torstai 23. kesäkuuta 2011

24. Tavoitteita, toiveita ja unelmia

Jokaisella meistä on erilaisia tavotteita ja unelmia eikö näin? Niin on myös meillä Ramin kanssa tai no enemmänkin tämän tekstin näpyttelijällä.

Tavoitteita meillä ei ole hirmuisesti enemmänkin sopivasti. Haluamme päästä kehittymään yhdessä koulupuolella valmennuksien avulla. Jos edes joka toinen viikko on mahdollisuus kouluvalmennuksiin niin kyllä kiitos! Haluan myös muidenkin ihmisten näkevän millainen helmi Rami oikeasti on. Ruunalta löytyy liikettä myös koulupuolelle, mutta siihen tarvitaan apua.
Estepuolella haluamme myös kehittyä. Rami rakastaa hyppäämistä niinkuin moni muukin. Tasapaino Ramilla on kohdillaan ja on omannut aina loistavan tasapainon hypätessä. Ollaan kuitenkin sen verran kehitytty, että Rami hyppää minulle, ei itselleen eikä pakottamalla ainakaan. Myös uuden satulan ja hoitojen myötä Ramista on tullut huomattavasti rennompi hypätessä. Mutta haluamme kokemusta radoista jossa on erikoisia esteitä.

Tavoitteena tänä vuonna ehtiä kilpailemaan hiukan esteitä ja koulua.
  • Esteillä 50-60 cm puhtaita ratoja
  • Koulussa R.K specialia tai helppoa C:tä ja päästä ne läpi.
Vaaleanpunaisia unelmia on myös muutamia. Toivon että luottamuksemme syventyy ja pystyn tekemään oikeastaan mitä vain Ramin kanssa. Eilen uskallauduin laukkaamaan maastossa ilman satulaa reippaasti. Ramin kanssa en ole koskaan laukannut ilman satulaa maastossa ehkä askeleen tai kaksi. Nyt laskimme pitkän mäen lähes ylös asti, välissä vähän ravia ja uusi laukka pienen nyppylän päälle. Takaisin tullessa laukkasimme vielä yhden pienen mäen jossa Rami innostui oikein kunnolla ja alkoi hyppimään eteenpäin.
Unelmaniin lisätään myös naru kaulalla ratsastus. Mutta sitä voidaan katsella sitten myöhemmin tämän vuoden puolella.

Suurimpana toiveena on se, että Rami pysyisi loppuelämänsä terveenä! Ei enään yhtään leikkausta, tikkausta tai muutakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti