Pienellä tai oikeastaan isolla jännityksellä mentiin valmennukseen kun viime kerrasta on todellakin aikaa ihan riittävästi. Vietin eilen vapaapäivää joten aamusta kävin koiran kanssa noin 3 km lenkillä, kävin ostoksilla jonka jälkeen aloitin pihan raivaamisen kunnes saha sanoi itsensä irti leikistä. No ei auttanut kuin lopettaa hommat siihen. Ruokaa naamaan, vähän lepoa jonka jälkeen tallille.
Ihan ensiksi vaihdettiin valmentajan kanssa kuulumisia, mitä ollaan tehty ja mitä ei, onko äijä ollut terve (kyllä valmentaja kutsuu Ramia äijäksi) jonka jälkeen alettiin töihin. Ihan ensiksi käynnissä mentiin ympyrällä jonka jälkeen ravia ja Rami sai hirmu paljon kehuja mm. on kehittynyt todella paljon viime näkemästä. Ihan positiivista siis! Tehtiin vain vähän ravissa hommia ihan vain haettiin hyvää ravia ilman kiihtymisiä sinne ja tänne ja Rami toimi super hyvin koko ajan. Hetken lepokäynnit, valmentaja katsoi vähän satulaa joka pitäisi toppauttaa mitä olen tässä nyt suunnitellut jonkun aikaa. Molemmat penkit joutavat toppaukseen.
Sitten seuraava asia - laukka, joka oli viime vuonna meille suurin kompastuskivi. Ramillehan laukka ei ole ongelma vaan viime vuonna kuski oli se joka oli paniikissa kun alettiin puhua laukasta. Mutta nyt vaan sitten sitä reenaamaan.
Ensiksi otettiin vasemmalle laukkaa, nostin ravista vaikka nosto ei ollut paras mahdollinen ja ihan ensiksi oli vähän hallinta ongelmiakin. Jatkettiin uusilla nostoilla ja käsky kävi että nyt ohjat käteen ja kuvittele että laukkaat jollakin puoliverisellä koottua laukkaa. Sanotaan näin että selvittiin hengissä tästä kierroksesta loppujen lopuksi? Sitten vaihto oikealle ja nyt alkoi nostot luonnistumaan ja Rami sai valmentajalta paljon kehuja tässä vaiheessa. Laukattiin aika paljon, välillä vähän jouduin korjaamaan satulaa jonka jälkeen homma jatkui. Ongelmaksi selvisi tämä Ramin kova vauhti laukassa kun ruuna levittää ja silloinhan no ei voi muuta kuin mennä kovaa? Eli nyt kuskin pitää alkaa ratsastamaan enemmän ja saada se laukka hidastumaan. Loppupeleissä otettiin enään vain nostoja, käyntiin ja uusi nosto ja laukkaa vain 2-3 askelta. Onnistuin vielä kaiken kukkuraksi kyllä tippumaankin, oikeassa kierroksessa kun Rami vähän säikähti (??) jotain, liinoja vähän kiinni ja kuski lentää maahan ohjissa roikkuen. Takaisin selkään ja laukkaharjotukset jatkukoon. Lopuksi saatiin ihan super nostoja jonka jälkeen palkkioksi loppukäynnit.
Valmentaja oli kyllä tosi tyytyväinen ja kommenttina tuli että hei nyt alat oikeesti uskomaan tohon hevoseen. Se ponnistaa hyvin laukkaan eikä vaan juokse ja kun se pystyy nostamaan pieneltä voltilta laukan niin kyllä se pystyy myös laukkaamaan hitaasti vaikka vaatii töitä toki. En tiedä kuulinko oikein, mutta taisi mainita jotain kisaamisesta että kyllä tuolla helppoa A:ta pystyisi kisaamaa, ainakin B:tä. Ravi on parantunut ja siitä ei huomaa yhtään onko lämppäri samoin käynti on parantunut. Seuraava valmennus sovittiin viikon päähän niin jatketaan harjoituksia.
Ratsastuksen jälkeen pesin Ramin, hieroin arnikaa selkään ja vähän muuallekin, loimitin ja kylmäsin jalat hyvin. Kuskilla alkoi tässä vaiheessa nilkka sanoa auts ja käveleminen muuttui vaikeaksi. Kotiin ajoin hammasta purren. Katsastelin nilkan, kyllähän se oli jo vähän turvoksissa ja niin pirun kipeä. Yöksi tukiside ja aamulla töihin.
