sunnuntai 11. tammikuuta 2015

kannetaa vaa ja väliiks sillä onkse niin kannattavaa

Aloitetaan ensiksi koko homma kysymällä ja toivon edes yhtä vastausta tähän kysmykseen. Varusteet ovat muuttuneet tai oikeastaan niitä on kertynyt lisää joten teenkö varustepostauksen? Aikaa on luvattoman paljon joten kerkiäisin kuvailemaan varusteita (kunhan löydän osan jostakin) ja esittelisin niitä hissuksiin. Tai ellei teillä ole jotain ehdotuksia niin antaa tulla vaan! Yksi erikoispostaus roikkuu edellen luonnoksissa mikä pitäisi rustata valmiiksi. Tarkoitus oli tehdä siihen vielä video, mutta kun toisilla ei mikään kestä niin kaikki videomatsku on pöytäkoneella joka ei vieläkään toimi.


Sitten kuulumisiin. Keskiviikkonahan siis kurvattiin klinikalle uusinta piikitykseen. Meillä oli nyt eri eläinlääkäri mitä yleensä, mutta luotan Hyvinkään eläinlääkäreihin, koska he ovat auttaneet meitä sen +6 vuotta ja tuntevat Ramin 12 vuoden takaa. Rami kyllä viihtyy turhankin hyvin klinikalla, hyvä ettei alkanut taas nukkumaan käytävällä kun odoteltiin eläinlääkäriä!
Perus juoksutukset käytävällä jonka jälkeen piikitettiin. Koska tiedän missä ongelma piilee niin en nähnyt tarpeelliseksi lähteä tutkimaan asiaa sen enempää. Jos ongelma vain jatkuu ja jatkuu niin sitten aletaan tutkimaan tarkemmin tietty. Harmi vaan kun kyseessä on oikea takajalka mitä vakuutustaan ei enään korvaa hankositeen takia.
Kotiin lähtiessämme poikkesin hakemaan vielä nivelravinnetta Ramille. Onhan se ihan suolaisen hintaista kun 450 grammaa maksaa 57 euroa! Mutta kun mietin taas asiaa ja viime talvea niin Ramille ei ollut mitään ongelmia ja silloin jätkä söi tätä kyseistä valmistetta. Voihan olla että kuvittelen koko asian.


Ramille määrättiin kahden viikon kävelykuuri ja tätä ohjetta noudatetaan kiltisti. Yleensä se on ollut viikon, mutta eipä tuo oikeastaan haittaa yhtään. Käynnissäkin voi tehdä ihan mainiosti töitä ja niin ollaan tehtykin torstaista lähtien. Piikitys helpotti ruunan oloa, volteille käännytään kiltisti eikä roikuta oikeassa ohjassa kiinni tai oteta kipinää siitä. Lisäksi synteettinen satula on nyt käytössä vaikka se onkin ihan järkky istua, mutta jos hevonen tykkää liikkua sen kanssa niin kuski voi kärsiä sen aikaa.

Nyt ollaankin sitten pyöritty kentällä suoristelujen merkeissä sekä taas ihan näitä perusjuttuja mitä ollaan tehty J:n valmennuksissa. Rami on ollut myötämielinen työskentelyn suhteen ja perjantaina saatiin paljon onnistumisia. Eilen jatkettiin samalla harjoituksella eli suoralla uralla asetin ulos ja siirsin takaosaa sisälle. Lisäksi vaadin taas hidasta kävelyä ja kyllähän sitä sainkin vaadittua. Siinä vaiheessa Rami yrittää hakea tukea aidasta koska homma on edelleen rankkaa toiselle joten aika vahvan ulkopohkeen sai pitää ettei päässyt valumaan aidan viereen.

Tämä päivä onkin valunut ohi vauhdilla. Lähden takaisin tallille tuossa viiden aikaan hoitamaan loppuja tallihommia mitä on. Olen nyt tehnyt koko viikonlopun tallilla arviiolta 90 % kaikista hommista kun toinen osapuoli on kipeänä eikä se edes haittaa ja varmaan huominenkin jatketaan samalla moodilla läpi. Ramin kanssa pitäisi tehdä tänään jotain koska lupasin oikeastaan itselleni että nämä kaksi viikkoa mitä on kävelyä niin teen joka päivä ruunan kanssa jotakin. Tänään varmaan naksutellaan piiiitkästä aikaa koska tuohon pikkuiseen myräkkään en ajatellut mennä ratsain. Aamusta lähtien vähän kytännyt ruunan käytöstä pelkästään tarhassa niin ei kiitos.

maanantain kaveri, hyvän ystäväni hevonen alla.

5 kommenttia:

  1. Mua ainakin kiinnostaisi nähdä, millaisia varusteita muilla on :) Eli kannatan varustepostausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että joku vastasi! :) varustepostauksia siis luvassa

      Poista
  2. Tääl ollaa kans varustepostauksen kannalla (:

    VastaaPoista
  3. Varustepostausta! :) Hyvä postaus! ;)

    VastaaPoista