sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Tänään tehtiin historiaa [ erikoispostaus ]

Ja sitä todellakin tehtiin tänään Pontuksen kanssa luonnetestissä!

Taistelu
Näyttelyn tähtenä koira loistaa parhaimmillaankin vain muutamana päivänä vuodessa, sen sijaan elämme sen ja sen luonteen kanssa 365 päivää vuodessa koko sen elämän ajan. Luonne on periytyvä ominaisuus, joskaan kasvatuksen ja kasvuympäristön vaikutusta siihen ei pidä unohtaa.
Testitulos on koiran saama kokonaispistemäärä. Testin loppupistemäärä ei käytännössä kerro paljoakaan itse koirasta, vaan tulos on luettava eri osa-alueiden arvosanoista. Luonnetestitulos on läpileikkaus koiran luonnekuvasta ja koulutettavuudesta. Testi kertoo onko koira varmaluonteinen vai

hermostunut, rohkea vai ujo, vilkas vai välinpitämätön, ystävällinen vai vihainen.

Testin maksimipistemäärä: 300 pistettä – ei suinkaan ole ihanne kaikille roduille. Ns. seurakoirille testin optimiarvot (suuri taisteluhalu, vilkas temperamentti, kohtuullinen terävyys jne.) eivät kuulu, eikä niitä tule toivoakaan. Suurin osa koirista saa 100 – 250 p. Chowien pistemäärät ovat vaihdelleet välillä -24p. / +171 p.
Kun ilmoitin Pontuksen luonnetestiin kuului langan päästä että ohhoh johan on harvinaista! Jännityksellä jäin odottomaan minkälainen testi on ja mitkä tulokset Pontus saa. Luonteeltaan on kaukana rodunomaisesta luonteesta mikä on iso plussa. Joten tänä aamuna ajelin Tuusulaan kasvattajani kanssa kera kolmen koiran mistä kaksi oli siis testissä.
"No mikäs se TUO on ??"
Pontuksen vuoro oli yhdentoista jälkeen. Ensiksi kokeiltiin miten koira päästää luokseen - no Pontuksen omaisesti eli häntä heiluen nojailemaan ja hakemaan rapsutuksia. Sitten oli "taistelu" osio missä kokeiltiin suostuuko koira leikkimään tuomarin kanssa. Sinikielet vähät välittävät kyseisestä kohdasta, mutta Pontus tarrasi lopulta keppiin ja riuhtoi oikein kunnolla. Tuomari nauroikin että ohhoh eipä ole koskaan tätäkään käynyt! 
Seuraavaksi oli kelkka osio eli meitä kohti vedettiin kelkkaa missä oli "hahmo" kyydissä ja katsottiin miten koira reagoi. Pontus kiinnitti huomion, mutta ei noteeranut muuten koko asiaa kunnes kelkka oli aivan lähellä ja sitten läks! Pienen maanittelun jälkeen Pontus uskaltautui katsomaan tätä kammotusta. Vielä piti kävellä kauemmas jonka jälkeen kävellä kelkan ohi katsoen miten reagoi. Hyvin meni tämäkin osio siis.
"et voi olla tosissasi? Eihän toi nyt oo mikään tosijuttu hei"
Sitten oli hyökkäys osio eli yksi avustaja vai oliko tuomari tuli meidän eteemme seinän takaa uhaten minua. Piti kovaa ääntä sekä huitoi millälie kepillä. Pontus hivuttautui eteeni ja seurasi hyökkääjää koko ajan aivan hiljaa tuijottaen. Vasta siinä vaiheessa kun hyökkäys oli ohi ihan pieni murahdus, Muuten heilutettiin häntää tämänkin jälkeen, ihan mahdoton!
Öm seuraavaksi kokeiltiin miten koira reagoi siihen kun sen edestä nostetaan nopeasti ilmaan kahiseva haalari. Eli kävelimme maassa olevaa haalaria kohti ja aivan koiran edessä se kiskaistiin ylös. Pieni perääntyminen ja käännyttiin ympäri. Sitten piti kävellä haalarin takaa tynnyrin ja lautojen välistä. Kun oltiin päästy jonkun matkaa eteenpäin tynnyri tiputettiin alas ja katsottiin miten koira reagoi. Havahtui tietty mutta ei saanut mitään slaagia. Ja heti mentiin katsomaan että jaa tämmöinen.