Tänään no selviydyin töihin ja yritin välttää turhaa kävelemistä. Lääkäriinkin saatiin aika, 14:20 Järvenpäähän joten eikun sinne siis. Lääkäri tutki nilkan ja ei ainakaan löytänyt mitään, mutta mennään kuitenkin huomenna kuvauttamaan nilkka ihan varmuuden vuoksi.
Töiden jälkeen kurvasin tallille, pitäähän Ramin tänään liikuttaa kun eilen oli rankka valmennus ja selkään menin ilman satulaa ja suunnattiin pikku kentälle vähän venyttelemään. Menin pitkällä ohjalla, taivuttelin paljon joka suuntaan. Lopussa Rami pelästyi koiraa joten pääsin tutustumaan vähän lisää kentän pintaan, onneksi tulin jaloilleni. Olisihan se ollutkin mukava päätyä lammikkoon :D Loppu ajan taluttelin ja vähän venyteltiin jonka jälkeen talliin ja perus hoito.
Huominen onkin vähän kysymysmerkki kerkeänkö tallille. Töiden jälkeen lähdetään veljen kanssa Hesaan, käydään ostamassa mulle videokamera jonka jälkeen jonottamaan kuvaukseen. Tänään ilmottauduin tallin harjotuskisoihinkin, mennään räpeltämään tuttu ja turvallinen raviohjelma :D
perjantai 26. huhtikuuta 2013
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Intoa täynnä
Postauksia ilmestyy kumman paljon ja intoa löytyy vaikka kuinka paljo vaikka ja mihin. Tekis mieli vaan tehä koko ajan jotain, järkkäillä ja siistiä niin pihaa kuin taloakin. Tänään tuli käppäiltyä pitkin pihaa ja katsastelin samalla mitä ryteikköjä pitäisi vetää nurin, mitä puita kaataa, vanha koira-aitaus hiiteen navetan nurkalta sekä paljon muuta. Oon oikeesti varmaan kipee? Mutta nyt kun ei oo vielä heinää tiellä niin saisi hyvin karsittua pihalta turhat pikku puut pois. Navetan edusta on ainakin karmaisevassa kunnossa joten taidan joku viikonloppu näyttää vähän moottorisahaa siellä suunnalla niin katsotaan miltä näyttää sen jälkeen. Ehkä ensi viikonloppuna jos löytyy aikaa ja säät suosivat. Pitääkin siinä vaiheessa ottaa kamera mukaan niin saa jotain todistusaineistoa.
Sama nyt täällä sisällä. Odotan ihan innoissani koska aletaan tekemään mun tulevaa huonetta. Suurin työ olisi nyt katossa eli korotetaan + jotain eristeitä kun eipä katon ja pellin välissä ole muuta kuin tyhjää tilaa ja paljon. Kun saisi sen tehtyä sekä poistettua yhden seinän niin sittenhän melkein pystyisi jopa muuttamaan tuohon huoneeseen ja hiljaksiin sitten yrittäisi saada siitä asuttavan näköisen? Mahdoton tehtävä.
Ehkä laitan ensiksi tämän ns. tietokonehuoneen kuosiin eli raahaan paremman pöydän ja penkin tänne. Tällä hetkellä istun säkkituolilla ja kone on ylimatalalla pöydällä mikä vie hirveän tilan kaiken lisäksi.
Sama nyt täällä sisällä. Odotan ihan innoissani koska aletaan tekemään mun tulevaa huonetta. Suurin työ olisi nyt katossa eli korotetaan + jotain eristeitä kun eipä katon ja pellin välissä ole muuta kuin tyhjää tilaa ja paljon. Kun saisi sen tehtyä sekä poistettua yhden seinän niin sittenhän melkein pystyisi jopa muuttamaan tuohon huoneeseen ja hiljaksiin sitten yrittäisi saada siitä asuttavan näköisen? Mahdoton tehtävä.
Ehkä laitan ensiksi tämän ns. tietokonehuoneen kuosiin eli raahaan paremman pöydän ja penkin tänne. Tällä hetkellä istun säkkituolilla ja kone on ylimatalalla pöydällä mikä vie hirveän tilan kaiken lisäksi.
