sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Vanhoja kisakuvia


Eilen sain viime vuoden seurakisakuvia mm. kuvasen estekisoista sekä koulukisoista ja saatte samalla todistusaineistoa. Yllä oleva kuva on toisista seurakisoistamme mitkä eivät menneet kovinkaan hyvin :D Mutta Rami on hieno ja kuskista ei todellakaan puhuta.

Ramilla otin tänään muutaman hassun raviaskeleen kun ruuna tuntui aivan äärettömän vetelältä käynnissä ja ravin jälkeen parani huomattavasti. En edes tiedä kauanko pyörittiin, mutta väliäkös sillä kun kummallakin oli hyvä fiilis? Löysin myös kauan kadoksissa olleen tatsin harjoitusraviin ja pystyin istumaan ihan kohtuullisesti ilman että pompin joka suuntaan. Ja tietty kun Rami yrittää parhaansa mukaan miellyttää mammaa (namien toivossa) niin alkaa itellekin löytymään sitä intoa ratsastukseen ja nyt taas on semmonen kausi että kehitytään eteenpäin, asiat loksahtelevat paikoilleen kunnes tulee taas se kausi että mikään ei toimi ja tulee semmonen fiilis että juur näin en osaa edes ratsastaa. Muilla samanlaisia fiiliksiä?

Mutta muutama kuva näin alkuunsa ja tänään sain uusia ratsastuskuvia joita tarjoillaan sitten seuraavassa postauksessa.




2 kommenttia: