Aivan pikainen tervehdys ja vähän kuulumisia! Vitsi viikon aikana on kerennyt tapahtumaan vaikka ja mitä. "Isojakin" asioita mistä oon aivan innoissani.
Viime viikolla käytiin pariin otteeseen sänkkärillä vielä maanantain jälkeen. Tiistaina ilman satulaa mennessä Rami koetteli totaalisesti omia hermojani, ihan suoraan sanottuna perseili minkä kerkesi. Kunnon kurinpalautus tiputti jätkän maanpinnalle lopultakin, sitä ennen sain kokea sivuloikkia, tasajaloin ilmaan hyppäämistä jonka jälkeen heti keulaa ylös ym. Argh! Pelkkä taipuminen oli vieras käsite sekä pohje joten no......
Seuraavana päivänä menin koulupenkin kanssa ja oli aivan eri ääni kellossa - taipui sisäpohkeen ympärille, ei hötkyillyt yhtään ja kulki kivan letkeästi. Olin tosi tyytyväinen ja jätin ravityöskentelyn vähiin ja annoin poitsun laukata ihan kohtuullisen reippaasti mistä tykkää tosi paljon.
Torstaina pakattiin kimpsut ja kampsut kasaan. hevonen koppiin ja muuttokuorma päälle. Meille tarjottiin jo kesäkuussa tallipaikkaa joten otin tarjouksesta kiinni ja muutettiin meidän valmentajan luokse! Ihan huikee juttu et Rami asuu nyt näin lähellä kotia, 15 kilsan tallimatka vaihtui kilometrin matkaksi (toki työmatka on edelleen). Voiko ihminen parempaa toivoa? Viikonloppuna oli kiva herätä kuuden jälkeen ja kävellä tallille, kymmenen minuuttia tuohon kävelymatkaan kuluu ja mennä moikkaamaan pitkäkorvaa.
Lauantaina käytiin hööksissä ja ikeassa shoppailemassa valmentajan kanssa, Ramille löytyi bridon joten joku päivä siis kanget päähän ja katsotaan miten käy.
Rami on nyt liikkunut joka päivä muuton jälkeen. Perjantaina juoksutin, lauantaina käytiin pellolla yhdessä ratsastamassa, Rami oli älyttömän vahva ja painoi ihan kohtuullisesti ohjalle ja saatiin keskustella miten kuljetaan nätisti. Kiva reissu oli kyllä vaikka kädet huusivat hoosiannaa.
Eilen tuuppailin kentällä itsekseni, ei voi todellakaan sanoa että meni hyvin, Rami kyttäsi ihan kaikkea eikä reagoinut mitenkään pohkeeseen. Pitkän keskustelun, miljoonan siirtymän ja tuhansien harmaantuneiden hiuksien jälkeen löytyi yhteisymmärrys hetkeksi. Laukassa ei kehuttavaa kun oli niin jännittynyt, mutta laukka pysyi yllä aika helposti. Jotenkin tuntuu että meillä on tossa myöhemmin takajalan tutkinta edessä mahdollisten niveltulehdusten osalta, toivottavasti ei löydy mitään, mutta piikitetään jos tarvii. Rami tarvii kyllä hieroa lähiaikoina, ongelmahan voi löytyä jostain muualta.
Loppukäynnit kävelin pellossa maisemia ihaillen ja nauraen peuralle joka loikki meitä kohti. Rami ei peuroista kummemmin välitä, vähän ihmetteli kyllä loikkivaa kaveria. Muutenkin tallilla tuli vietettyä yli 10 tuntia yhteensä, ei paha hei?
Tänään oli pikainen juoksutus kaatosateen takia. Rami liikkui energisesti, otti välillä jonkun kimmokkeen, vinkaisi ja vähän loikkasi eteenpäin. On se vähän pimee päästään haha! Juoksutuksen jälkeen vein iltaheinät ja laitoin yöheinät valmiiksi pussiin odottamaan. Ramihan saa siis nyt 4 kertaa päivässä heinät mikä on tosi kiva juttu mun mielestä. Rami on päässyt hoikistumaan vähän liikaa, parhaiten huomaa kun kiristää koulupenkin vyötä, 2 reikää menee kireämmälle ja kun kylkeä silittää kylkiluut ovat aivan pinnassa. Jos tilanne ei lähde tuosta "paranemaan" otetaan ruokintaan lisäksi greenline. Ah miten ihanaa omistaa hevonen mikä laihtuu tosi herkästi jos ei saa riittävästi ruokaa.
Jossakin vaiheessa olisi siis valmennusta tiedossa, ratsutusta ja katsotaan mitä muuta vielä keksitäänkään. Tilannehan on se, ettei Ramia saada tänä vuonna enään kotiin joten talvi ollaan toivon mukaan tuossa ja sitten vaan käydään maneesilla aktiivisesti treenaamassa. Yritän saada joku päivä meille kuvaajan jos saisi vähän tuuppailusta kuvia. :)
maanantai 18. elokuuta 2014
maanantai 11. elokuuta 2014
tervetuloa elämään sen eka päivä on tänään
Kuvat saavat kertoa tästä päivästä enemmän. Tänään mentiin sänkkärille vähän hömppäilemään, miljoonien ärsykkeiden sekaan. Puimuri, traktori, peräkärryjä ja vieressä humiseva kuivuri saivat pienen ponin pasmat aluksi aivan sekaisin, kunnes pystyttiinkin menemään normaalisti. Mitään vau elämystä ei jäänyt tästä päivästä, mutta hyvä mieli kummallekin. Aluksi Rami oli äärimmäisen jännittynyt, mutta rentoutui pikkuhiljaa ja kun sai purkaa paineita laukkaamalla rentoutui hyvin. Huomenna uudestaan sänkkärille ihmettelemään, ainut paikka missä on pohja tällä hetkellä hyvä. :)
Kuvista iso kiitos äidille joka kävi auttamassa muutenkin tallilla muutamassa jutussa. Mikä kuvista on sinun suosikkisi?
Kuvista iso kiitos äidille joka kävi auttamassa muutenkin tallilla muutamassa jutussa. Mikä kuvista on sinun suosikkisi?
sunnuntai 10. elokuuta 2014
pyörä pyörii paikallaan, herätään sitä polkemaan
Voi hitsi oikeesti! Pakko myöntää ettei meillä ole paljonkaan mitään erityistä kerrottavaa, sen verran ilmottaudutaan että hengissä ollaan. Pikainen päivitys blogille, otsikon tuhersin vartissa vaikka olin jo alottanu yhtä, mutta idea loppui yllättäen sen kohdalla. Ehkä skarppaan joku päivä ihan oikeesti!
Rami on liikkunut pelkästään käynnissä jonkun aikaan kovien pohjien takia. Yksi päivä juoksutin liinassa, mutta muuttui epäpuhtaaksi joten ollaan tyydytty kärryilemään mistä Rami on kyllä tykänny. Kävelyjen pituus on vaihdellut 20-40 minuutin välillä ja ollaan pyöritty pitkin pihaa. En voi sitäkään kieltää ettei huvita työpäivän jälkeen kiskoa ratsastushousuja jalkaan, 8 tuntia sisällä työskentelyä vähintään +28 asteessa niin olo on tosi nihkee sen jälkeen. Ja kun tyylini on se, että meen suoraan töistä tallille niin minkäs voi.
Tosiaan ihmeempää ei ole tiedossa. Huomenna pääsee muutes sänkkärille! ;) Tallilla puidaan peltoja mikä oli Ramin mielestä hirmu pelottavaa kun piti mennä kuivurin ohitse, siitä mentiin aikamoisen steppauksen ja pörinän kanssa. Takaisin mennessä ei ollutkaan sitten mitään ongelmaa asian suhteen. On se ehkä hiukan urpo? :)
Nyt on lähdettävä lenkille vaikka vasen jalka otti eilen osumaa, kiitos rakas poniseni kun hyppäsit jalat päälle. Tälle illalle olisi vielä ohjelmassa Pontuksen ilmottamista ainakin yhteen näyttelyyn ellen ilmoita toiseenkin samalla.
Btw enään neljä päivää ;) Siitä sitten lisää!

tiistai 5. elokuuta 2014
kengät opetettiin solmimaan nyt alan kävelee oppimaa [haasteita]
| c. Maisa Hyttinen, 2009 |
Voi apua nää haasteet on jääny varmaan yli vuos sitten tekemättä, tehdään ne lopultakin loppuun kun muutakaan keksi! Huomenna voisi aloitella ulkoasun päivitystä jos kykenee ja jaksaa. ;)
Ekan haasteen tarjosi Sini.
1. Miksi bloggaat?
Oikeastaan en edes tiedä kunnollista vastausta tähän. Omaksi ilokseni.
2. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogiasi?
Apua ei mitään muistikuvaa, varmaan jonkun kolmisen vuotta?
3. Mainitse kolme elämäsi tärkeintä hevosta perusteluineen.
Kolme? Apua no alotetaan sitten.
Vekkuli (1999-2009) ensimmäinen hoitohevosei ja myös vuokrahevoseni 3 kk ajan. Upea 170 cm suomenhevosruuna joka oli aikamoinen jyrä ratsastaessa. Mutta kiltti ja hirmu sympaattinen. Vekkuli opetti ihan perus hoitamisesta sekä ratsastuksesta paljon ja kävin ruunan kanssa yhden käsittely kurssinkin missä opin paljon uusia asioita ja löysin hevosestakin uuden puolen. Tarkoitukseni oli ostaa Vekkuli, mutta se myytiin kauemmas ja kävin kuitenkin moikkaamassa ruunaa kerran kunnes sain kuulla ruunan menehtyneen.
Saku (1993-2009) ikävä tätä kaveria! Saku oli hirmu sympaattinen, pieni lämppäri ruuna joka asui sukulaisteni tallilla. Aloin ratsastamaan ruunalla huvikseni kunnes aloin viemään sitä hiukan eteenpäin ja ruunasta kuoriutui aikamoinen estetykki loppujen lopuksi. Saku oli luonteeltaan mitä kiltein ja Ramin paras kaveri. Eräänä päivänä tallille tullessani huomasin Sakun puuttuvan muiden joukosta ja sain kuullakin että ruuna on päästetty ikilepoon selkäongelmien takia. Sakun kanssa aloin luottamaan itseeni enemmän varsinkin hypätessä.
Rami parempaa hevosta vaan ei löydy! Ramin kanssa olen oppinut eniten kaikesta niin hoitamisesta kuin ratsastamisesta ja löytänyt unelmieni hevosen.
![]() |
| Saku, 2007 |
4. Montako kertaa olet pudonnut hevosen selästä, ja mikä on pahin putoamisesi?
Haha lukemattomia kertoja :D! Ainakin 50 kertaa ohimennen veikattuna, aina välillä on kiva maastoutua hevosen selästä. Mitään erityisen pahaa ei oo koskaan sattunut, viime vuonna venähti nivelsiteet nilkasta ja se vaivaa edelleen.
5. Koulu- vai esteratsastus? Miksi?
Kolme vuotta sitten olisin varmasti vastannut esteet mutta nyt liputan koulua. Kaiken perusta ja ehkä se ihana fiilis kun huomaa että hei osaan sittenkin ehkä ratsastaa ja hevonen menee eteenpäin.
6. Millainen on unelmahevosesi?
Rami on tällä hetkellä se unelmahevonen vaikka olisi kiva että ruunalla olisi 5 cm lisää korkeutta.
7. Mikä on lempi hevostarvikeliikkeesi?
Oman kylän liike Sofine. Pieni sievä liike mistä saa kaiken tarvittavan ja jos liikkeessä ei ole sillä hetkellä sitä mitä tarvitsen niin aina saa tilaamalla. Omistaja on äärettömän mukava ihminen jonka kanssa on mukava jutella.
8. Ratsastatko mieluiten kentällä, maneesissa vai maastossa? Miksi?
Aa apua varmaan kentällä sekä maastossa. Maastossa saa tunkea aivot narikkaan ainakin osittain ja pääsee katselemaan vähän muita maisemia. Kentällä pyörimien on myös kivaa.
9. Kerro itsestäsi kaksi sellaista asiaa, joita kukaan ei tiedä.
Eipä oikeastaan ole mitään asioita mistä kukaan ei tiedä. Aina joku tietää jotakin :D
10. Mitä jäät kaipaamaan menneestä kesästä?
Hetkiä ihanien ihmisten kanssa tietty!
11. Kerro, missä opiskelet (/olet viimeisimmäksi opiskellut)?
Opiskelin maataloutta Keuda Mäntsälässä ja sain 2011 keväällä paperit ja viralliselta nimikkeeltä olen maanviljelysteknikko.
Ja sitten vielä Mondican kaauan sitten annettu haasten myös kehiin.
1. Kuinka usein ratsastat?
Vaihtelevasti. Mennään ihan fiiliksen ja hevosen käytöksen mukaan. Jos se on heti tarhasta ottaessa täysi idiootti en kapua selkään.
2. Lempivärisi ja näkyyö sen käyttö hevosen tai itsesi varusteissa?
Pinkki, lila ja vihreä. Ja todellakin näkyy :D!
3. Kallein hevosvaruste, jonka omistat? (Tyyriistä merkistä siis?
Empä oikeen tiedä miten luokiteltaisiin tyyris. Shockemöhlen suitset varmaan mitkä maksoivat yli 100 euroa. Perus eskadronista yksi satulahuopa joka maksoi yli 90 euroa. :D?
4. Himoitsetko jostain tavarasta, johon ei yksinkertaisesti ole varaa?
Aina jotain himoitsee. :) Tällä hetkellä muutamia suojia sekä huopaa.
5. Onko sinulle tapahtunut hevosten kanssa jotain, josta on jäänyt traumoja?
Varmaan suurin trauman aiheuttaja on parin vuoden takainen kolari auton kanssa. Pelkään edelleen maastossa auton kohtaamista, mutta ollaan vähitellen pääty (tai siis minä) ylitse. Kuitenkin takaraivossa paukuttaa pelko että mitä jos se sattuu uudestaan ja silloin Ramille käy jotain?
6. Upein ratsastamasi hevonen?
Edellisen valmentajani aivan mielettömän hieno vaativan tason koulutamma minkä selkään pääsin viime kesänä. Kyllä huomasi ettei itse osaa ratsastaa, hahaha!
7. Jokin hieno ele jonka hoito/oma hevosesi on sinua kohtaan tehnyt?
Niitä on niiin monta (: Ramin kanssa kävi joskus kentällä silleen että multa tippui koulupiiska kentälle ja raipan kohdalla Rami pysähtyi, hamusi sitä ja lopulta nosti raipan maasta ja sain sen Ramilta. Silloin oli taas tippa linssissä.
8. Onko jokin hevonen jäänyt mieleesi niin, että voisit ostaa sen jos tilanne tulisi?
Ei ole.
9. Onko jotain suuria haaveita hevoselämässä?
Miten sen nyt ottaa. Ei oikeastaan mitään kummempia paitsi se että haluan jossakin vaiheessa suomenhevostamman jonka voisin astuttaa ja saisin pitää varsan ;)
10. Onko sinulla aina kypärä ratsastaessasi?
Siis kyllä on, mitä nyt laitumelle ratsastaessa kypärä jää pois päästä. Mutta ihan jos muuten ratsastan kunnolla niin aina on kypärä päässä!
11. Entäpä puhelin mukana maastossa?
sunnuntai 3. elokuuta 2014
Kuninkuusravi tunnelmissa !
Huh huh terkut täältä suunnalta! Viikonloppu on ollut aikamoista menoa, Rami on sen takia saanut vapaita eikä hirveässä helteessä edes tee mieli ratsastaa. Jos ensin katsastellaan viikonlopun menot jonka jälkeen palataan ihan normi kuulumisiin?
Tosiaan eilen lähdin suoraan töiden jälkeen siskoni polttareihin! Luvassa oli hevosvoimia konepellin alla eli rallia ajelemaan, okei meillä oli kyllä ammattikuski paikalla joka on perhetuttu. Tilanne muuttui kun auto alkoi temppuilemaan, kuudelta oli vasta varaus ravintolaan joten pikainen keskustelu ja ajoon otettiin oma auto sekä veljeni. Kuski sai mun auton ja veli ajeli omallaan ja oli muutes huisia! Tiedättekö sen tunteen kun hymyilet ja naurat koko ajan ja oot yhtä hymyä pitkään? Se tunne tulee mulle varsinkin silloin kun pääsen joko itse ajamaan kovaa autolla tai pääsen jonkun kuskin kyytiin. Puhelimella tuli kuvattua viimeinen ajo eli veli kuskina mun autolla ja ite nauroin vieressä. Hahaha tosi terveen kuulosta! :D Mutta vauhti on verissä, isä sekä toinen setäni ovat ajaneet rallia ja moottoriurheilu on kuulunut lapsuuteeni vahvasti. Tarkoitus olisi mennä jossakin vaiheessa samalle radalle ite ratin takana.
Käytii syömässä hyvää ruokaa, matka jatkui saunalle missä pidettiin hauskaa, saunottiin, uitiin ja syötiin toki vähän lisää ja fiilisteltiin. Nukkumaan mentiin kahden aikoihin kun allekirjoittaneella oli aikainen herätys tiedossa...
Tänään vietin 10 tuntia ravireissulla, long time! Oli muutes ihan super hauskaa! Yleisön joukossa en pyörinyt vaan olin tallialueella, hevosenhoitajan roolissa tällä kertaa sekä tietty priva paparazzina ;). Ihan mahtia kun pääsi jännittämään aidan viereen miten startti menee ja muutenkin kun katseli jotain suomenhevosten lähtöä, se tunnelma kun yleisö alkaa maalisuoralla huutamaan ja kannustamaan omaa suosikkiaan. Mieletöntä! Vitsi miten oon kaivannut tuota fiilistä.
Raveista "kotiuduttua" eli tallilla kävelytettiin hevosia vielä hetki pitkän matkan jälkeen, purettiin auto ja laitettiin kaikki kondikseen kaahasinkin sitten Ramin luo ruokkimaan jätkän kasin aikaan.
Viime viikolla meillä oli perjantaina kouluvalmennus, valmennus pidettiin lyhyenä ja varsinkin kun saatiin haluttu asia läpi Ramilta jätettiin turha ravityöskentely sen jälkeen ja otettiin laukkaa, viljapellossa traktorin renkaan jälkiä pitkin. Rami oli kyllä niin intoa täynnä kun sai laukata pitkän pätkän täysiä. Itse en ollut ihan parhaassa kunnossa, olo oli jotenkin voimaton enkä saanut vasenta pohjetta kunnolla edes läpi kun ei vaan löytynyt voimaa. Hyvä fiilis jäi kuitenkin ja valmennuksen jälkeen ajettiin Rami omalle pihalle.
Lauantaina käytiin samaisella pellolla valmentajan kanssa ratsastamassa tuommoinen palauttelupäivä. Rami oli energinen eikä siitä todellakaan huomaa vaikka takana olisi rankempi päivä, kolmen rankan päivän jälkeen vasta huomaa jotain pientä muutosta. Rami liikkui oikeen kivasti, menin paljo harjotusravissa ja välillä keventelin kun oma kunto uhkasi loppua. Sunnuntaina kävin sitten itsekseni maastossa, noin 5 km lenkki siitä taisi tulla.
Maanantaina oli jälleen kouluvalmennus, menin ilman satulaa sen takia kun vähän jyrisi ukkonen ja sade uhkasi tulla (pikainen kaatosade) ja valmennus pidettiin kotona. Vatsalihakset joutuivat töihin, mutta se kun sain pienen keskustelun jälkeen Ramin ryhdistäytymään ja taipumaan kunnolla vaikka jätkä yritti lintsata. Rami säästelee itseään ratsastaessa aika paljon, mutta ammattilainen osaa kertoa myös miten se ilmenee mitä ei selkään itse huomaa ennen kuin saa asiat kohdalleen. Työt lopetettiin siihen kun Rami kulki ryhdikkäänä kumpaankin suuntaan ravissa ja kyllä kummallekin tuli hiki puolen tunnin valmennuksesta. Ramin vein sitten myöhemmin takaisin tallille.