Tuli saapasteltua pellossakin mihin olisi tarkoitus tulla sitten kenttä. Harpoin pitkin ja poikin ja lopulta sain hahmotettua minkä kokoisen kentän haluan ja lopputuloksena oli 15 x 35 metriä minkä myös äiti hyväksyi kun katsasteltiin aluetta. Katsotaan saataisiinko kenttä väsättyä syksyllä, jos ei niin sille ei voi sitten mitään. Tavoitteenahan olisi saada hevoset loppuvuodesta kotiin, mutta ei oteta paineita. Vesikupit sekä ruokakupit on jo ostettu aikoja sitten, satulatelineitä löytyy sekä jokunen loimitelinekin. Suitsitelineet ovat ostamatta sekä himoitsen jäähdytysletkuja mitkä kyllä ostan heti kun mahdollista.
Tämän päivän ratsasteluihinkin voisi palata. Tänään yritettiin esittää taas kerrankin uskottavaa kouluratsukkoa, surkealta taisi meno näyttää siitä huolimatta. Lisävarusteeksi otin tänään joustochamponin, pari kertaa käyttänyt ratsastaessa näiden viiden vuoden aikana. Alkukäynnit baanalla ja kentällä työskentely aloitettiin pysähdyksillä. Käyntiosuuden jälkeen hyppäsin selästä alas laittamaan champonin kiinni ja sitten vaan takaisin selkään. Rami oli hetken hiukan kujalla asiasta että hei mikäs tää on?
Ravailtiin aluksi ihan vain pitkin kenttää, välillä jokunen ympyrä ja yritin istua ravissa ja välillä keventelin ja keskityin omaan istunaan ja siihen mitä oikeasti sählään selässä. Välillä otettiin vähän välikäyntejä kuskin huonon kunnon takia jonka jälkeen jatkettiin samalla meiningillä vaihdellen suuntaa vähän väliä.
Hyvien ravipätkien jälkeen alettiin vähän laukkailemaan. Tiedättekö huomasin suuren virheen minkä teen kun aletaan laukkailemaan. Kerään aivan liikaa ohjia jolloin Rami ei edes kykene hakeutumaan alas ja tämän huomasin viimeisessä laukassa. Rami nostaa nyt super kiltisti laukat ja malttaa laukata ja aina kun alkaa vähän rikkomaan/yrittää tiputtaa raville niin sitten vaan pyydän uuestaan laukkaa. Nyt en saanut edes mitään slaagia selässä (niinkuin yleensä) vaan annoin posottaa eteenpäin omaa vauhtiaan eli pirun kovaa. Oikeassa laukassa Rami on parempi ja tässähän sen kuskin ongelman huomasinkin. Pykälän tai kaksi pidempi ohja niin Rami ei edes lähde puskemaan ennen nostoa lapa edellä vaan malttaa odottaa pohjetta ja sitten nostaa. Laukka oli myös rauhallisempaa ja hakeutui itse alas ja saatiin laukattua isolla ympyrällä. Jes jes onnistuttiin! Loppuraveissa Rami oli edelleen sitä mieltä että voitaisiin laukata, mutta parempi se on lopettaa hyvään pätkään. Tehtiin kunnon loppukäynnit baanalla jonka jälkeen ansaittu pesu sekä jalkojen kylmäys ja muu hoito ja hemmottelu.
En muista tulinko maininneeksi jo aikaisemmin että ollaan ekaa valmennusta jo suunniteltu? Pienellä jänskätyksellä mennään, viime valmennuksesta on aikaa aika pirun paljon. Ehkä me ei kuolla siihen? Kaiken kukkuraksi päätin että nyt hommaan videokameran niin saisi ainakin vähän parempaa video materiaalia toivon mukaan myös joskus valmennuksista. Olisi kiva vähän nähdä menoa videolta ja huomaisi virheet helpommin.
