sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Todella pitkän ajan kuulumiset

Helloouu lukijaisemme! Kuulumisia tai mitään muutakaan ei ole tullut pitkään aikaan rustattua hyvästä syystä - tietokone ei ole käynnistynyt. Mutta eipä muutenkaan olisi ollut aikaisemmin viikolla mitään ihmeellistä kerrottavaa joten nyt voin hyvin mielin tiivistää tähän kertomukset. Postausta alotin kirjottamaa viikko sitte ja sen jälkeen netti ei oo suostunu mihinkään yhteistyöhön. Nyt se sentään toimii vaikkakin äääärimmäisen hitaasti.

Taisin jo aikaisemmin puhua siitä kuinka huono Rami on ollut ratsastaa. Kääntyminen, pidätteet ja kaikki muu on ollut aikamoista tappelua joten jätin Ramin pienelle lomalle ja päätin ratsastella kevyesti välillä eli käyntilenkkejä pääosin ilman suitsia. Epäilin piikkejä ja niitähän suusta löytyikin. Kävin Ramin kanssa ilman satulaa ja suitsia pyörimässä kentällä ja kertaalleen maastossakin ja selvittiin hengissä reissusta.

11. päivä päätin repäistä, koppi perään, kuljetussuojat autoon ja tallille hakemaan Ramia pariksi päiväksi kotiin. Halusin vähän "rentoutua" ilman kiirettä niin että ponski on pihassa ja voin viettää niin koiran kuin karvakorvankin kanssa aikaa. Koppiin meni vauhdilla (liina sivussa varmuuden vuoksi) ja koko pienen matkan oli nätisti vaikka vähän jänskättikin. Viime kerrasta on kuitenkin kolmisen kuukautta kun ruuna on matkustanut. Kotipihalla pois kopista, syöttelyä pellossa jonka jälkeen tarhaan. Rami ei ollut moksiskaan "uudesta" paikasta vaan alkoi heti syömään tyytyväisenä. Fiksu mies pakko sanoa! Malttoi syödä iltaruuan kaikessa rauhassa jonka jälkeen jatkoi ihmettelyä ja syömistä. Yöllä kävin viimeisen kerran yhden aikaan katsomassa miten pärjää - loistavasti!



12. päivä keskiviikkona ponkaisin kuuden aikaan ylös katsomaan Ramia onko se edes tarhassa enään. Turhia siinä murehdin kun fiksu kaveri pysyy langoissa vaikka ei olisi sähköäkään. Tarhasta löytyi makuukohta eli eipä ole yön aikana mitään panikoinut ainakaan kun uskaltautunut makaillakin.
Kävimme äidin kanssa Hyvinkäällä vähän ostoksilla, käytiin moikkaamassa vanhaa työporukkaani ja hakemassa ruunalle vähän rauhoittavaa litkua sekä agrimarketissa vähän kukkaostoksilla. Omalla kylällä käytiin vielä kenkäkaupassa etsimässä buutseja ja löysinkin kivat eikä hintakaan ollut paha.

Kotiin tullessa Ramin loimi oli ihan läpimärkä joten takki pois ja ötökkäloimi tilalle. Yöt olivat kuitenkin viileitä joten ohut sadeloimi sai olla ruunan päällä aika paljon. Kävin myöhemmin taluttelemassa Ramia pellossa ja samalla ruuna ahtoi vihreää naamaansa minkä kerkesi. Illemmalla kävin vähän selässäkin ja hyvin meni, Raimoska käyttäytyi fiksusti!

13. päivä torstaina ponkaisin aamusta ylös ruokkimaan pallomahan joka odottikin aamuruokaansa. Kävin nopeasti läpi, oikaisin loimea jonka jälkeen painelin suihkuun. Liikutin Ramin töiden jälkeen, ruokin ja sen jälkeen ruuna koppiin ja takaisin kotitallille.



Sitten onkin vähän katkoa kun en muista mitä ollaan tehty Ramin kanssa, vähän ratsasteltu kentällä sekä käyty baanalla kävelemässä. Yksi päivä Ramilla ratsasteli eräs yksityisen omistaja sen jälkeen kun olin itse eka humputellut hetken kentällä. Meni ihan loistavasti ei voi valittaa! :D

Keskiviikkona heti töiden jälkeen otin taas kopin perään ja menoksi - tarkoituksena ottaa Rami juhannukseksi kotiin. Pakkasin loput tarvittavat tavarat autoon, Ramille kuljetussuojat ja koppiin. Rami oli ihan tohkeissaan kun näki kopin ja raahasi mammaa vauhdilla traikun luo ja koppiin meni ilman mitään ongelmia eikä tarvittu edes avustajaa seisomaan toiselle puolelle! Matka sujui hyvin eikä Rami jännittänyt melkein yhtään. Kotona sai syödä pellosta vihreää, ötökkäloimi päälle ja sitten tarhaan. Illalla perus ruokinnat ja muut halit ja yöllä kävin tarkistamassa vielä kerran.

Torstaina taluttelin Ramia vähäsen, mutta muuten sai oleskella aika paljon tarhassa. Alettiin iltasella laajentamaan isän kanssa laidunta ja saatiinkin Ramille aikamoinen laidunaluea. Vähän jouduttiin pulaamaan lankojen kanssa. Rami odotti kärsivällisesti eikä tullut edes lankojen yli vaikka olisi päässyt kevyesti vain nostamalla koipia. Fiksu poitsu! Kun saadiin lopultakin langat paikalleen Rami pääsi uuteen osioon ihmettelemään maailman menoa.

eka kotireissu

Perjantaina meidät kutsuttiin tuohon naapuriin syömään ja siellä tuli vietettyä muutama tunti ja hauskaa oli! Mummikin oli meillä joten saunottiin jonka jälkeen väsymys taisi iskeä ja mummi vietiin kotiin. Kävimme katsomassa kokkoa toisella sivukylällä jonka jälkeen suunta kotiin. Illalla laitettiin peltoon isän kanssa vielä Ramille oma hoitopaikka eli kaksi 2,5 metrin 10 cm halkasijaltaan olevaa tolppaa ja niihin porattiin rengaat ja kaivoin varastosta kaksi salmiakkinarua. Hieno tuli!

Lauantaina perus aamuruokinnat jonka jälkeen annoin itselleni luvan nukkua. "Muutaman" viikon jatkuva stressaus milloin mistäkin asiasta vie voimat ja en oo nyt varmaan kahteen tai kolmeen viikkoon nukkunut mitenkään hyvin vaan oon mennyt nukkumaan 1-2 välissä ja herännyt vähän väliä pitkin yötä. Koisin varmaan puoli kahteentoista jonka jälkeen jäin katsomaan hetkeksi leffaa ja sitten pihatöihin! Ajoin nurmikon, haravoin, siivosin ja laitettiin uima-allas pihalle joka tosin vuotaa (puhallettava reuna vuotaa). Ramille kannoin vettä 60 litraa suunnilleen jonka jälkeen jatkoin pihatöitä. Vasta yhdeksän aikoihin illalla kapusin Ramin selkään ilman satulaa. Rami oli aavistuksen jännittynyt, mutta rentoitui pian ja käveltiin pellossa. Naapuritkin tulivat katsomaan Ramia ja ihastelemaan. Vaihdoin pikaisesti vaatteet ja räpsittiin vähän toisenlaisia kuvia mitä pyrin laittamaan tännekin näytille.

Tänään olisi tarkoitus ratsastaa Ramilla vielä pellossa, kenties ilman satulaa voisi yrittää urheilla jonka jälkeen palautan Ramin tallille takaisin. Nämä päivät ovat kuitenkin vahvistaneet ajatusta miltä tuntuisi että Rami olisi kotona. Mä en vaan malta odottaa että punkero saataisiin kotiin! On ollu kiva herätä aamulla ja mennä ruokkimaan Rami joka odottaa ruokaa ja hörisee kun kävelen laitumelle. Rami on ollut ihan tyytyväinen täällä oloonsa, välillä saattanut hirnua, mutta muuten on ollut todella rauhallinen kaveri. Pakko myöntää et omistan maailman fiksuimman (vaikkakin vähän häslän) hevosen <3


Keskiviikkoa odotetaan isolla jännityksellä kun meillä on yksityinen kouluvalmennus uuden valmentajan tarkan silmän alla! Siitä lisää myöhemmin ja katsotaan miten käy (: 

8 kommenttia:

  1. Kyllä se on vaan ihan eri asia, kun hepat on kotona =) Tosin mullahan ei oo ikinä täyshoidossa ollutkaan yksikään hevonen, muualla ollessakin on kuulunut tehdä itse siivoukset ym. ja ruokinnat on jaettu tallilaisten kesken.
    Ja minä kun joudun jokatapauksessa nousemaan navettaan aamulla, niin samalla ne menee hepatkin, ei tarvi pelkästään niiden takia nousta kukonpierun aikaan ;O))

    VastaaPoista
  2. oot aika iso ramille, ei pahalla..

    VastaaPoista
  3. Outi niimpä (:
    Anonyymi : hassua ettei kukaan esim eläinlääkärit, kiropraktikko, valmentajat tai kukaan muukaan ole koskaan huomauttanut että olisin liian iso.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus! Voitko muuten laittaa siitä Ramin hoitopaikasta kuvan tänne blogiin

    VastaaPoista
  6. kai nyt näät että olet iso sirolle lvlle :D

    VastaaPoista
  7. Elli seuraavassa postauksessa on.
    Anonyymi :D mikä siro? Tuo eläin ei oo siroa nähnykää ;)

    VastaaPoista
  8. anonyymi1 jos et oo koskaa nähny ees koko hevosta nii miten sä voit sanoo ees et se on siro? toi hevone ei oo mikää silakka lv vaa muistuttaa enemmänki pvtä rakenteeltaa

    VastaaPoista