sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

This is true love ♥

Todella turvallista puuhaa again. Eipä ole tullut harrastettua melkein koskaan (pari kertaa ilman kypärää selässä 10 vuoden aikana) Juhannuksen kunniaksi otettiin äidin kanssa uusia kuvia ja tykkään näistä ja tietty Rami pelastaa kaikki kuvat. Viimeisessä kuvassa aikaisemmin mainitsemani hoitopaikka.






Todella pitkän ajan kuulumiset

Helloouu lukijaisemme! Kuulumisia tai mitään muutakaan ei ole tullut pitkään aikaan rustattua hyvästä syystä - tietokone ei ole käynnistynyt. Mutta eipä muutenkaan olisi ollut aikaisemmin viikolla mitään ihmeellistä kerrottavaa joten nyt voin hyvin mielin tiivistää tähän kertomukset. Postausta alotin kirjottamaa viikko sitte ja sen jälkeen netti ei oo suostunu mihinkään yhteistyöhön. Nyt se sentään toimii vaikkakin äääärimmäisen hitaasti.

Taisin jo aikaisemmin puhua siitä kuinka huono Rami on ollut ratsastaa. Kääntyminen, pidätteet ja kaikki muu on ollut aikamoista tappelua joten jätin Ramin pienelle lomalle ja päätin ratsastella kevyesti välillä eli käyntilenkkejä pääosin ilman suitsia. Epäilin piikkejä ja niitähän suusta löytyikin. Kävin Ramin kanssa ilman satulaa ja suitsia pyörimässä kentällä ja kertaalleen maastossakin ja selvittiin hengissä reissusta.

11. päivä päätin repäistä, koppi perään, kuljetussuojat autoon ja tallille hakemaan Ramia pariksi päiväksi kotiin. Halusin vähän "rentoutua" ilman kiirettä niin että ponski on pihassa ja voin viettää niin koiran kuin karvakorvankin kanssa aikaa. Koppiin meni vauhdilla (liina sivussa varmuuden vuoksi) ja koko pienen matkan oli nätisti vaikka vähän jänskättikin. Viime kerrasta on kuitenkin kolmisen kuukautta kun ruuna on matkustanut. Kotipihalla pois kopista, syöttelyä pellossa jonka jälkeen tarhaan. Rami ei ollut moksiskaan "uudesta" paikasta vaan alkoi heti syömään tyytyväisenä. Fiksu mies pakko sanoa! Malttoi syödä iltaruuan kaikessa rauhassa jonka jälkeen jatkoi ihmettelyä ja syömistä. Yöllä kävin viimeisen kerran yhden aikaan katsomassa miten pärjää - loistavasti!



12. päivä keskiviikkona ponkaisin kuuden aikaan ylös katsomaan Ramia onko se edes tarhassa enään. Turhia siinä murehdin kun fiksu kaveri pysyy langoissa vaikka ei olisi sähköäkään. Tarhasta löytyi makuukohta eli eipä ole yön aikana mitään panikoinut ainakaan kun uskaltautunut makaillakin.
Kävimme äidin kanssa Hyvinkäällä vähän ostoksilla, käytiin moikkaamassa vanhaa työporukkaani ja hakemassa ruunalle vähän rauhoittavaa litkua sekä agrimarketissa vähän kukkaostoksilla. Omalla kylällä käytiin vielä kenkäkaupassa etsimässä buutseja ja löysinkin kivat eikä hintakaan ollut paha.

Kotiin tullessa Ramin loimi oli ihan läpimärkä joten takki pois ja ötökkäloimi tilalle. Yöt olivat kuitenkin viileitä joten ohut sadeloimi sai olla ruunan päällä aika paljon. Kävin myöhemmin taluttelemassa Ramia pellossa ja samalla ruuna ahtoi vihreää naamaansa minkä kerkesi. Illemmalla kävin vähän selässäkin ja hyvin meni, Raimoska käyttäytyi fiksusti!

13. päivä torstaina ponkaisin aamusta ylös ruokkimaan pallomahan joka odottikin aamuruokaansa. Kävin nopeasti läpi, oikaisin loimea jonka jälkeen painelin suihkuun. Liikutin Ramin töiden jälkeen, ruokin ja sen jälkeen ruuna koppiin ja takaisin kotitallille.



