sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Oivalluksia valmennuksessa [kuvia + video]


Meillä oli tänään kouluvalmennus ja sää oli mitä upein! Tallille lähdin yhentoista aikaan kopin kanssa aputyttö mukana joka tuli mukaan valmennukseen. Laiteltiin siinä sitten koppi rauhassa, tavarat varustelootaan ja sitten hevosen vuoro. Rami sai pienen ruoka-annoksen ja sekaan viskasin taas rauhoittavaa litkua joka oikeasti vaikuttaa tuohon kopukkaan. Toinen aputyttö tuli hiukan myöhemmin ja hän sitten harjasi Ramin huolella kun siistin niskasiilin ja vähän jalkoja. Kun hepat olivat valmiina mentiin lastaamaan ja lastaus sujui yllättävän nopeasti! Ramikin käveli nätisti suoraan koppiin vaikka viime vuonna saatiin tapella ruuna sisälle liinan kanssa. Nyt käveli ilman apuja sisälle ettei edes sivussa tarvinut kenenkään seistä eli edistystä! Matkaan päästiin yhden aikaan ja valmennus paikalla oltiin joskus 20 yli yksi eli sopivissa ajoin. Laitettiin hevoset tallissa kuntoon ja Rami nyt esitti oikein fiksua pientä hevosta pelkäämällä katolta tippuvia pisaroita huiiij. Niitä piti puhista ja tallista kun lähdettiin melkein hiipien.



Taluteltiin aluksi hevosia pihalla kunnes päästiin kentälle ja siinä sitten käppäiltiin alkukäynnit ja vaihdettiin kuulumiset. Aloitettiin käynnissä tekemällä ympyröitä ja heti alussa tuli kaksi kommenttia; älä vie kättä sivulle, lyhyemmät ohjat ja anna käsien liikkua hevosen pään tahdissa (ymmärsittekö) eli tuppaan jumittamaan kädet käynnissä etten yhtään myötää niillä. Jatkettiin ravissa ympyröitä paitsi Ramin kanssa alettiin tappelemaan siitä pitääkö taipua ja tarviiko sitä sisäpohjetta kuulla vai saako puskea lapa edellä joka kohdassa. Eli kun Rami alkoi sähläämään ja puskemaan piti minun "kovettaa" oma kroppa merkiksi hevoselle että hei se on väärin ja heti kun Ramin sai taas kuuntelemaan ja tekemään oikein - rentoutuminen. Vasempaan kierrokseen asiat sujuvat helpommin eli aika normaalia ravurille kun taas oikealle huh. Vänkäsi ja vänkäsi ja sain työstää todella paljon käynnissä ja kun hevonen tuntui hyvältä siirtyminen raviin. Tarkoituksena ettei ruuna saa kadota siitä halutusta asennosta ja menee sinne minne pyydän. Oli siinä sitten pari jännitys tilannettakin kun läheisen hallin ovi avattiin ja Rami otti siitä kimmokkeen ja sitten taas pyöritettiin ympyrällä ja yritin saada hevosen sinne kulmaan asti ettei sieltä tarvitse lähteä. Seuraava kammottava asia oli traktorin käynnistyminen ja liikkuminen.

välillä juostiin pää ylhäällä . . .


Tehtiin Ramin kanssa paljon käynti-ravi siirtymisiä varsinkin oikeassa kierroksessa kun kulkee pää ulkona pohjetta vasten. Pyörittelin ja pyörittelin ja tuntui että työnnän pohkeen hevosen kyljestä läpi asti, mutta kyllähän se tepsi! Ramikin alkoi taipumaan vähitellen ja kun muistin antaa ulkoa vähän tilaa niin että se ulkokylki pääsee myös venymään. Loppupuolella pääsimme jo ravaamaan enemmän ja vaihdoin suuntaa vähän väliä. Vasemmalle super kivan tuntuinen tasapainoinen ja tahti alkoi löytymään kun taas oikealle vaihtaessa sain joka kerta ottaa käyntiin kunnes sain taas toimimaan miten halusin ja homma jatkui. Viimeiset siirtymiset olivat jo paljon parempia mitä alkupään siirtymiset ja sitten lopetettiin.