WOHOU ihan by the way Teitä ihanaisia on kertynyt 100 + 1 mikä yllätti allekirjoittaneen! Jotain toiveita mitä voisin tämän kunniaksi kehitellä? Muutamia juttuja olisi mitä pitäisi toteuttaa kunhan laiskiainen saa aikaiseksi. Ja haluttaeko jatkossakin lukea näitä muitakin juttuja ? (Oon varmaan joskus kysyny, mutta kysytää uuellee.)
lauantai 20. huhtikuuta 2013
se vaan on syypää ... [ kuvapläjäys ]
Kliseisesti sanottuna syypää mun hymyyn ♥. Eilen ja toissapäivänä otus oli viimisen päälle pösilö ja tänään sitten itse enkeli käytökseltään. Tarkoituksena oli alun perin ratsastaa eli pitää pieni muistutus asiasta miten käyttäydytään, mutta kovan tuulen takia vaihdoin ratsastuksen irtojuoksutukseen sekä maastakäsin työskentelyyn mitä harrastettiin jo eilen narukävelyn ohella. Eikä kaduttanut. Sain samalla ulkoilutettua kameraa pitkästä aikaa ;)
Töiden jälkeen kävin tekemässä pienen shoppailukierroksen; ostin supersöpön hansbon kaviokoukun, harjakiven sekä jotakin mitä nyt en kyllä muista jonka jälkeen suunnistin ostamaan eväsrasioita mihin saan Ramin lisäravinteet. Kotona pieni lepohetki järkyttävän päänsäryn takia mikä taas johtuu siitä että niska on totaalisen jumissa, pitäis käydä tilaa aika hierojalle?
Niin itse irtojuoksutuksesta ei ole mitään ihmeellistä kerrottavaa. Aluksi maastakäsin vähän juttuja mitkä sujuivat huomattavasti paremmin kuin eilen. Irti päästyään Ramin vähän ihmetteli kenttää jonka jälkeen jolkotteli sinne ja tänne ja kävi tietty pyörimässä. Sitten vaan pers raikaamaan ja täyttä vauhtia joka suuntaan hyppien ja loikkien milloin mitenkin. Loppupuolella pomppasi ilmaan tasajaloin jonka jälkeen rallia toiseen suuntaan. Lopussa vielä harjoiteltiin mm. vihellyksestä luo tuloa (tulee portille vastaan kun vihellän tieltä kun haen tarhasta). Hymy ulottui korviin asti lopussa kun Rami keskittyi johonkin muuhun, kävelin kentän toiseen päälle ja vihelsin; Rami nosti heti pään ylös, kääntyi, otti pari käyntiaskelta jonka jälkeen ravasi luokse ja pari metriä ennen hidasti käyntiin ja sai palkkionsa. Sen jälkeen seuraili pitkin kenttää sinne ja tänne. Hassu pieni otus ♥
Töiden jälkeen kävin tekemässä pienen shoppailukierroksen; ostin supersöpön hansbon kaviokoukun, harjakiven sekä jotakin mitä nyt en kyllä muista jonka jälkeen suunnistin ostamaan eväsrasioita mihin saan Ramin lisäravinteet. Kotona pieni lepohetki järkyttävän päänsäryn takia mikä taas johtuu siitä että niska on totaalisen jumissa, pitäis käydä tilaa aika hierojalle?
Niin itse irtojuoksutuksesta ei ole mitään ihmeellistä kerrottavaa. Aluksi maastakäsin vähän juttuja mitkä sujuivat huomattavasti paremmin kuin eilen. Irti päästyään Ramin vähän ihmetteli kenttää jonka jälkeen jolkotteli sinne ja tänne ja kävi tietty pyörimässä. Sitten vaan pers raikaamaan ja täyttä vauhtia joka suuntaan hyppien ja loikkien milloin mitenkin. Loppupuolella pomppasi ilmaan tasajaloin jonka jälkeen rallia toiseen suuntaan. Lopussa vielä harjoiteltiin mm. vihellyksestä luo tuloa (tulee portille vastaan kun vihellän tieltä kun haen tarhasta). Hymy ulottui korviin asti lopussa kun Rami keskittyi johonkin muuhun, kävelin kentän toiseen päälle ja vihelsin; Rami nosti heti pään ylös, kääntyi, otti pari käyntiaskelta jonka jälkeen ravasi luokse ja pari metriä ennen hidasti käyntiin ja sai palkkionsa. Sen jälkeen seuraili pitkin kenttää sinne ja tänne. Hassu pieni otus ♥
![]() |
| I'm coming mom ! |
torstai 18. huhtikuuta 2013
Kahelin hevosen omistaja
Sataa, tuulee ja on pirun kylmä? Aamu oli todellakin lupaava kun aurinko paistoi ja oli lämmintä. Nukuin aamulla ihan kunnolla nyt kun kerrankin pystyin nukkumaan ilman yskimistä. Kiskaisin aamupalaa naamariin jonka jälkeen lähdin koiruuden kanssa kävelylle. Käveltiin hiekkamontun kautta missä bongasinkin jonkin sortin metsurin, tervehdin ja mies alkoi sitten juttelemaan ja siinä sitten juteltiin hetki ja hän rapsutteli Pontusta. Jatkettiin matkaa ja loppumatka käveltiin hiekkatiellä ja lenkille kertyi pituutta pari kilometriä.