Muuten viikko on mennyt aika kevyissä olosuhteissa, yksi päivä kävelytin Ramin kärryjen edessä. Alkuviikosta 2-3 päivää tosiaan jyrisi eikä itseäni noin muuten houkuttele ratsastaa ukkosessa ja edelleen oon hiukan kipeenä ja huomaan varsinkin hengästyessäni yskiväni jonkin verran. Muutenkin lämmin ilma on niin pahasta mulle tällä hetkellä ettei tosikaan! No huomenna olisi kuitenkin selkään kivuttava ja illalla käytävä kunkkarien kuvasaldoa läpi. Itken ehkä kun katon noita kuvia, kyllä huomaa et oon ollu kuvaamassa raveja viimeksi vuosi sitten ja vaan kerran? Pitäiskö vaikka ryhdistäytyä. Nyt tämä ihminen valuu tuohon lattialle ja matelee portaat alas ja painuu nukkumaan. Silmät on niin ristissä tällä hetkellä ettei tosikaan. Hahaha mitenhän saan itseni revittyä huomenna töihin?
![]() |
| potta päähän ni ei varmaa satu |
Käytii syömässä hyvää ruokaa, matka jatkui saunalle missä pidettiin hauskaa, saunottiin, uitiin ja syötiin toki vähän lisää ja fiilisteltiin. Nukkumaan mentiin kahden aikoihin kun allekirjoittaneella oli aikainen herätys tiedossa...
Tänään vietin 10 tuntia ravireissulla, long time! Oli muutes ihan super hauskaa! Yleisön joukossa en pyörinyt vaan olin tallialueella, hevosenhoitajan roolissa tällä kertaa sekä tietty priva paparazzina ;). Ihan mahtia kun pääsi jännittämään aidan viereen miten startti menee ja muutenkin kun katseli jotain suomenhevosten lähtöä, se tunnelma kun yleisö alkaa maalisuoralla huutamaan ja kannustamaan omaa suosikkiaan. Mieletöntä! Vitsi miten oon kaivannut tuota fiilistä.
Raveista "kotiuduttua" eli tallilla kävelytettiin hevosia vielä hetki pitkän matkan jälkeen, purettiin auto ja laitettiin kaikki kondikseen kaahasinkin sitten Ramin luo ruokkimaan jätkän kasin aikaan.
Viime viikolla meillä oli perjantaina kouluvalmennus, valmennus pidettiin lyhyenä ja varsinkin kun saatiin haluttu asia läpi Ramilta jätettiin turha ravityöskentely sen jälkeen ja otettiin laukkaa, viljapellossa traktorin renkaan jälkiä pitkin. Rami oli kyllä niin intoa täynnä kun sai laukata pitkän pätkän täysiä. Itse en ollut ihan parhaassa kunnossa, olo oli jotenkin voimaton enkä saanut vasenta pohjetta kunnolla edes läpi kun ei vaan löytynyt voimaa. Hyvä fiilis jäi kuitenkin ja valmennuksen jälkeen ajettiin Rami omalle pihalle.
Lauantaina käytiin samaisella pellolla valmentajan kanssa ratsastamassa tuommoinen palauttelupäivä. Rami oli energinen eikä siitä todellakaan huomaa vaikka takana olisi rankempi päivä, kolmen rankan päivän jälkeen vasta huomaa jotain pientä muutosta. Rami liikkui oikeen kivasti, menin paljo harjotusravissa ja välillä keventelin kun oma kunto uhkasi loppua. Sunnuntaina kävin sitten itsekseni maastossa, noin 5 km lenkki siitä taisi tulla.
![]() |
| "mami hei älä kuvaa" |
Muuten viikko on mennyt aika kevyissä olosuhteissa, yksi päivä kävelytin Ramin kärryjen edessä. Alkuviikosta 2-3 päivää tosiaan jyrisi eikä itseäni noin muuten houkuttele ratsastaa ukkosessa ja edelleen oon hiukan kipeenä ja huomaan varsinkin hengästyessäni yskiväni jonkin verran. Muutenkin lämmin ilma on niin pahasta mulle tällä hetkellä ettei tosikaan! No huomenna olisi kuitenkin selkään kivuttava ja illalla käytävä kunkkarien kuvasaldoa läpi. Itken ehkä kun katon noita kuvia, kyllä huomaa et oon ollu kuvaamassa raveja viimeksi vuosi sitten ja vaan kerran? Pitäiskö vaikka ryhdistäytyä. Nyt tämä ihminen valuu tuohon lattialle ja matelee portaat alas ja painuu nukkumaan. Silmät on niin ristissä tällä hetkellä ettei tosikaan. Hahaha mitenhän saan itseni revittyä huomenna töihin?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)