Pimeä huone - pimeä kontti siis kera esteradan. Menin itse konttiin, kutsuin Pontusta vielä ovella jonka jälkeen avustaja ohjeisti minut aivan kontin nurkkaan istumaan. Pimeässä huoneessa on tarkoitus, että koira etsii omistajansa. Pontus lähti kyllä etsimään, mutta siinä vaiheessa kun se oli ihan lähellä minua, tutki pöydän alta onko siellä mitään kääntyi ympäri ja jatkoi etsimistä. 
"no hoh hoh vielä yksi pöpi lisää! Ette oo edelleenkää tosissanne"
Toiseksi viimeinen osio oli taas puolustus kohta missä katsottiin miten koira puolustaa itseään kun se on kytketty seinään. Pontuksen mielipide asiasta että ette ole tosissanne? Tätä osiota en itse nähnyt kun olin nurkan takana piilossa. Kun uhkaava tilanne loppuu koiran pitää päästää hyökkääjä luokseen kun hän puhuu ystävällisesti
Viimeinen osio on laukauspelottomuus. Tämä oli Pontukselle aivan leikkiä melkein. Kaksi laukasta 9 mm pistoolilla ja koiran pitää säilyttää toimintakykynsä. Pontus reagoi kuuntelemalla, mutta ei ottanut mitään paniikkia vaan jatkoi matkaa tyytyväisenä.
Tuloksena on siis se, että Pontus kiskoi ennätyspisteet oman rotunsa kohdalla! Rodun pisteet ovat vaihdelleet -24 - +171 pisteeseen, mutta Pontus sai tänään huikeat +206 pistettä!! Pistemäärä on todella kova ihan minkä tahansa rodun kohdalla, mutta oman rotumme kohdalla vedettiin ennätys ja voi olla että sitä on vaikea pistää paremmaksi. Eilisen tuloksia katsellessa parhaat pisteet olivat +174 ja tämän päivän lopuista pisteistä ei ole tietoa. Silloin kun lähdettiin kotiin parhaat Pontuksen jälkeen olivat +172 pistettä.
Tuomarit kehuivat Pontuksen maasta taivaisiin. Nauroivat että ettei vaan olisi jotain muutakin rotua kun on niin epätyypillinen. Pontuksen kasvatusympäristö on ollut iso osa minkä takia Pontus on esimerkiksi täysin laukausvarma koira. Se on tottunut esimerkiksi paukkeesen jo 8 viikkoisesta lähtien. Kasvattaja oli haljeta ylpeydestä tuloksen kuultuamme ja kyllä itsekin olin onnellinen. Viimeiseksi kommentiksi tuomarit sanoivat että tällä koiralla ehdottomasti pentuja! Näin hyväluontoista on vaikea löytää. 
Hauska kokemus ja suosittelen kyllä teille jotka omistatte koiran! Testi on toisaalta jopa todella hauska. Meillä on vielä tavoitteena käydä karhukokeessa, kunhan sellainen löydetään.
En siis tarjoillut teille tänään hevospostausta enkä lupaamani videoita radoista. Koneen akku on aivan finaalissa ja vielä pitäisi laittaa kasvattajalle kuvia tämän päivän suorituksista. Joten yritän huomenna julkaista toisen erikoispostauksen yhteydessä videot. Huomiseen!

lauantai 11. lokakuuta 2014

kävi miten kävi voittajat ei pelkää hävii ! [ kisapostaus ]



Haha voi jessus tätä päivää! Kisat on käyty vaikka aamu lähti lapasesta omalta osaltani. Siis olin käynyt tekemässsä puoli kasin aikaan aamutallin, jonka jälkeen ajattelin nukkua puoli ysiin jonka jälkeen lähtisin tankkaamaan ym. Kappas heräsin puoli kymmeneltä! Varttipaniikki tankkaamaan, ottamaan koppi perään ja tallilla olin 20 yli kymmenen vaikka tarkoitus oli olla kymmeneltä. Rami oli onneksi sen verran ihanalla tuulella ja antoi mamman höslätä ja panikoida vieressä kun jätkä otti lunkisti. Onneksi Rami on loimi päällä eli pikainen harjaus ja harjan ja hännän selvittäminen riitti. Pääsin kuitenkin lähtemään etuajassa kisapaikkaa kohti.

