tiistai 16. joulukuuta 2014

Mitä elämä tuo se tulkoon minun luo

Aurinko, pieni kirpakka pakkanen ja tyyni ilma. Voiko parempaa säätä toivoa edes kaiken tämän sateen lomassa? Päivä meni hujauksessa ohitse, asiointia sekä ystävän luona käymistä. Asioille lähdin puoli yhdeksän aikaan ja ajoin työkkäriin vieraalle paikkakunnalle (koska meidän kylällä ei ole enään työkkäriä) ja lopulta poistuin koko rakennuksesta todella tuohtuneena. Se minkä kohtelun sain oli ala-arvoista ja törkeää eikä edes suostuttu kuuntelemaan asiaani loppuun asti. Lopulta päädyin kahvittelemaan ystäväni luo mikä piristi mieltä. Hyvä seura kelpaa aina!



Tallille kerkesin ennen kolmea, Ramille juoksutuskamppeet päälle ja kentälle pyörimään. Rami oli aivan täpinöissään, pörhisteli ja otti pari lennokasta lähtöä loikkien varsan tavoin. Vähemmästäkin hiki tulee varsinkin kun jätkä on kasvattanut taas tuota talvikarvaa ihan kiitettävästi, klipperi pääsee taas kohta hommiin. Vasempaan saatiin hirmuisen paljon laukkaa, nosti helposti ja ylläpiti pyynnöstä. Oikealle taas keskusteltiin siitä nostetaanko vai ei ja kun tuli vähänkin tiukempi käännös vaihdettiin ristilaukalle meno. Ratsastaessa taas laukat ovat päinsvastoin - vasemmalle laukkaa heikommin kun oikealle. Toisaalta hyvä että laukkaa liinassa vasenta laukkaa mielellään, eiköhän se siitä ajan kanssa vahvistu.


Lauantain valmennus tosiaan auttoi meitä paljon. Sunnuntaina menin kentällä valmentajani kanssa samaan aikaan ja tein samoja juttuja mitä valmennuksessa. Rami oli paljon myötämielisempi sen suhteen että kävellään hitaasti ja ravataan hitaasti. Eli on kiva päästä lauantaina näyttämään miten treenit on sujunut.
Nyt vaan suurimman ongelman aiheuttaa oma istuntani - olen pahasti vino oikealle. Työnnän lantion vasemmalle vaikka yläkroppa on oikealle, Eikä siinä kaikki koska tämän kaiken takia joustan yläkropastani liikaa ja notkistan selkäni. Yritin venytellä ja tulin siihen tulokseen että kappas en taivu vasemmalle sitten yhtään ja oikealle sitäkin helpommin. Olen siis koko ajan oikea kylki rutussa. 


Joulu lähestyy uhkaavaa vauhtia, vielä olisi viimeiset ostokset tehtävä ja Ramille siis ostettava vielä yksi paksu ulkotoppaloimi. Onhan meillä jo kaksi ennestään, mutta toinen on Ramille pieni joten se toimii varaloimena. Bucaksen toppaloimi siis ostoslistalla, miehekäs berry tietty värinä. Kamppailen 145 ja 155 kokojen välillä, 145 cm ei ole mielestäni riittävän "syvä" kun sovitin sitä ja 155 cm en ole sovittanut. Vielä kun saisi tilattua irtonaisen mahakappaleen sisäloimiin niin se olisi siinä!

Eli lauantaina treenaillaan viimeistään valvovan silmän alla ja toivottavasti ensi viikolla ehdittäisiin treenailemaan lisää ellei sitten valmentajani ratsuta Ramia mistä on ollut puhetta. Näillä siis mennään.

maanantai 15. joulukuuta 2014

Mä jään maailmaan koska tääl on kaikki parempaa [ special ]

Tasan 5 vuotta sitten sais elämäni hirveimmän soiton. 

Miten vuodet ovatkaan vierineet sen jälkeen? Jotenkin vieläkin on vaikea käsittää kaikkea mitä sinä iltana tapahtui. Se kummittelee ja tulee kummittelemaan loppuelämäni. Kuitenkin kaikesta on selvitty ja katson joka päivä rakasta hevostani joka selvisi siitä kaikesta. Jäljelllä jäi arpi kylkeen joka muistuttaa päivittäin siitä mitä kävi. Tärkeintä on kuitenkin se, että Rami selvisi koettelemuksesta vaikka turhan läheltä liippasi etten joutunut hyvästelemään Ramia. Ystäväni, perheemme yhden jäsenen.