Saatiin kotitehtäviäkin eli jatketaan samoilla harjoituksilla Ramin kanssa. Tykkään kyllä todella paljon meidän valmentajasta ja oivallan joka kerralla jotakin. Harmi kun hän asuu vaan "pikkasen" kaukana eli Oulussa ja pääsee silloin tällöin käymään tänne etelään. Seuraava valmennus olisi ilmeisesti kuun vaihteessa, mutta näyttää siltä etten pääse sinne :/

Muuten valmennus meni mielestäni no silleen kohtalaisesti eli on mennyt paremminkin meidän osalta. Annetaan se tällä kertaa anteeksi ja ensi kerralla yritetään enemmän ja aletaan taas työskentelemään kentälläkin enemmän tämän jälkeen.

Kaikki kuvat apulaistyttö Kiia ja videot Tiinan ottamia (: Videopätkät siitä pahimmasta päästä aikalailla krhm. Virheitä löytyy enemmän kuin laki sallii mutta jos ne tästä saisi sitten korjattua.


torstai 1. maaliskuuta 2012

Tähtiruuna!


Voi että kun on aivan mahti fiilis tän päivän ajolenkistä! Rami oli super kiva mitä nyt pari kertaa piti vähän sinkoilla kun lumipenkasta voi pienen hevosen kimppuun hyökätä monsteri ;) Käytiin nyt ensimmäistä kertaa näiden painavien kärryjen kanssa 9 km ns. maitolenkki ja aikaa kulutimme vajaan tunnin. Ramille työnsin kaikki mahdolliset suojat eli; kumiputsit, polvisuojat, heijastinsuojat eteen ja taakse säärisuojat. Kaveri piti niin saatiin kärryt hyvin perään ja sitten vain ajelulle. Rami ei olisi millään malttanut kävellä enempää kuin 10 metriä ja yritin sitten epätoivoisesti saada hevosen kävelemään edes hetkeksi :D Matkan varrella annoin ravailla aika paljon ja parasta Ramin ajettavuudessa on se, että pystyn säätelemään vauhtia ja hevonen sitten myös pysyy siinä halutussa vauhdissa vaikka ajaisin aivan pitkin ohjin. Pari suoraa sai ravata reippaasti ja vähän availla paikkoja ja tekeehän tuo selälle tosi hyvii kun saa liikettä. Eipä edes havitellut laukkaamista ihme ja kumma. Tallin lähellä sitten hyppäsin siihen rinnalle hölkkäämään ja tarkistelin samalla puhaltaako hevonen ja lievänä hämmästyksenä että ei yhtään! Hengitys oli tasaantunut ja eipä tuo ollut pahemmin edes hionnut vaikka koko lenkki mentiin pääosin ravia ja kun kärryt ovat vielä painavat ja väsyttävät yleensä hevosta mutta tuo vähät välitti. Ramilla on kyllä loisto kunto ja nopeastihan sen kunnon saa kun vain ajelee ja ratsastelee.


Rami on mukavan kevyt ajaa, ei paina ohjalle eikä koskaan ryöstä ja usein ajankin juuri näin et annan ohjien roikkua löysinä ja pidän ehkä ohjien päästä tyyliin kiinni. Jos sitten otan käsilenkeistä niin pidän pelkästään etusormilla niistä. Loistohevonen pakko myöntää (: Lupaavaa kesän starttia ajatellen ja nyt aletaan ajokertoja lisäämään. Paljon on vielä tekemistä mutta se on kiva nähdä miten hevonen oikeasti nauttii kun pääsee kärrien eteen juoksemaan! Rami on todella lupaava ja kun muistelee 2009 vuotta kun Ramilla ajettiin yksi startti päähänpistosta niin Ramia taidettiin ajaa kärryiltä 2-3 viikkoa ja kun serkkuni otti ruunalla vetoja toisen hevosen kanssa lasketteli yhden suoran kevyesti monta kertaa neljäätoista mikä oli Ramille ennätys. Muistan kuinka serkku soitti ja meuhkasi puhelimeen "Rami meni neljäätoista vedoissa!! Neljäätoista ja tallissa ei ees puhaltanu ku toinen hevonen puhalsi vielä!" Lisäksi Rami on alkanut levittämään ravatessa enemmän mitä aikaisemmin ja nykyään levittää myös jo kävellessä välillä. Laitan tuohon videon niin näette mitä tarkoitan vaikka huonosti kyllä näkyy :D

