maanantai 6. helmikuuta 2012

Vilukissa ilmottautuu


Pakkasta ja vielä lisää pakkasta niin eipä ole kummemmin mikään inspannut. Ramilla on ollut aika paljon vapaapäiviä mikä ei toisaalta haittaa kun kohtapuoliin joutuu taas tekemään enemmän töitä kun pakkaset hellittävät.
Lauantaina käytiin Pontuksen kanssa tallilla maksamassa tallivuokra, syöttelemässä porkkanoita ja pelottelemassa tallikisuja. Pontus oli aivan tohkeissaan ja kisut painelivat kovaa vauhtia karkuun kun pieni jellona ilmestyi tallin pihalle. Käytiin tarhoilla ja Pontus yritti saada Ramia ja Pokua leikkimään ja Poku vaikutti siltä että voisikin riehaantua. Tallin luona yhdessä tarhassa kaksi suokkipoikaa juoksivat tarhassa ja toinen pörisi aina kun Pontus tuli lähemmäs, paineli karkuun ja tuli uudestaan pörisemään. Lämmitettiin myös lauantaina taloa sekä kävin katsomassa pajarakennuksen jonka katto romahtaa piakkoin. Toinen puoli on jo romahtanut aikapäiviä sitten ja nyt on viimeisen puoliskon vuoro.

Illalla lähdettiin Apassionataan kahden ystäväni kanssa ja toisen ystävän tyttären kanssa. Matka sujui rattoisasti ja kyllä harmitti kun huomattiin että päästiin aika alas ja jätin kameran kotiin! Esitys oli hieno ja meillä oli todella hauskaa porukassa (: Ilta loppui vain surullisesti ystäväni äidin sairaskohtaukseen ja kävimme sitten hänen talollaan ja kutsuimme ambulanssin. Oon vielä tänään menossa ystävän luo käymään kun soittelimme tänään ja pyysi jos pääsen illalla.

Sunnuntaina oli -30 hyrrr. Vietin koko päivän kolmen peiton alla, katselin elokuvia ja illalla käytiin äänestämässä ja kiskaisemassa isän kanssa veljen auto ojasta (haahaa!) Pontuskaan ei viihtynyt ulkona ei sitten hetkeäkään.

Tänään mitä ihanin sää jos pientä lumisadetta ei lasketa! Vain -7 pakkasta ja sekin laski -1 asteeseen ja kävin siis ratsastamassa joskus kahden jälkeen. Ramilla oli virtaa aika paljon ja aloitti heti pihassa kyttäilyn joten varasin koulupiiskan mukaan ja kävelimme ensiksi baanan ja kentällä käveltiin hetki pitkin ohjin ja sitten alkoi kevyt työskentely. Laitoin raipan peukaloiden alle ja Rami tuntui kivan rennolta mitä nyt turhan kiireiseltä heti alussa. Tehtiin ympyröitä, pysähdyksiä sekä taisteltiin toisella lyhyellä sivulla. Rami kyttäsi metsää ja ryysäsi vauhdilla pois joten uudestaan samaan paikkaan ja läpsäisin takamukselle että hei et voi tehä noin. Samassa päädyssä tapeltiin pariin otteeseen ja viimeinen läpsäys mikä oli vähän reippaampi sai Raminkin tajuamaan et sinne pitää mennä eikä sieltä voi rynnätä. Raipan käytöstähän Rami jännittyi joten tein paljon käynti-ravi siirtymisiä ja vähitellen rentoutui vaikka tahti oli pahasti kateissa noin 80 % ajasta. Loppua kohden otin nostoja ja Rami yritti sitä että puskee kylki edellä ennen nostoa ja siitäkin taisteltiin kunnes hevonen suoristui ja nostin laukan. Tuli pari hyvää nostoa ja sitten pientä pupuloikkaa. Vasemmalle kaksi nostoa ja ensimmäisessä nostossa jäin varaamaan painoa liikaa oikealle ja Ramihan teki tiukan käännöksen oikealle ja satula vähän valahti taas kyljen suuntaan. Toinen nosto meni huomattavasti paremmin! Loppuraveissa kiirehti, rikkoi peitsille kunnes löysi sen ihan ookoon ravinsa ja rentoutui kivasti ja lopetettiin siihen. Baanalla käyntilenkki ja tallissa sitten pikainen harjaus ja takki päälle. Kävin tuossa äsken tassunkin kanssa tunnin lenkillä kun ei ole koiruus päässyt pitkään aikaan kunnon lenkille.

2 kommenttia:

  1. Hahaa, mäkin olin kattomassa Apassionataan, tosin sunnuntaina ;)
    Oli kyllä hieno esitys ja täälläkin oli kova pakkanen! -30
    Nyt on onneksi hellittänyt ja vaihtelee -10 -5

    Meiltä tosin kans hajosi autosta jarrut, eikä sillä nyt voi ajaa yhtikäs mihinkään :DD
    Saadaan korjattuu toooosi pitkän ajan pääst varmaankin, et hyvin menee :DDD

    Joo nää mun romaanit :DD

    VastaaPoista
  2. Hanna nonne sehä on kiva :D täks yöks luvattu -25 ja fiilikset on ku siperiassa. No höh : o harmillist ku auto hajos :/

    VastaaPoista