Sain valtavasti tukea ja apua ystäviltäni, Ramin entisiltä omistajilta, klinikalta sekä mahtavalta tallin omistajalta Sailalta joka suostui ottamaan kipeän hevosen asumaan talliinsa vaikka se myös vaati muutamia erikoisjärjestelyjä. Pitkään sisällä oloa, pikkuhiljaa tarhassa oloa, 4 kertaa lääkitys päivässä mistä hoidimme itse kolme, tallin puolesta hoidettiin yksi kipulääke annostus mikä helpotti meidän elämää. Ja se kun jouduimme käymään antamassa Ramille viimeisen lääkkeen puolenyön aikaan meille jätettiin tallin pihalle valo palamaan ettei tarvinut niin paljoa palloilla taskulampun kanssa. Kaikki helpotti elämää ja olen siitä todella, todella kiitolllinen.
Klinikalta saimme tarvittaessa apua, yksi soitto riitti ja hommma pelasi. Vuosien jälkeen kun tikannut eläinlääkäri näki meidät hän muisti Ramin heti ja hämmästeli kuinka hienosti Rami kuntoutui siitä ja kuina siisti kylki onkaan. 
Kuntoutuksessa auttoi myös hieroja Carita joka opiskeli parhaillaan hierojaksi, selvitteli mitä kyljelle voi tehdä ja kävi hieromassa Ramia ja varsinkin kylkeä mistä oli myös apua. 

Miltä elämä näyttää nykyään kyljen kanssa? Kylki ei vaivaa oikeastaan yhtää, tottakai arven kohta on tunnoton. Ramilla oli yli 4 vuotta vaikeuksia päästä venyttämään itseään pissatessa, mutta nykyään sekään ei tuota mitään ongelmaa. Ennen Rami jätti saman puoleisen takajalan edemmäs pieneen lepuutukseen, mutta nykyään tosiaan takajalat ovat samoilla kohdilla. 

15.12.2009
1.11.2014




















Ette tiedäkään miten onnessani olin kuin saimme hakea Ramin klinikalta joulupäivänä. Voiko parempaa toivoa? Olen onnnekas että Rami on edes hengissä. Jätkä on antanut niin paljon ja opettanut minua, että en voi olla kuin tälle vähän höpsölle ruunalle kiitollinen kaikesta. Ramin tarina koskettaa edelleen monia kun ovat kuulleet asiasta. Hämmästelyä siitä kuinka se on selvinnyt tästä kaikesta.

Monille Rami on tavallinen arvoton ex-ravuri, mutta minulle se on ehdottomasti maailman tärkein ja upein hevonen ja nautin joka hetkestä Ramin kanssa. 

Kiitollinen, siunattu, onnellinen
Matkannut tänne ohi ongelmien

Mietin miten mä ansaitsen tän kaiken?
Mitä ikinä uskalsin toivoa, mä sain sen

lauantai 13. joulukuuta 2014

Jonathanin kouluvalmennus

Uusi valmentaja ja uudet kujeet ja uudet näkökulmat. Jonathan tuli tänään pitämään meille valmennusta, kieltämättä jännitti ihan pirusti! Turhaan jännitin koska valmennus meni kuitenkin hyvin, sain uusia eväitä miten pitäisi ratsastaa ja koska valmentajani oli myös kuuntelemassa ja katsomassa meidän menoa niin pystytään treenaamaan samoja asioita tässä välissä. 
Suurimman jännityksen aiheutti itselle se, miten hän reagoi tämmöiseen ratsukkoon, mutta asenne oli mielestäni aivan ihana "hevosia ne ovat kaikki rotuun katsomatta". Niillä eväillä mennään mitä on suotu rakenteen puolesta ja se ei tee hevosta huonommaksi. Aamen !

Ensin verkkailin itseseni, Jonathan seurasi jonka jälkeen töihin. Eli meidän suurin ongelma on tasainen tahti. Tahti vaihtelee todella paljon ympyränkin aikana joten sitä lähdetään nyt työstämään oikein urakalla. Ja oma kroppa hallintaan, jos Rami ottaa esimerkiksi isomman harppauksen oma kroppani heilahtaa jolloin pakka leviää, joudun ottamaan isommin kiinni ja joudun tekemään hommia että saan homman kasaan.