Eilen tuli pelkästään käveltyä Ramin kanssa pikkukentällä. Tehtiin ihan töitäkin ja kyllä siihen kului aikaa joku 40 minuuttia? Oli muutes rentouttavaa vaikka vähän aikaa fundeerasin mitähän tässä oikein tekis. Kenttä oli nyt täysin sula vaikkakin pieni järvi olikin kehkeytynyt kentän "portin" luo. Ramin mielestä oli hirmu pelottavaa mennä kentälle kun sieltä valui vettä. Tehtiin pysähdyksiä, peruutuksia, paljon suunnanvaihtoja, ympyröitä sekä loppupuolella vähän muisteltiin avoa. Rami oli super hyvän tuntuinen ja kaikki mitä tehtiin onnistui ihan hyvin. Jes jes voittaja fiilis!
Tänään ei todellakaan mennyt erityisen hyvin tai no lopussa ihan loistava pieni otus! Menin yhden aikoihin tallille ja siinä sitten harjasin Ramin kaikessa rauhassa, kiersin hokkeja pois eli jätin kantahokit ja muutenkin puuhailin Ramin kanssa sitä ja tätä ja aikaa kuluikin tunti. Ratsastamaan lähtiessä tihutti vettä, mutta selkään mennään oli keli mikä tahansa. Tuuli oli aika navakka joten laitoin ponskille pallot korviin.
Rami aloitti koko homman kyttäilemällä kaikkea mahdollista. Ohjia keräillessä oli vielä ihan mukava, mutta auttakaa armias kun alettiin ravailemaan. Lähti heti tarjoamaan laukkaa ja lähti vaan menemään eteenpäin. Vähän väliä otin käyntiin ja yritin saada siinä kuulolle, hetken pysyikin mutta sitten taas katosi. Välillä jouduin potkaisemaan oikein kunnolla että hei herää pahvi. Lopulta päästiin vähän ravaamaan, tahditonta menoa pään heiluessa ylös-alas-ylös-alas. Jossakin vaiheessa alkoi lapa edellä puskeminen oikeassa kierroksessa laukkaa hakien.
Kun ravi ei luonnistunut fundeerasin jos se laukka sitten edes rauhottaisi. Ekassa nostossa Rami oli no ihan ok, lähti painamaan kohti aitaa loikkien eteenpäin ja oli lähellä etten päässyt tutustumaan märkään kentän pintaan. Siinä vaiheessa kyllä sanoin pari valittua sanaa. Tuommonen pelihän ei meillä vetele. Vaihdoin suunnan oikeaan kierrokseen ja nyt Rami alkoi sitten väläyttelemään! Herran jestas tuo otushan osaa oikeasti laukata ja kyllä sieltä kolmitahtisuutta löytyi kun rentoutui hetkiksi. Siinä vaiheessa ei voinut kun nauttia niistä pätkistä ja kehua Ramia. Nosti todella hyvin noin muuten eli siinä kohtaa missä pyysin ilman ylimääräisiä kiihdytyksiä vaikka pää olikin taivasta kohti. Vasemmalle otettiin sitten uusia yrityksiä. Nyt nappasin ulko-ohjan lyhyeksi ja Ramikin parani ja saatiin ihan hyviä nostoja ja pystyttiin laukkaamaan pitkin kenttää vaikka välillä levisikin totaalisesti alta, mutta hei se laukkasi ja oli ihan onnessaan. Loppuraveissa yritti vielä laukata, mutta rauhottui ja pystyin istumaan harjoitusravissa ja lopuksi eteen-alas ravia ja Rami oli nyt super! Loppukäynneiksi hyppäsin selästä alas, taluttelin hetken kentällä jonka jälkeen kierrettiin baana ympäri. Rami oli ihan märkä joten kunnon pesu oli tiedossa. Kylmäsin jalatkin n. 15 minuuttia seisoi letkut koivissa kiltisti pesarissa.