Sunnuntaina on kouluvalmennus ja sinne mennään vaikka puolikuntoisena! Opettajamme tulee myös omalla hevosellaan ja kuskaan meidät sitten paikan päälle minne ikinä menemmekään. Tätä ei jätetä kyllä välistä ja päästään korjaamaan virheitä ja hiomaan perusratsastusta. Yritän saada jonkun kuvaajan niin saisi vähän päivittelyä.





keskiviikko 29. helmikuuta 2012

kuvapostaus ☆

Whii lupaamani kuvat eikä tässä ole todellakaan kaikki. Kaikki kuvat © Eveliina H. (ainaki sen kameralla otettu)



askellaji?



tiistai 28. helmikuuta 2012

loistavaa, not!

Turha postaus mutta minkäs sille voi. Huomenna tämä raapustaja raahautuu lääkäriin poskiontelotulehduksen takia, nice. Niitä tuppaa tulemaan tyyliin joka vuosi ja olisiko seiskalla vai kasilla oli kaksi peräkkäin ja sain mussutella kuukauden antibiootteja. Tälä hetkellä olo on aika karsea ja jatkuvasti saa kuluttaa nenäliinoja :D hirveä jomotus jatkuvasti yhtään parane laittaa päätä alaspäin ja lisäksi kurkku on yhtä kuiva kuin sahara. Toivottavasti saa yön nukutuksi ja selviää töistä hengissä.

Sain tänään pari kuvaa Ramista ja puttepojasta. Läppäri vaan on niin pirun hidas et sain vaan yhden kuvan ladattua facebookista koneelle. Kyllä meen vähän turhankin lyhkäsillä jalustimilla tässä kuvassa.

c. Eveliina H.

lauantai 25. helmikuuta 2012

flunssaa pukkaa


Leiristä selviydyttiin kunnialla ja nyt sitten painaa flunssa päälle kovaa vauhtia. Kurkku on aivan sairaan kipeä, olo on viimeisen päälle tukkonen ja muutenkin silleen et ääh vois kaatua sänkyyn ja nukkuu mahdollisimman paljo. Pientä huonoa oloakin tuppaa olemaan, mutta siitä huolimatta tänään olis tarkoitus lähteä valloittamaan Lahtea parin kaverin kanssa tuossa myöhemmin.

Mittään kummempaa ei oo tullu pahemmin tehtyä. Torstaina ja perjantaina kipusin taas pyöreän puten selkään ja torstaina sain kokea pienen pukkiesityksen joka päättyi siihen että tuijotan kentän pintaa mutta sain sen otuksen pään ylös niin en tullut sitten nurin niskoin alas. Perjantaina meni paremmin mitä nyt hallintaongelmia esiintyi paikoitellen.
Torstaina menin myös Ramilla ilman satulaa ja suitsia ihan siis käveltiin kentällä ja tehtiin pysähdyksiä ja lopuksi venyteltiin ja väistettiin maastakäsin.

Tänään kävin pelkästään Ramin kanssa kentällä ihmettelemässä ja tehtiin maastakäsin harjoituksia mm. väistämistä ja vähän opettelin Ramin kanssa naru kaulalla systeemiä eli miten pitää reagoina kun vähän narusta vaikka vetää. Kyllähän tuo asian ymmärsi jotenkin, mutta muuten vaan vietettiin hiljaisia hetkiä, venyteltiin ja muuta kivaa. Sain jopa todella epämääräisiä kuvia, laatu 10++.