Sitten onkin vähän katkoa kun en muista mitä ollaan tehty Ramin kanssa, vähän ratsasteltu kentällä sekä käyty baanalla kävelemässä. Yksi päivä Ramilla ratsasteli eräs yksityisen omistaja sen jälkeen kun olin itse eka humputellut hetken kentällä. Meni ihan loistavasti ei voi valittaa! :D

Keskiviikkona heti töiden jälkeen otin taas kopin perään ja menoksi - tarkoituksena ottaa Rami juhannukseksi kotiin. Pakkasin loput tarvittavat tavarat autoon, Ramille kuljetussuojat ja koppiin. Rami oli ihan tohkeissaan kun näki kopin ja raahasi mammaa vauhdilla traikun luo ja koppiin meni ilman mitään ongelmia eikä tarvittu edes avustajaa seisomaan toiselle puolelle! Matka sujui hyvin eikä Rami jännittänyt melkein yhtään. Kotona sai syödä pellosta vihreää, ötökkäloimi päälle ja sitten tarhaan. Illalla perus ruokinnat ja muut halit ja yöllä kävin tarkistamassa vielä kerran.

Torstaina taluttelin Ramia vähäsen, mutta muuten sai oleskella aika paljon tarhassa. Alettiin iltasella laajentamaan isän kanssa laidunta ja saatiinkin Ramille aikamoinen laidunaluea. Vähän jouduttiin pulaamaan lankojen kanssa. Rami odotti kärsivällisesti eikä tullut edes lankojen yli vaikka olisi päässyt kevyesti vain nostamalla koipia. Fiksu poitsu! Kun saadiin lopultakin langat paikalleen Rami pääsi uuteen osioon ihmettelemään maailman menoa.

eka kotireissu

Perjantaina meidät kutsuttiin tuohon naapuriin syömään ja siellä tuli vietettyä muutama tunti ja hauskaa oli! Mummikin oli meillä joten saunottiin jonka jälkeen väsymys taisi iskeä ja mummi vietiin kotiin. Kävimme katsomassa kokkoa toisella sivukylällä jonka jälkeen suunta kotiin. Illalla laitettiin peltoon isän kanssa vielä Ramille oma hoitopaikka eli kaksi 2,5 metrin 10 cm halkasijaltaan olevaa tolppaa ja niihin porattiin rengaat ja kaivoin varastosta kaksi salmiakkinarua. Hieno tuli!

Lauantaina perus aamuruokinnat jonka jälkeen annoin itselleni luvan nukkua. "Muutaman" viikon jatkuva stressaus milloin mistäkin asiasta vie voimat ja en oo nyt varmaan kahteen tai kolmeen viikkoon nukkunut mitenkään hyvin vaan oon mennyt nukkumaan 1-2 välissä ja herännyt vähän väliä pitkin yötä. Koisin varmaan puoli kahteentoista jonka jälkeen jäin katsomaan hetkeksi leffaa ja sitten pihatöihin! Ajoin nurmikon, haravoin, siivosin ja laitettiin uima-allas pihalle joka tosin vuotaa (puhallettava reuna vuotaa). Ramille kannoin vettä 60 litraa suunnilleen jonka jälkeen jatkoin pihatöitä. Vasta yhdeksän aikoihin illalla kapusin Ramin selkään ilman satulaa. Rami oli aavistuksen jännittynyt, mutta rentoitui pian ja käveltiin pellossa. Naapuritkin tulivat katsomaan Ramia ja ihastelemaan. Vaihdoin pikaisesti vaatteet ja räpsittiin vähän toisenlaisia kuvia mitä pyrin laittamaan tännekin näytille.