Tuli eilen ostettua Ramille Mintcream linimentti. Lehmille suunnattu linimentti mm. tulehduksiin ja kipeisiin lihaksiin, mutta sopii myös hevosille. 500 ml n. 12 euroa joten ostin ja päätin kokeilla. Levitin ristiselkään kipeisiin kohtiin ja toivon että vaikuttaa. Laitoin myös takapolviin sekä kintereisiin. Sään molemmille puolille hieroin arnikaa. Kylmäyksen jälkeen laittelin vielä jokaiseen koipeen kaksteholinimenttiä ja etusiin villapatjat + pintelit. Pitäisi etsiä lisää lämpöpinteleitä niin sais joka jalkaan. Vaihdoin vielä kuivan nutun niskaan, annoin pellavan ja melassia joka ei tänään kelvannut. Kotiin lähtiessä bongasin pellolla pari kurkea jej!
On tullu vähän aikaa hauduteltua ajatusta jos oikeasti panostaisin ja ostaisin Ramille Back On Trackin verkkoloimen sekä kahdet pintelipatjat vielä lisää. Loimi olisi kuitenkin hyödyllinen, hintaa sillä on ihan kiitettävästi mutta maksaa itsensä takaisin ja hevosen hyvinvoinnin eteen teen kyllä mitä tahansa. Aikaisemmin vanhemmat oli asiaa vastaan, mutta nyt kuitenkin pitävät ajatusta loistavana. Onkohan ne kipeitä?
Ei auta itku kun pitää lähteä koiruuden kanssa tuonne aivan ihanaan ulkoilmaan.
![]() |
| rakkaus |
tiistai 16. huhtikuuta 2013
Akupunktiota tauon jälkeen
Ramilontti pääsi tänään yhteen suosittelu käsittelyyn - akupunktio tiedossa. Viikonloppuna Rami aristeli tai reagoi suhteellisen vahvasti selkälihaksen painamiseen joten viestiä menemään ja vastaus tuli nopeasti että tiistaina kerkeisi tulemaan katsomaan selän. Aika sovittiin kuudeksi niin kerkeän töiden jälkeen hyvin ajaa tallille ja vähän harjata karvanaamaa.
Laittelin siinä sitten rauhassa Ramin ruuat valmiiksi ja samalla vähän kertoilin mitä ollaan tehty, allergisen reaktion ja kaiken muun tarvittavan mitä yleensäkin. Suski kokeili selän ja sitten vaan neuloja poniin. Ramihan ei ole moksiskaan neuloista, maailman ihanin asia lähes tulkoon! Muuten ei löytynyt mitään ihmeellistä, oli kuulemma hyvän tuntuinen noin kaikin puolin ja kun neulat olivat vaikuttaneet sen 20 minuuttia niin selkä oli jo paljon paremmassa kunnossa. Sovittiinkin hieronta maanantaille niin saadaan otus hyvään kuosiin taas.
Laittelin siinä sitten rauhassa Ramin ruuat valmiiksi ja samalla vähän kertoilin mitä ollaan tehty, allergisen reaktion ja kaiken muun tarvittavan mitä yleensäkin. Suski kokeili selän ja sitten vaan neuloja poniin. Ramihan ei ole moksiskaan neuloista, maailman ihanin asia lähes tulkoon! Muuten ei löytynyt mitään ihmeellistä, oli kuulemma hyvän tuntuinen noin kaikin puolin ja kun neulat olivat vaikuttaneet sen 20 minuuttia niin selkä oli jo paljon paremmassa kunnossa. Sovittiinkin hieronta maanantaille niin saadaan otus hyvään kuosiin taas.
Palaillaan vähän eiliseen eli käytiin vähän kentällä pörräämässä. Kenttä oli muutes tosi kivassa kunnossa, enään pitkillä sivuilla vähän lunta. Vettä löytyy reunoilta ja keskusta on todella loistavassa kunnossa ja siinä pystyy menemään normaalisti.