Käynnissä jatkettiin tahdin etimistä, Rami on aikamoinen ADHD hevonen, koko ajan pitäisi tehdä ja mennä vaan kovaa ja sitten kun alkaa vaatimaan keskisormi uhkaa nousta pystyyn ja nousikin tänään pariin otteeseen kun vaadin hidasta käyntiä. Jokaisella askeleella puolipidäte niin että kuunteli ja joutui kävelemään määräämääni tahtia, kun yritti kehitellä pakoreittiä se piti estää ja sanoa että hei minä määrään. Rami yritti olla joka välissä eri mieltä. 

Ravissa tehtiin samaa tehtävää eli haettiin hidasta ravia, ei liian koska muuten Rami lähtee tarjoamaan peitsiä joten siinä vaiheessa pyytää hiukan isompaan raviin. Rami yritti siinäkin tarjota kaiken mahdollisen, kiihdyttää, himmata, säikkyä ym. mutta kyllä lopulta alettiin olemaan aika kivassa yhteisymmärryksessä tahdin suhteen. Viimeinen siirtymä ravista käyntiin oli hyvä, siinä saatiin heti rauhallinen käynti ja käynnistä raviin siirtymä saatiin todella hyvin tehtyä joten aika pian sen jälkeen alettiin lopettelemaan hommia. I

Nyt pitää vaan itse muistaa uskaltaa vaikuttaa enemmän, ensin vaikutan, sitten lopetan vaikuttamisen kun hevonen tekee oikein vaikka pitäisi vaan uskaltaa rohkeammin ratsastaa. Olen vino oikealle ja jokusen kerran sai huomauttaa että istu suorassa. Pitäisi vahvistaa omaa oikeaa puolta, koska lähden herkästi kipristämään oikeaa kylkeä. Vinkkejä ?
Tuosta suun aukomisesta kommentoi että se on todellakin korvien välissä, ressaa sitä kun ei saa tehdä sitä mitä haluaisi ja kunhan se korvien väli rauhoittuu niin rauhoittuu suukin. Näimpä sitä sanoi edellinen valmentajakin joka katseli meidän menoa viime vuonna. Henkisesti ja fyysisesti tämä on tällä hetkellä Ramille raskasta kun se on tottunut menemään vähän omaa vauhtiaan ja nyt kun siltä vaatii hidasta vauhtia se käy rankaksi. No uskon että kun tässä asiaa aletaan työstämään niin Ramikin siedättyy asiaan.

Toivotaan että hän nyt jatkaisi meillä valmentamista aina kun mahdollista ja jos vaikka saisi Raminkin selkään kipuamaan. Se tekisi jätkälle hyvää tai siis enemmän kuin hyvää jos selkään kapuaisi vieras ihminen. Mielenkiinnolla jään odottamaan tulevia valmennuksia. Kotitreenejä olisi myös tarkoitus jatkaa piakkoin oman valmentajan kera nyt kunhan saadaan aikataulut mätsäämään sekä ratsutusta olisi tiedossa jossakin vaiheessa. 
Mutta nyt heittäydyn sohvalle makaamaan, katson Hobittia ja otan rennosti! Huomenna tulee toppaaja katsomaan vielä kertaalleen satulat ihan varmuuden vuoksi.

Pitkis ja +6 vuotta vanha villaloimi jota on käytetty tätä ennen ehkä 2 kertaa? 

maanantai 8. joulukuuta 2014

elän täysillä hetkessä matkalla nauttien retkestä


Sataa ja on harmaata, ihan oikeesti koska joulukuut muuttui tälläisiksi ankeiksi? Ei aleta sitä murehtimaan sen enempää vaikka kyllä tuo nyt vähän tuppaa latistamaan fiilistä..! Aamulla kävi semmoinen puhallus kun menin ennen seitsemää talliin, tuntui siltä että meinasin lähteä lentoon siinä samassa. 

Kelit eivät tosiaankaan suosi maneesittomia ihmisiä, yleensä en maneesiin kaipaa, mutta tänään tuli fiilis et maneesi ois ihan jees siinä kun jäätävässä tuulessa ja sateessa tein tallihommia.
Rami on liikkunut taluttaen, liinassa sekä selässä tuli käytyä eilen. Jätkä tarjosi kyllä semmoiset pukit ettei tosikaan, tiennyt pitäiskö nauraa vai suuttua siitä. Samaa teki juoksuttaessa. Hyppi ja pukitteli, vinkui kuin vinkulelu konsanaan. Kyllä sillä on kaikki muumit lähestulkoon laaksossa, muutama taitaa vaan uupua. Muuten oli oikein kiva ratsastaa vaikka ottikin aikamoista kipinää ihan kaikesta mistä vaan keksi ottaa. 

Lauantaille on sovittu valmennus eli meille tulee vieraileva tähti pitämään valmennusta ja jännittää kieltämättä mitä hän sanoo Ramista ! Valmentajanikaan ei osannut yhtään sanoa hänen mielipidettään lämpöisiä kohtaan joten sittenhän se selviää. Toivottavasti saan taas oman selän kondikseen ennen sitä, oikea puoli on alaselästä edelleen vähän jumissa ja sieltä heijastuu kipua läpi oikean jalan. 



keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Kraniota ja satuloiden fiksausta

Pitkäkorvalla oli tänään pitkästä aikaa kranio hoito ja Puoliverisen Prinssin omistaja Susanna oli käsittelijänä. Ihan suuri kiitos vielä kertaalleen kun tulit hoitamaan jätkän! Lisäksi meiltä lähti koulupenkki uudelleen pieneen fiksaus toppaukseen ja saan sen perjantaina takaisin. 


Tosiaan tänään oli ohjelmaa ihan riittävästi ja upean päivän kunniaksi päätin käydä Ramin kanssa pitkästä aikaa kunnon narukävelyllä metsässä kameran kanssa. Aluksi Rami oli kuitenkin sitä mieltä et hei et oo tosissas? Kaveri jäi syömään heiniään ja hän joutuu lähtemään kävelemään. 40 minuuttia talsittiin pitkin metsäpolkuja, käytiin kotosalla ja takaisin päin tassuteltiin asfalttia pitkin. Yksi tilannehan siinä tuli kun vastaan tullut autoilija kaahasi arviolta 60-65 km/h ohitse viidenkympin alueella viiden metrin päästä hevosesta. Rami meinasi ensiksi loikata päälleni, tipahtaa ojaan ja lopulta pyörähti keskelle tietä. Kyseessä oli joku tässä lähellä asuva, yleensä porukka hidastaa kun hevonen tulee vastaan. Ja varmasti jos näen hänet käyn sanomassa asiasta että hei kun vastaan tulee hevonen silloin hidastetaan. Tulikohan kuskille mieleen että pahimmassa tapauksessa hänen pienen henkilöauton konepellillä olisi ollut hevonen, hirven kohdalla kyllä hidastetaan joka painaa vähemmän kuin hevonen.. Auto tuli vielä takaisinpäin mutta oltiin siinä vaiheessa pois tieltä menossa metsään. Että pisti vihaksi.....

Ennen neljää tuli toppaaja katsomaan hevosten satuloita. Ramilla tosiaan keikkaa koulupenkki tällä hetkellä hiukan eteen minkä takia se ei ole tykännyt liikkua. Eli pientä fiksausta ja jos ei vieläkään istu niin fiksataan lisää. Estepenkki oli todella hyvä, yksi pieni muhkurainen kohta löytyi joka kyllä katsotaan, mutta akuutimpi satula eka alta pois. Toppaaja kommentoikin että Rami on saanut viime näkemästä tosi kivasti massaa ja näyttää tosi hyvältä. Oma silmä ei sitä hahmotakaan kun katsoo joka päivä, mutta kun aloin siinä katsomaan tarkemmin ajan kanssa niin tottahan se on. 

voiko yhtään enempää muulilta näyttää?
Sitten olikin kranion vuoro! Ramia on hoidettu kraniolla viimeksi varmaankin toukokuussa ja odotin pienellä jännityksellä mitä Susanna löytääkään. Sen aavistin että kyllä sieltä löytyy jotakin ja niinhän löytyi. Tutut paikat minkä kanssa on ollut ongelmia enemmän tai vähemmän eli selkä, lavat sekä takapää. Joitakin happamia ilmeitä Ramikin tarjosi kohdista missä oli jumia, mutta olo lähti ruunalla helpottumaan. Huomenna Ramilla on kävelypäivä eli varmaan maastakäsin hommia tai sitten taluttelen pitkin pihaa sinne ja tänne. Kuulostaapa järin fiksulta... Odotan sitä että pääsen Ramin selkään nyt kun jätkä on hoidettu ja varusteet kunnossa niin miltä tuntuu ja miten homma lähtee rullaamaan.

Ei vitsi kello no 22:26, kohta pitäisi mennä nukkumaan, aamulla aamutallin tekoon ja töihin. Loppuun vielä tämän päivän otoksia.