Rami sai seistä kopissa hetken jonka jälkeen otin ruunan talliin, laitoin ensin Ramin valmiiksi jonka jälkeen itselle saappaat jalkaan ja kentälle mars.
Verkkailin Ramia ensin käynnissä hakien ihan sitä aluksi että vastataan pohkeisiin sekä pidätteisiin. Aikamoinen tahmatassu oli ainakin aluksi, ravi ei tuntunut etenevän mihinkään ja jouduin pyytämään eteenpäin ilman tulosta. Kuntohan siinä loppui heti alkuunsa. Ei siinä sain Ramin ihan ookooksi, ei mitenkään superhyvä, mutta vastasi pyyntöihini. Valmentajanikin saapui paikalle kuvaamaan ja pitämään jöötä kuskille joka ei osaa ratsastaa.


Kalkkuna !
Ensimmäiseksi startattiin raviohjelma 2005 ohjelma. Vanha tuttu ohjelma mikä mentiin viimeksi vuosi sitten . ilman satulaa. Tervehdykseen tullessa kiemurtelua mihin pitää panostaa ihan urakalla! Ensimmäisessä ympyrässä Rami tuntui siltä että se yrittää livistää vasemmalle eikä ympyrästä tullut edes pyöreä. Lävistäjä oli ihan fine ja seuraava ympyrä ei myöskään ollut pyöreä. Miten se on niin vaikeaa? Pysähdys oli sanotaanko jopa posiitivinen yllätys - tasajaloin! Radan poikki harjoitusravissa nojaa aina meidän heikkous. Ennen lävistäjää Rami näki mörköjä ja jännittyi totaalisesti. En tiedä pelästyikö lastenvaunuja ja vaunujen vieressä kyykyssä olevaa henkilöä vai mitä. Siitä piti itsensä kasata ja lopputervehdys. Pisteitä 103 ja prosentit 64,375 ja kolmas sija! Kutosta ja seiskaa koko paperi täynnä, alakerrassa yksi kutonen ja loput seiskoja, ei paha. Kommenttina "Tasainen, rauhallinen, hyvin ratsastettu kokonaisuus. Tarkat ja huolelliset tiet, sait hevosen hyvin kuulolle istunnalla".
Rami oli palkintojenjaossa oikein nätisti ja kunniakierroksella meinasi jyrätä shettikset ;D haha!

"tilanne vaatii paniikkia"

Seuraavaksi startattiin helppo C:2 2000. Pakko myöntää että jännitin C:hen osallistumista, Rami on startannut viimeksi 2012 helppoa C:tä. Okei ei siinä mitään itse möhlin verkassa kuumentamalla Ramin laukalla. Olisi pitänyt jättää oikeastaan kokonaan pois laukkaamiset ja keskittyä siihen, että saan ravissa paremmaksi. Onneksi valmentaja tuli siihen sitten pitämään kuria kuskille ja sain Ramin paremmaksi aika nopeasti. Kuitenkaan ihan luottavainen en ollut radalle lähtiessä, mutta menkööt.


Jännitys oli ihan hirveä (öö miksi???) kun jouduin starttaamaan jälleen ekana. Lävistäjä nojaa ihan ookoosti tuli. Ympyrär kauana pyöreistä ja täyskaarrot no ihan jees. Mutta! Toisen täyskaarron jälkeen tuli katkos pääkopassa ja aloin miettimään niin mitä hittoa, tuleeko vielä kolmas ympyr (siis eihän siihen tule) ja siinä vaiheessa kun olin jo kääntänyt ympyrälle tajusin että niin niimpä joo.... Olisi pitänyt mennä suoraan. Totaali repeeminen omassa pienessä pääkopassa jonka jälkeen palattiin ruotuun jotenkin. Raviosuudet Rami meni ihan kivasti, mutta laukka levisi käsiin. Oma moka siis kun väsytin ja kuumensin Ramin ennen starttia joten laukka oli perus menoa meiltä. No mutta hengissä selvittiin siitäkin sentään.
113 pistettä ja 52,272 %! "Lupaava raviohjelma jossa sait hevosen kantamaan itsensä ja pystyit vaikuttamaan siihen. Laukassa meno oli vielä kiihkeää ja et pystynyt ratsastamaan hevosta tasapainoon. Istunta siisti ja ratsastit tarkoin määrätietoisin avuin".


Eli oon kuitenkin päivän suorituksiin super tyyytyväinen! Ramilla kuitenkin kisataukoa taas takana ja vaikka aamu lähti menemään vähän penkin alle ollaan hengissä. Valmentaja oli tyytyväinen ja tuossa iltasella vielä soiteltiin ja nauroin että aattelin helpon C:n prosenteiksi lähinnä 48 %. Valmentaja nauroi äläs nyt ole noin negatiivinen sentään, hyvinhän se meni ja nyt sitten vaan jatketaan työstämistä.
Vanhan tallin omistajankin kanssa oli kiva jutella ja kuulla hänen mielipiteensä Ramista. Ollaan kuulemma menty huikeasti eteenpäin ja Rami yllätti ekoissa laukoissa totaalisesti. Jaksaa kantaa itsensä hyvin 2-3 askelta jonka jälkeen ei jaksa ja homma leviää. Keväällä sitten käydään toivottavasti yllättämässä ollaanko päästy eteenpäin yhtään. :D!




Ennen kisoista lähtöä käytiin törkeästi käyttämässä pesukarsinaa jonka jälkeen suunta kohti tallia. Rami pääsi syömään päiväheiniään oikein tyytyväisen oloisena sillä aikaa kun purin trailerista tavarat pois ja laitoin ruuat. Pikainen pyörähdys kotona ja suuntasinkin illaksi kuvaamaan kaverini mielettömän hienoa puoliveristä! Huikea päivä takana ja nyt vähän kyllä väsyttää ja voisi painua nukkumaan. Huomenna suunnataan Pontuksen kanssa luonnetestiin ja siitä sitten huomenna lisää. Ja yritän tarjoilla teille vähän videoita radoistakin jos ette traumatisoidu niistä pahasti :-D! P.s. kaikki kuvat äidin käsialaa kera vanhan rakkaan Canon EOS 400D:ni joka vetelee viimeisiään.

"kuule äiskä ku tilanne on nyt se et mua ei vois vähempää kiinnostaa"

perjantai 10. lokakuuta 2014

Mutta mut on tuonu tänne jokin muukin kun tuuri

Sateinen sää antaa hyvän syyn maleksia sisällä kertomassa nämä muutaman päivän kuulumiset. Yritän viikonloppuna päivittää kumpanakin päivänä miten meillä on mennyt! Huomenna kiskaistaan valkoiset housut päälle pitkästä aikaa ;).

Keskiviikkona käytin jälleen maastossa tällä kertaa kuitenkin päästiin hämärän aikoihin. Käytiin kiipeämässä iso hiekkamonttu ylös jonka jälkeen samoiltiin metsässä etsien reittiä pois. Ramikin oli ihanan nöyrä, korvat pysyivät koko ratsastuksen ajan pilottiin päin. Estesatula oli tällä kertaa selässä joka olikin järkytys kun se keinui puolelta toiselle! Jessus eihän sillä pystynyt edes ratsastamaan.

Eilen meille tuli toppaaja Porvoosta katsomaan meidän satuloita ja kummatkin lähtivät toppaajan mukaan ja ne saadaan tänään jo takaisin. Koulusatulasta löytyi ongelmakohta vasemmalta puolelta keskeltä satulaa; täytettä on valunut keskelle joka painaa Ramia mikä on aiheuttanut sille mm. pieniä näppylöitä selkään. Satula on siitä kohtaa ahdas jonka takia Ramillakin on ollut hankala liikkua. Muuten toppaukset ovat synmetriset ja satula on muuten todella passeli jätkälle,

Samalla puhuin tuosta estesatulasta ja se katsottiin sitten samalla. Satula laitettiin Ramin selkään ja toppaaja sanoi siinä vaiheessa et noniin siinä on ongelma. Hetken kysymysmerkkinä oltuani selitti hyvin minkä takia satula pyörii. Edestä satula on hyvä, tukeutuu hevoseen ja antaa hyvin tilaa liikkua. Mutta satula ei tukeudu mistään muualta hevoseen ja toppaukset ovat todella kovat. Joten estepenkki kokee suurimman muutoksen toppausten suhteen ja koulupenkki pääsee vähemmällä. Kiva päästä tänään kokeilemaan koulupenkkiä miltä Rami tuntuu kun painetta aiheuttava kohta on poissa.