Siinä vaiheessa kun lähdin ratsastelemaan tuli vettä ikävä kyllä, mutta eipä siinä vaiheessa viittiny kääntyä talliin vaan urhoollisesti oli mentävä selkään. Alkukäynneissä oli mukavan tuntunen, ei kyttäillyt ja oli muutenkin rento ja kulki pää alhaalla tyytyväisenä. Ohjia keräillessä Rami valpastui ja pyörittelin aluksi ihan ympyrällä ja tehtiin pysähdyksiä jonka jälkeen ravissa ympyröitä ja siirtymiä. Lähdin vaatimaan siirtymässä liikettä ylöspäin. Kituutin itse harjoitusravissa vaikka köhä paheni koko ajan kun nyt ei ite kestäis yhtään rasitusta, mutta hei hevonen on liikutettava?
Loppuvaiheessa harkitsin vähän laukkaa tai enemmänkin nostoja. Tättäräräää Rami sanoi kun keräilin ohjia vähän lisää ja annoin laukkapohkeen - VRUUUUUUUUUM ravia. Keskusteltiin asiasta että hei laukka voidaan nostaa nätistikin ilman kymmenen metrin kiihdytystä. Uus yritys ja vielä kolmas joka oli jo parempi ja annoin laukata pätkän mikä oli hirmu jännää toisen mielestä. Vielä pari nostoa jonka jälkeen oikea kierros. Oikealle Rami nostaa helpommin laukan ja nytkin nosti ihan hyvin kaksi ekaa kertaa. Sen jälkeen olikin laukka koko ajan toisella hakusessa, pää ulos lapa edellä halusi vaan mennä. Saatiin vielä yksi hyvä nosto jonka jälkeen ravia. Niin ja mieluusti rauhallista ja kituutin lisää harjoitusravia ja välillä keventelin.Loppukäyntejä turha kuvitellakaan ennen kuin hevonen on oikeasti kuulolla jonka jälkeen kiitos ja käyntiin. Käveltiin baanalla loppukäynnit mikä oli myös hurjaa, rätisee ja tuulee niin siinä vaiheessa pienellä hevosella on oikeus sinkoilla.
Loppusuoralla takaa tuli auto ja sitä ennen jo Rami oli alkanut jotain hermoilemaan ja lähestyi uhkaavasti ojaa joten kuskilta tassu ylös ja auto hidastikin ja pysähtyi, hyppäsin selästä alas ja käänsin Ramin auton suuntaan ja kiitin fiksua kuskia joka moikkasi takaisin ja naureskeli. Loppumatkan sitten talutin otusta tallille ja vaikka auto tuli vastaan niin ei mitään. Ratsastelujen jälkeen pesin taas jalat, hoidin jalat, venyttelin selkää ja kaikkea muutakin mitä ikinä keksin.
![]() |
| länkkä poni 2009 |
Hah aloin justiinsa tässä taas fundeeraamaan tätä kesäkuntoon 2013 meinikiä, eipä näytä hyvältä. Sairastelu on jo vähän tylsää kun ei tosiaankaan pysty tekemään oikeastaan mitään ilman että yskii ja köhii (+ yökkäilee) kun vähänkin liikkuu enemmän. Koirankaan kanssa en kykene käymään lenkillä kun hillitön yskiminen alkaa 100 metrin jälkeen. Ramin tarhasta hakukin on jo tuskaista. Töissä jos joudun nostelemaan jotain säkkejä tai menemään vauhdilla paikasta toiseen niin sitten yskitään vähän lisää. Pakko tän joskus on ohi mennä? Asiakkailta kuullut et on muutes sitkeä tauti ettei mene ihan heti ohi puhutaan 4-6 viikkoon. Nyt oon ollu jonku 3 viikkoa kipeänä.. Mitähän seuraavaks ? :D No vaikka ei pääsekään kunnolla urheilemaan niin tuleepahan pidettyä ruoka edes kurissa. Joka aamu tulee tehtyä salaatti töihin ja sillä pärjää hyvin. Nams!
Allekirjoittanut suuntaa saunaa kohti jos vaikka vähän saisi apua selkäkipuihin. Aamulla selkä huusi hoosiannaa kun nousin ja jos sekään ei auta niin sitten etsitään särkylääkkeitä. Jos torstaina on siedettävä ilma eli suomennettuna ei tule vettä niin voisin yrittää kuskata pokkarin tallille ja laittaa tolpan päälle kuvaamaan niin saisi vähän ratsastus materiaalia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


