Tänään olisi tarkoitus ratsastaa Ramilla vielä pellossa, kenties ilman satulaa voisi yrittää urheilla jonka jälkeen palautan Ramin tallille takaisin. Nämä päivät ovat kuitenkin vahvistaneet ajatusta miltä tuntuisi että Rami olisi kotona. Mä en vaan malta odottaa että punkero saataisiin kotiin! On ollu kiva herätä aamulla ja mennä ruokkimaan Rami joka odottaa ruokaa ja hörisee kun kävelen laitumelle. Rami on ollut ihan tyytyväinen täällä oloonsa, välillä saattanut hirnua, mutta muuten on ollut todella rauhallinen kaveri. Pakko myöntää et omistan maailman fiksuimman (vaikkakin vähän häslän) hevosen <3


Keskiviikkoa odotetaan isolla jännityksellä kun meillä on yksityinen kouluvalmennus uuden valmentajan tarkan silmän alla! Siitä lisää myöhemmin ja katsotaan miten käy (: 

lauantai 1. kesäkuuta 2013

ei mitään kuulumisia


Hellureiii! Joo videoita en oo vieläkään saanut toimimaan, ihan niinku joku asetus ois pahasti pielessä/jotain muuta epämääräistä. Oon käyny "pari" kertaa kaikki asetukset ym. läpi, mutta mun mielestä mikään ei oo edes muuttunut. Lapsi ei vaan aina tajuu.

Mutta vähän heppakuulumisia mitä ei ole melkein yhtään. Ramilla on ollut nyt ööm tiistaista lähtien vapaata ja ensi viikon hoidan selkää sähkön avulla eli saan hierojalta laitteet lainaan mikä on kiva juttu! Ramilla on ollut taas pientä jumia selässä, muuten on loistavassa kunnossa, mutta tuo selkä mikä vaivaa aina välillä. Mutta ensi viikolla hoidan Ramin selkää itse joka päivä tuolla sähkölaitteella jonka avulla pääsee syvemmälle lihaksiin.


Peruin myös seuraavan valmennuksen mikä olisi maanantaina. Jos Rami ei ole täysin kunnossa niin miksi menisin? Siitä ei kumpikan hyödy yhtään mitään ja on ihan hyvä pitää kevyitäkin viikkoja ettei tarvitse aina reenata. Jotenkin muutenkin inspis kadonnut treenaamisen suhteen, mieluummin vietän noin muuten aikaa Ramin kanssa.

Tänään en kerennyt tallille kun menin kuvaamaan kaverin ylppäreitä ja kyllähän juhlissa tuli vietettyä kuutisen tuntia korkokengissä, ei toki tunnu jaloissa! Mutta hauskaa oli ja oli kiva päästä laittautumaan kunnolla pitkästä aikaa. Seuraavat juhlat ovat ensi kuussa jej ja silloinki pääsee laittautumaan oikein kunnolla. Sitä odotellessa :D Allekirjoittaneella ei ole mitään muuta ihmeellistä tällä kertaa paitsi sen verran, että hengissä ollaan!

yritin näyttää nätiltä. c. äiti

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Niin hyvin että hävettää


Kuski oli eilen sen verran hövelillä päällä että tulipahan tarjottua mutakakkua sen verran tyytyväinen oli pieneen reippaaseen poniin. Illalla katsottiin telkan kautta vielä radat niin isäkin näki miten reipas ruuna meni.

Eilen tuli startattua vuoden ensimmäiset estekarkelot suuren yllätyksen kera. Ensiksi olin ilmottautunut 40/50 cm luokkaa joka oli kyllä naurettavan pieni oikeastaan ja sitten päätin raapustaa nimen vielä toiseenkin luokkaan - 60/70 cm ihan vain kokeilun vuoksi päästäänkö edes ensimmäisen esteen ylitse. Mieluummin lähden kokeilemaan tallin kisoissa vähän meidän rajoja kuin muualla. En voi kuitenkaan ylpeänä sanoa että radat menivät siististi, samoja tuttuja virheitä löytyy seasta mitkä vaivaa aina kun hyppään. Lisäksi tein hyvän huomion selästä ettei tuo kuolain oikeasti sovi Ramille eli nyt alan etsimään jotain toista kuolainta hyppäämiseen. Kolmipalalla ei todellakaan pysy lapasessa ja waterford vaan no Rami ei viihdy sen kanssa, liian kova.

