletta ja vähän harrastettiin katrillia toisen hopusen kanssa. Keskiympyrällä ravaaminen rinnakkain on aika haasteellista kun uljaan mustan kuski kiikkui selässä miten sattui. Kiitos tytöt !

Enjoy ! Kiitos kamera kun tykkäät musta niin paljo. Uudempi järkkärini on veljellä lainassa, katotaa koska saan takasin. Veikkaan et en vähään aikaan. 









Erittäin Uljas Musta & Karamelli