Kävin eilen tekemässä pikku ostoksia Ramille sekä itselleni ja ajattelin vielä käydä katsomassa yhtä huopaa huomiselle sekä ensi viikolla käyn lunastamassa yhden huovan. Huomiseen!


tiistai 7. lokakuuta 2014

Ja kun mä näin sut [kuvapostaus]

Tervehdys kaikille tasapuolisesti! Aika piristää (vai masentaa?) teidän iltaanne jälleen kuvapostauksen merkeissä. En edes uskonut saavani tämän päivän treeneistä kuvia eikä treenit edes menneet kummoisesti, Yksi oivallus ratsastuksesta ja miljoona virhettä omassa menossa.

Sunnuntaihin palatakseni ensin kaikesta huolimatta. Käytiin pitkästä aikaa maastossa ja kyllä yli tunti taas otti ja vierähti. Käytiin pitkästä aikaa hiekkakuopilla kiipeilemässä, farkut eivät kyllä olleet mikään paras housuvalinta, mutta en jaksanut ajaa kotiin vaihtamaan kun tulin kuvaamasta kisoja. Rami keksi omaa hauskaa kuopilla, vähän hyppyloikkaa päivän piristykseksi. Käytiin myös isommalla kuopalla ja mentiin yksi pitkä "mäki" ylös ja ainakin ruuna sai hyvän kankkutreenin ohimennen! Vähän sänkkärillä laukkaa valmentajan neuvojen alla mitä on taas kaivattu.


Eilen ratsastin itsenäisesti kentällä ratsastellen paljon ympyröitä, väistöjä sekä pysähdyksiä. Siirtymiset ovat omaan makuuni vähän parantuneet, enään ei tule niin rajuja reaktioita siitä kun pyydän jalalla enemmän siirtymässä. Laukassa huomasin jääväni helposti vetämään, varsinkin sisäohja on suurin ongelma. Sama se, etten pysty istumaan täysin satulassa laukan aikana aiheuttaa kulmissa ongelman . istunta heilahtaa niin Rami heittää ristilaukalle. Istunnalle herkkä hevonen vaatisi kuskilta paljon enemmän. Pitää panostaa siis omaan istuntaan rutkasti enemmän. 

Tänään olin varannut meille kentän vanhalta talliltamme missä Rami asui tämän vuoden alkuun asti. Sitä ennen saatiin Tiitun kanssa esitys villihevosesta joka laukkasi pitkin laidunta pukkipierulaukkaa. Hirnumista ja hörisemistä, kuntoon laittaessa oli nätisti ja koppiin melkein juoksi. En tosiaankaan tiedä onko tuolla ne muumit enään ollenkaan laaksossa.

Kuitenkin perillä raahattiin Rami talliin ja laitettiin kuntoon, itselle lisävaatetta kovan tuulen takia ja kentälle. Jouduin lähes heti ottamaan ohjat tuntumalle. Rami aloitti kyttäämisen ja muun pelleilyn heti alkuunsa, siis onhan puskat aika pelottavia? Lähdin ratsastamaan ympyrällä ja vähitellen pitkin kenttää tehden väistöjä mahdollisimman paljon, Ravissa oli paikotellen kuulolla ja paikoitellen ei. Kehitteli itselleen mörköjä ja yritin vain sitkeästi ratsastaa pelottaviin paikkoihin. 


Jossakin vaiheessa homma karkasi käsistä. Rami aloitti sinkoilun sekä kyttäämisen lyhyellä sivulla jo toisesta kulmasta. Ei noteeranut enään pohjetta ollenkaan vaan törötti menemään korvat tiukasti eteenpäin jännittyneenä kuin viulun kieli. Ratsastin ajatuksella pohkeella kohti ohjaa. Sillä tuloksella ettei siitä tullut mitään. Saadakseni Ramin ruotuun iskettiin gramaanit pitkästä aikaan virittäen ne satulavyön kautta, Rami saa nostettua päätä ylös silläkin, mutta ei niin ylös että pääsisi pakenemaan pidätteitä. Kummankin hermoja säästäen totesin että parempi näin kun se, että hevonen juoksee koko loppuajan karkuun minkä kerkiää välittämättä mistään mitään.

Kyllä Rami nöyrtyi heti kun tajusi että nyt loppui pelleily ja töitä jatketaan. Sitten loppui taipuminen, ihan vieras asia taas jälleen kerran vaikka alkutunnista taipui hyvin. Pientä keskustelua käynnin kautta asiasta jonka jälkeen alettiin pikkuhiljaa laukkaamaan. 
Laukasta en saanut tänään oikeastaan mitään ihmeempää irti. Oikea laukka on tällä hetkellä heikompi ja huomaan roikkuvani aivan liikaa ohjissa, varsinkin sisäohjassa. En saa istuttua satulaan riittävästi vaikka pitäisi edelleen antaa ne raamit ja ratsastaa sillä jalalla. Käsittämättömän vaikea asia?
Mentiin kuitenkin laukassa lävistäjiä missä tein itse kaikki virheet. Lähdin puskemaan aivan liikaa lävistäjälle ja lopputuloksena Rami rikkoi heti raville. Vaihdeltiin jatkuvasti suuntaa lävistäjien kautta, uusi laukka ja lävistäjä. Viimein vasemmassa kierroksessa käänsin lävistäjälle ja jätin turhan puskemisen pois, pidin vain jalan kiinni ja sinne mentiin - kulmaan asti laukalla. Siihen oli hyvä lopettaa, loppuravit kevennellen pitkällä ohjalla ja loppukäynnit baanalla.

metsän puoleinen pitkäsivu = täynnä mörköjä
Pestiin Rami vielä huolella kun kyllähän se nyt hikosi ihan kiitettävästi, villaloimi niskaan ja traileriin. Tallilla vaihdoin BOT verkkoloimen päälle sekä sadeloimen ja takaisin tarhaan. Tarhaan päästyään heitti kunniakierroksen jonka jälkeen meni vasta syömään heinää.

Tiivistettynä tämän päivän treenit. Taipumisen ja asettumisen suhteen jouduin tekemään jopa liioiteltuja taivutuksia saadakseni Ramin taipumaan rehellisesti. Sisäpohjetta vasten tuleminen ja pään jäkittäminen ulos korjattiin napakalla sisäpohkeella ja siirtämällä käsi hetkellisesti sisään ja silloin Ramin on pakko asettua. Ensiksi vastusteli, mutta kyllä se taas sieltä muistui että niin ei kannata ryttyillä äiskälle.

Laukassa pitää saada kuski roikkumasta ohjista ja uskallettava edelleen käyttää sitä jalkaa. Antaa tilaa edestä eikä himmata liikaa. Istua, istua istua ja saada se polvi rennoksi ettei se jännity ja nouse. Ja kuski saa opetella ratsastamaan ihan yleisestikin.

Tässä kuvia katsellessa alan pikkuhiljaa tajuumaan et vitsi Ramista on tullut aika hieno jätkä vuosien saatossa. Töitä on tehty todella paljon ruunan eteen ja vielä on tehtävää. Ryhti on parantunut pikkuhiljaa (kuskin ei ainakaan), mutta vielä on hirmuisesti töitä edessä! 
Viikonloppuna on tiedossa menoa ja meininkiä, palaillaan varmaan silloin tai toivon mukaan ennen sitä päivittelemään vähäsen jotakin. Huomenna tulee kengittäjä laittamaan uuden etukengän ja torstaina toppaaja katsomaan koulusatulan. 

Kaikki kuvat ovat Tiitun käsialaa, hirmuisen iso kiitos! 

Löysitkö Sinä suosikkia?

5
6.
7.
8
9.
10.
11.
12.
13
14
15. esimerkki siitä kun keskustellaan taipumisesta
16.
17.
18.
19.
20. "Äiskä nyt mennään!"

lauantai 4. lokakuuta 2014

sust paistaa luonnollisuus, molemminpuolista, arvostus ja uskollisuus

Aamu alkoi oikeen masentavalla harmaudella ja vesisateella. Aamutalliin kiltisti hoitamaan kundit jonka jälkeen peitto kutsui houkuttelevasti takaisin nukkumaan ja laiskottelemaan. Nytkin katson street dance 1:stä. Mua jotenkin niin kiehtoo nämä tanssileffat ja toi kehonhallinta ihan mielettömästi.  No mutta hei se ei tainnut olla tärkein asia?

