ratsastajana täysi läppä [erikoispostaus]

Joskus taisin lupailla kertovani omasta ratsastus- tai hevoshistoriastani ja näin kun +10 vuotta on tullut säännöllisesti harrastettua repäisen ja yritän muistella ajassa taaksepäin. Tähän aikaan on mahtunut paljon hyviä hetkiä, hienoja hevoskavereita, onnistumisia ja epäonnistumisia - se vain kuuluu tähän lajiin. On tullut tiputua aika monta kertaa, on menty hevosen kanssa nurin muutamaan otteeseen ja sitä rataa. Allani on ollut monen rotuista hevosta ja ponia, shettiksestä jyhkeään työhevoseen (alempana kuva, kimo) shire on kylläkin vielä kokeilematta, jos ensi vuonna pääsis kokeilemaan. On tullut hoidettua useamman kerran kipeitä hevosia ja suurin osa näistä toipilaista ovat olleet vähän erikoisempia ettei joka päivä tule todellakaan vastaan.

lempeä jättiläinen Vekkuli

10 vuotta säännöllistä harrastelua takana, ja saman verran aikalailla epäsäännöllistä eli silloin tällöin hevosen selässä menoa. Olin joku puoli vuotias kun ensimmäisen kerran olen ollut hevosen selässä ja alla oli lämminveriravuri ruuna. Mistähän lie rakkaus lämpöisiin on tullutkaan? ;) Sukulaisillani on ollut hevosia ties kuinka kauan ja pienenä tyttönä kävimme aika usein heillä kyläilemässä ja pieni innokas hevostyttö pyöri usein tallissa silittelemässä ravureita ja tallihommissa vähän auttaen. Pääosin lämminverisiä, muutama suomenhevonenkin on ollut joukossa vaikka en muistakaan niitä kummemmin.

Kesälomillamme kävimme usein lomapaikassa missä oli kolme suomenhevosta, jokaisella on tullut mentyä useampi kerta. Yksi kesä vietimme paikassa neljä päivää ja sinä aikana kerkesin ratsastamaan enään kahdella jäljellä olevalla hevosella. Olihan se suuri kunnia kun hevosten omistaja uskalsi antaa hevosensa 13 vuotiaan tyttösen alle. Tästä kolmen koplasta tiedän että kaksi ovat lähteneet taivaslaitumille, yhden kohtalosta ei ole mitään tietoa. Maksaisin mitä vain jos vielä kerran pääsisin edes istumaan näiden hevosten selkään.

Manu vuonna 2008

Olin suunnilleen 10 vuotias kun halusin alkaa käymään tunneilla, vanhempani asettivat ehdon että ensin heppakerho SITTEN vasta ratsastamaan. Ensin pitää osata edes vähän hoitaa hevosta ja niin sitten kävin heppakerhoa missä opin perusasioita paljon. Hyödyllinen kokemus ei voi valittaa ja en voi kuin kiittää vanhempiani.

Aloitin läheisellä ratsastuskoululla kerran viikossa. Ensimmäisellä tunnilla allani oli pomminvarma russ tamma Rekku ja menin kyseisellä ponilla pari ensimmäistä kertaa talutuksessa ja myöhemmin tietty pääsin itsekseni pyörimään. Muistan hyvin edellee kun ensimmäiset 10 kertaa oli käyty opettaja ehdotti ryhmän vaihtoa kokeneiden ryhmään (4-6 vuotta ratsastaneita) kun mitäs turhaan sitä tässä aloittelijaryhmässä on, pärjää hyvin kokeneiden kanssa. Niin sitten vaihdoin ryhmää ja siinä vaiheessa kehitys hyppäsi uudelle tasolle - sain erilaisia hevosia sekä poneja sekä tunneilla opeteltiin ihan eri asioita. Opettajat uskoivat koko ajan että hyvin se pärjää, vasta 2,5 kuukautta ratsastanut lapsukainen. Niin no pärjäsinkin ihan kohtuullisesti. Ensimmäisen leirini kävin samalla tallilla ja muistan senkin kun sain estetunnille alleni vähän vihreähkön hevosen joka ei mennyt puomien yli saatika hypännyt, paitsi lopulta. Ratsastin kokeneempien ryhmässä ja vaikka porukassa oli pätevämpiä kuskeja niin kaikesta huolimatta nuorehko hevonen alle, great! Leirillä hoitohevosenani oli hapanta naamaa näyttävä tilastoruuna joka puri ja potki karsinassa, mutta se vain oli tuon happaman luonteensa takia niin ihana!

Valitettavasti koulun omistajat lopettivat toiminnan ja koululle löytyi uusi vetäjä joten siinä vaiheessa vaihdoin itsekin tallia, Jatilaan kaverini mukana. Siellä viihdyinkin jonkun 3 vuotta ehkä rapiat päälle? Aloitin pian ratsastamaan Jatilassa ja löysin piakkoin suosikkihevoseni - 170 cm korkea suomenhevosruuna Vekkuli. Meni hetki ennen kuin pääsin jättiläisen selkään ja en voinut kuin tykätä! Olihan se aikamoinen jyrä kieltämättä, mutta muuten todella sympaattinen hevonen. Suht pian aloin hoitamaan ruunaa ja myöhemmin otin puolvuokralle kuukaudeksi. Yhteensä vuokrailin ruunaa 3 kk ajan ja ratsastin aina kuin vain mahdollista tällä pienellä "katujyrällä". Haluan kiittää Saraa kun puolvuokraaminen oli hänen ideansa ja saatiin näin myös vanhempani suostumaan. Kiitos!

En muista millä tunneilla kävin aluksi, mutta loppuaikana ratsastin aikuisten ryhmässä, koska se oli sopivin päivä meille ja vaikka olin nuorin koko porukasta tultiin hyvin toimeen koko poppoo. Oltiin kaikki eri tasoisia ratsastajia, mutta mitäs tuo haittasi loppupeleissä? Muutamia kertoja päästiin "estevalmennukseen" ja allani oli siinä vaiheessa turvallinen puoliverinen ruuna Gvidon joka hyppäsi esteen kuin esteen yli kunhan kuski pysyi selässä se riitti. Sain varmuutta hyppäämiseen ja samalla hevosella opettelin aikoinani laukanvaihdot, ruuna kun vaihtoi helposti ja oli helppo opetella hevosella joka ne osasi.

Vekkulin lisäksi sain puuhastella kolmen yksityisen kanssa, jo nykyään taivaslaitumilla asustelevaa 1983 syntynyttä tilastoruuna Elmoa (mieletön pappa <3), samaisen omistajan Saksasta tullutta Vilmaa sekä liikutin aina välillä lv-ruuna Igarusta. Nyt kun tarkemmin ajattelee niin Igarus muistutti Ramia monin tavoin. En tiedä ruunan kohtaloa, sain "kuulla" että tämäkin kaveri olisi lähtenyt taivaslaitumille, mutta täysin varma en ole asiasta. Vekkuli myytiin 2007 ja lopetin samalla Jatilassa käynnin ja siirryin lopullisesti sukulaisilleni. Lempeä jättiläinen pääsi ihanille omistajille, mutta 2009 ruuna menehtyi vasta 10 vuotiaana tai jos tarkoiksi heittäydytään niin 2 päivää ennen kuin olisi täyttänyt 10.

Tinttu 14 vee & Igarus

Olin jo aloittanut käymään sukulaisteni luona kun kävin vielä jatilassa. Allani oli aina (ex-)ravureita ja pääsin opettelemaan enemmän hevosten hoidosta. Kävin viikonloppuisin auttamassa tallin teossa ja sain palkkioksi ratsastaa tai ajaa ja samalla tutustuin Ramiin. Ja aina kun vain mahdollista lähdin raveihin mukaan hoitajan roolissa.
Ensiksi ratsastelin paljon pienellä, sympaattisella uransa lopettaneella lämpöisellä Sakulla. Saku hallitsi perusasiat jotenkin, laukat nousivat vaikka vasemmalle nostaessa tarjosi usein oikeaa, joka korjaantui vähitellen pienen harjoittelun jälkeen. Hyppääminen oli kuitenkin ruunalle täysin vieras asia jota pääsin työstämään. Saku osoittautui oikein kivaksi ja varmaksi kaveriksi kun aloittelimme puomeilla ja kavaleteilla. Yli mentiin siitä mistä pyydettiin. Vähitellen päästiin hyppäämään ihan esteitä, yksittäistä pystyä oikeastaan jos todella tarkkoja ollaan. Sain hirmuisesti varmuutta tämän pienen ruunan kanssa, tottakai välillä tuli epäonnistumisia ja välillä onnistuttiin loistavasti. Kuitenkin kasvoin pituutta ja oli aika siirtyä isomman hevosen selkään. Saku siirtyi pilven reunalle alkuvuodesta 2009.

pieni papparainen Saku

Seuraavaksi pääsin astetta isomman lämpöisen Rikun selkään. Serkkuni kisasi ruunalla 70-80 cm ratoja vaihtelevalla tuloksella. Ruuna osasi perusasiat ja hyppäsi kivasti, vaikkakin hyppääminen ei ollut tällä hevosella aina todellakaan herkkua. Ruuna saattoi kieltää viime tipassa ja lähti hyppyyn todella kaukaa. Esteelle tultaessa piti olla jo hyvissä ajoissa kevyessä istunnassa jos halusit pysyä selässä kun ruuna hyppäsi tai muuten selästä lensi. Kävin ruunan kanssa kertaalleen kisoissa lentämässä okserin sekaankin ;). Todella varma hevonen jonka kanssa uskalsin tehdä mitä vain, lasketella laukkaa maastossa ilman satulaa ja lämpöiset tuntien ne osaavat mennä aika kovaa.