Rami kävi lievästi sanottuna ylikierroksilla, kuumeni heti verkassa jo kiitettävästi ja hallinta tuntui aina vähän väliä pettävän enemmän tai vähemmän. Pakokauhu iski et mitenhän täs nyt tulee ees käymään - mennäänkö täysillä läpi vai löytyyköhän jotakin hallintaa edes radalla?

c. Salama, kiitos!
Pillin vihellys ja se oli todellakin menoa - Rami painoi kaasun pohjaa kuskin yrittäessä hillitä menoa epätoivoisesti. En tiedä ymmärtääkö ratsureipas tilanteen; koulukisoissa kun päästään radalle rauhoittuu (useinmiten) ja estekisoissa kun vihellys kuuluu niin siinä vaiheessa se on menoa. Rami tarjosi radalla jonkun verran mm ristilaukkaa, yleensä tiputtaa heti alas paitsi tällä kertaa ei meinannut millään tiputtaa. Rata pyrittiin menemään ravilla läpi, laukka on kuitenkin edelleen heikko joten joitakin pätkiä annoin laukata jonka jälkeen raville. Aikamoista sähellystä kyllä oli! Sitten se fiilis kun tajuaa et hetkonen uusintakin pitäs viel selvittää! Kuskille tuli huono olo ja olisi tehny mieli ratsastaa aidan luo ja kumartua sinne vähän "syljeskelemään". Kuitenkin uusintaan mikä oli aikamoista räpellystä sekin! Tarkoituksena ei todellakaan ollut mennä edes kovaa vaan pyrkiä siihen, että päästään hengissä maaliin. Ramilla oli eri käsitys kyseisestä asiasta jälleen kerran! Kaarteet menivät pitkiksi, ristilaukkaa, sähellystä ja kaikkea muuta, mutta pieni öttiäinen se vaan menee varmasti jokaiselle esteelle ja loikkaa innolla ylitse. Radan jälkeen hengähdys - ollaan yhtenä kappaleena! Suurin yllätys oli kun meidät kutsuttiin palkintojenjakoon ja epäuskoisena mentiin Ramin kanssa seisoskelemaan. Valkoinen ruusuke koristeli Ramin suitsia, kunniakierros jonka jälkeen hieno koriste pois ja seuraavan luokan verkka.

hajosin tälle :D c. Salama, kiitos !

Tässä verkassa otin aika kevyesti, pääosin vain käveltiin niin että sain Ramia vähän tasaantumaan sekä pari hyppyä, okseri ja pysty ihan sen takia ettei kuski ala jänistämään. Rami oli kuitenkin super luottavaisen tuntuinen, eikä tippaakaan väsynyt ja starttasimme viimeisenä. Tässä luokassa ei nyt ainakaan ollut mitään odotuksia paitsi se, että päästään ekan esteen ylitse.

Ensimmäiselle esteelle tullessa otin kiinni ja jäin hypyssä suuhun kiinni jonka takia otettiin siis ensimmäinen este alas. Matkaa jatkettiin toiselle esteelle joka taisi olla 70 cm pysty, hidastin vauhdin niin minimiin kun uskalsin mikä kostautui kolautuksena. Kolmannesta selvittiin hengissä ja neljännellä esteellä kolautus kun otin taas vauhtia pois enkä ihan päässyt messiin. Vitonen meni hyvin, okseri kyseessä vaikka himmailin jonkun verran tuolle esteelle. Kutonen ja seiska menivät sitten ongelmitta vaikka kutoselle otin myös vauhtia pois, koska hypättiin kohti Ramin mielestä "pelottavaa" paikkaa. Viimeinen este ja voi sitä riemun määrää! Rami suoritti oman osuutensa todellakin kunnialla, ei yhtään epäröintiä kertaakaan mikä on ihan uusi fiilis! Aikaisemmissä estekisoissa Rami ei ole koskaan ollut noin varma ja näissä kisoissa päästiin ensimmäistä kertaa elämässämme toiseen vaiheeseen. Maailman hienoin Rami <3

balleriinan uraa harkitessa
Tänä vuonna ollaan koettu kaksi todellakin hienoa päivää, Rami on ollut täysillä mukana, tehnyt oman osansa ja nämä ruusukkeet mitkä on ansaittu ovat ainakin mulle arvokkaita - pitkä tie on tullut koettua ennen tätä. Paljon työtä, verta, hikeä ja paljon kyyneliä ja vielä kun Rami on täysin oma kouluttama on kiva nähdä myös "kisakentillä" tulosta. Parhaat hetket koetaan kuitenkin arkena, joka päivä on erilainen ja pieni hopunen osaa piristää sitä kummasti. Hyvin menneet kisat ja kivana plussana muistoksi saadaan seinälle ruusukkeet.

c. Salama
Käytiin baanalla vähän kävelemässä ja hengähtämässä, kahlattiin kertaalleen altaassa jonka jälkeen talliin. Ramilla oli tullut vasempaan etuseen sekä takaseen hankaumat, etusessa pahemman näköinen kuin takasessa ja samassa kohdassa aika lailla. Ensiksi pesin Ramin huolella, laitoin jalkoihin kylmäysletkut ja 20 minuuttia sai valuttaa kylmää vettä koipiin jonka jälleen huuhdoin hankaumat kunnolla, katsastelin ne noin muutenkin ja laitoin betadinea reilusti. Ötökkäloimi ja huppu päälle ja takaisin laitumelle herkkujen kera.

hienoin ❤ c. Salama

Tänään käytiin Ramin kanssa maastoilemassa mäkitiellä ilman satulaa, jännää menoa kun tuuli suhisi puskissa. Rami oli hirmuisen jännittynyt, pari kertaa käännyttiin sen verran vauhdilla, että kuski sai tarrata harjaan tai kaulaan pysyäkseen selässä. Fiksua siis lähteä näillä puhureilla maastoilemaan kun tietää varmasti Ramin käytöksen. Hankaumat näyttivät hyviltä, huuhdoin ne hyvin ja hoidin noin muutenkin. Ruokintaan lisäsin antibiootin (mitä jäi impparista) ettei vaan tule mitään. Yleisesti ottaen eilinen urheilu ei näkynyt Ramin jaloissa mitenkään - täysin kuivat etuset ja takaset mikä on aika positiivinen yllätys. Selkäkin vaikutti oikein hyvältä, ei reagoinut mitenkään painamiseen. 
c. Salama
Alkuviikkoon palataksemme no eipä mitään ihmeempiä. Maanantaina vähän hyppäsin ja laukkailtiin aika paljon, seuraavana päivänä oli kouluvalmennus mikä meni kirjaimellisesti ketuilleen! Taluttelupäivä hyttysten syöttinä, juoksutusta sekä yksi vapaa. Eli ei mitään ihmeellistä. Tiistaina Ramille on sovittu hieronta ja jossakin vaiheessa yritän saada satulasepän tallille katsastamaan ainakin Ramin satulat ja toivon mukaan myös jonkun muun niin tulee ehkä halvemmaksi.

" Rami nii tosissaa pikku kepukasta :DD " c. Salama
Toivottavasti saan pian oikeasti näitä videoita esille tai edes koko pirun movie makerin toimimaan! Tällä hetkellä se ei toimi ei sitten yhtään enkä edes tiedä miksi. Aikajanalla videot eivät toimi tai siis kuva ei toimi, ääni kylläkin ja sama koskee vanhempiakin videoita. Haluunko edes tietää miksi tuo ei nyt toimi? Kaikki asetukset ym. on tullut käytyä läpi, mutta ei.. Ei toki pala hermot yhtään? Tai sitten pitää päivittää koko kone niin saisin uudemman version movie makerista tai sitten saisin hommattua jonkun paremman ohjelman - tai sitten en. Eipä tämä bloggeri löydä edes youtube videoita enkä edes keksi syytä miksi. Saatte tyytyä viel hetken kuviin, jatkan huomenna ongelman selvittelyä.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Ramilontti kunniakierroksella

Tätä päivää en olis (ainakaan vielä) uskonut näkeväni tai kokemani, Rami kunniakierroksella estekisoissa! Saatte tyytyä nyt näihin muutamaan kuvaan, huomenna saatte selostuksen kisoista ja voin yrittää saada radat jotenkin esille, voipi olla ettei hyvin käy. Voittaja fiilis kolmannesta sijasta!



kuumakalle kunniakierroksella