Torstaina ratsastin Ramin sänkkärillä sillä tuloksella että hukattiin toinen etukenkä peltoon. Onneksi meillä kuitenkin sopivan pehmeät pohjat niin kavio ei pääse kulumaan ja muutenkin Ramilla on kaviot vahvistuneet joten se kestää olla ilman etukenkää jonkun aikaa kunnes saan kengittäjän.


Aam itse ratsastus meni ihan keskiverrosti. Rami yritti puskea ulkopohjetta vastaan ja olla välittämättä pidätteistä. Isompi pidäte tehosi kun muuttui kuuroksia. Ratsastin paljon siirtymiä ja halusin hyviä pysähdyksiä mistä tavoitteena oli lähteä napakasti liikkeelle ilman että pää nousee ylös. Mentiin paljon suunnanmuutoksia täyskaarron merkeissä, Rami pääsi valumaan liikaa ulos vähän väliä kun ei noteeraanut ulkopohjetta, napakka muistutus asiasta niin alkoi se ulkopohkeenkin kuuntelu. Lisää siirtymiä, ravilävistäjiä tempoa vaihdellen ja lopuksi kumpaankin suuntaan laukat ja lävistäjälle laukassa mikä on Ramille hirmuisen vaikeaa kun se rikkoo jossakin välissä raville. Ollaan kyllä treenattu tosi vähän lävistäjiä mutta kehuin kun saatiin askel tai kaksi enemmän laukkaa lävistäjälle mitä normaalisti. Loppuravit kevennellen pitkällä kaulalla jonka jälkeen hyvät loppukäynnit.

Eilen Rami sai vapaapäivän vaikka olin suunnitellut ratsastavani. Lähdettiin kuitenkin tallin omistajan kanssa Lahteen ostoksille, lähtö venyi enemmän mitä ajattelin ja kun kotona oltiin vasta ysin jälkeen tehtiin suoraan iltatalli jonka jälkeen kotiin kymmenen korvilla. Pyörittiin puuilo, kärkkäinen ja kodin terra läpi etsien tallille viimeisiä tavaroita mitä tarvitaan. Illan kruunasi hesemättö! Oli ihan super hauskaa jälleen kerran, sai ainakin nauraa luvattoman paljon.


Tänään liinan päässä riekkui muuan villihevonen karatepotkujen sekä saksihyppyjen kera. Ainahan se on tiedetty ettei pitkäkorvalla ole ihan kaikki muumit laaksossa. Otti kyllä semmoista kipinää ettei tosikaan. Laukkaa saatiin tänään liinassa kiitettävän paljon alle, lähes puolet ajasta Rami laukkaili kumpaankin suuntaan, aluksi kaatui sisäänpäin kaarteissa, mutta loppupuolella kaatumiset väheni selkeästi. Laukat nousivat aluksi pienen raipalla avustuksen kera, lopussa riitti pelkkä sana ja omaan reiteen taputus. Sivuohjat roikkuivat löysänä siinä mukana ja Rami sai itse valita muodon missä kulkee. Loppukäynnit taluttelin sänkkärillä mikä on sateiden jälkeen hiukan liukas.

Tilasin vielä puolenyön aikaan itselleni vaatteita. Kiesus se on jo oikeasti harvinaista jos tilaan itselleni vaatteita. Viimeksi tilasin loppuvuodesta kolme paitaa ja nyt tilasin pari mekkoa, topin ja neuleen. Harvinaista että raaskin tilata itselleni jotain ns. vähän parempaa muuten vain. Kun kaupoista ei löydy mitään mieleistä on pakko etsiä verkkokauppojen kautta. Nyt kokeilin Jeans.fi sivustoa kun sieltä löysin kaikkea kivaa ja no katsotaan miten käy.

Tänä aamuna raaskin lopultakin tilata myös Ramille uudet suojat eteen ja taakse sekä teemaan sopivat putsit. Eli nyt ne supersöpöt kruunusuojat on tulossa! Niitä odotellessa ;) Tallilla tulen käymään tänään vielä kertaalleen ja huomenna suuntaan katsomaan estekisoja. Adios!