Sitten kuvioihin astui Rami. Siitähän te jo tiedättekin ties kuinka paljon. Palattuamme myöhemmin takaisin Ramin kotitallille ja Ramin saikkuillessa aloitin vähitellen ratsastamaan ex-ravuri tammalla Rutulla. Rutulla oli kaksi varsaa, vanhempi ori sekä vajaan vuoden ikäinen tamma joka seurasi mukanani kun ratsastin pellossa. Tamma osasi perusasiat joita vain sitten tuli hiottua. Tammasta löytyi kyllä liikettä todella kivasti, hyppäämisen päälle ei koskaan ymmärtänyt ja maastoon ei mennyt yksin. Tallin takana kävin kuitenkin pari kertaa laukkailemassa ylämäessä.

Tietty välillä ratsastin myös kilpailevia hevosia tai enemmänkin heitettiin vaan treenilenkkejä tai käytiin maastoilemassa. Silloin tällöin hyppäsin myös kärreille ja kävin ajamassa treenilenkkejä niin Ramilla, Rikulla kuin shettis orilla joka oli hupaisa tapaus. Selästä menin pari kertaa 174 cm 5-6 vuotiaalla tammalla joka oli äärimmäisen kiltti vaikka pari kertaa sain kokea nahoissani miltä tuntuu kun tuon kokoinen hevonen keulii, vähän pelotti siinä vaiheessa. Lisäksi menin tämän nuoren neidin emällä joitakin kertoja. Uskallaiduin kertaalleen myös 4 vuotiaan ruunan selkään, mielettömän kiva luonteeltaan jo orina helppo käsitellä ja ratsastaessa toimi älyttömän hyvin vaikka ei oltu montaa kertaa menty.

Eihän tämä enään harrastus ole vaan elämäntapa. Tykkään ratsastaa vieraita hevosia aina kuin vaan mahdollista eikä haittaa minkälainen otus on kyseessä, kaikkien selkään mennään. Viime kesänä ratsastin kolmella tallin hevosella säännöllisen epäsäännöllisesti, puoliverisellä sekä kahta suomenhevosta ruunaa sekä tammaa. Tamman kanssa tein suurimman työn ja olihan se palkitsevaa kun hevonen jonka kanssa pitkällä ohjalla ravaaminen oli lähes mahdottomuus ravasi loppuravit ihan pitkällä ohjalla hyvässä rauhallisessa temmossa tyytyväisenä. Puoliverisen Allin kanssa käytiin maastoilemassa aika paljon ja oli mieletöntä fiilistellä tamman kanssa maastossa. Alli on tuttu maastokaveri, ensimmäisen kerran kävin kyseisellä tallilla vuonna 2007 joulumaastossa ja kukas muukaan oli silloin allani. Tammalla oli ikää silloin 5 vuotta ja olihan se vähän jännää.

ystävän lv-ruuna

Olen ollut toisaalta onnekas kun olen päässyt työskentelemään kolmella eri tallilla. Kahdella ravitallilla sekä yhdellä ratsutallilla ja jokaisessa paikassa olen oppinut jotain uutta ja päässyt käsittelemään erilaisia hevosia aina huippuravureista tuntiponeihin ja toipilaisiin. On ollut varsoja joiden ajolle opetukseen olen päässyt auttamaan, säpäköitä kilpahevosia joiden kanssa on käyty katsomassa raviratoja, vanhempia konkareita jotka ottavat jo vähän lunkimmin tai sitten vaihdetaan uraa. Olen käynyt nimekkään kouluratsastajan haastattelussa ja olisin päässyt hänelle töihin, mutta samana iltana ukki menehtyi ja jäin mummin avuksi joten jouduin jättämään kiehtovalta kuulostavan työn. 

Vielä on paljon vuosia edessä, tallottuja varpaita, syötyjä (tai siis melkein) sormia, verta hikeä, kyyneliä. Kuralätäköihin tutustumista, holtitonta naurua, itkua epäonnistumisia ja onnistumisia. Enkä kyllä luovu tästä elämästä!

P.s. sanokaa jos jotain jäi epäselväksi.