Kahden vuoden takainen painajainen

Painajainen toistuu joka vuosi uudestaan ja en pääse varmaan koskaan eroon siitä. Toissapäivänä tajusin kuinka pian 15. päivä onkaan ja kaikki tunteet nousivat pintaan kun loimitin pientä shetlanninponi ruunaa joka sitten hamusi lohduttavasti hiuksia kun nyyhkin karsinassa. Kaksi vuotta – toisaalta tuntuu pitkältä ajalta ja toisaalta todella lyhyeltä. Kuinka paljon kyyneliä tulikaan vuodatettua muutamien päivien aikana, kuinka paljon uhrasin aikaani siihen, että hevonen paranee ja annoin kouluni kärsiä sen takia.

Ajattelin kertoa tänään mahdollisimman tarkasti omista ajatuksista ja tuntemuksista varsinkin niiden 10 päivän ajalta kun toivottiin parasta ja pelättiin pahinta. Tätä kirjoittaessa kyyneleet valuvat taas pitkin kasvoja kun kaikki palautuu elävänä mieleen.

Haluan kiittää rakkaita ystäviäni jotka olivat tukena pahimpina päivinä <3 Olitte korvaamattomia! Haluan kiittää myös ihanaa tallin omistajaamme joka auttoi todella paljon, kengittäjäämme sekä hierojaa!

Ennen kuin painatte rastia ja suljette tämän sivun pyytäisin lukemaan edes pienen pätkän vaikka teksti on todella pitkä. Jos jaksoitte lukea kommentoikaa ihmeessä!

Sunnuntaina 14. päivä olin käymässä tämän hetkisellä tallilla koska olin ilmottautunut joulumaastoon. Autoin tallin omistajaa karsinoiden siivouksessa ja samalla kysyin löytyisikö meille tilaa täältä tallista ja saimme myöntävän vastauksen. Olin aivan innoissani asiasta!

Maanantai 15. päivä tuntui aivan tavalliselta. Olin tullut bussilla koulusta kotiin puoli viiden aikoihin ja harkitsin vähitellen tallille lähtöä. Etsin tallivaatteitani kun puhelimeni soi ja soittaja oli setäni vaimo. Olin hetken hämilläni miksi hän soittaa ja sitten mietin no jos hän pyytääkin tekemään iltatallin. Vastasin iloisesti puhelimeen ja luurin toisesta päästä kuului hätääntynyt, itkuinen ääni. ”Hei tuota.. Ramia on sattunut todella pahasti!. Sitä lähdetään viemään heti Hyvinkäälle…” Pysähdyin täysin, en saanut sanaa suustani kun kyyneleet alkoivat valumaan pitkin poskia. Purin huulen rikki ja yritin vastata rauhallisesti, että tulen heti sinne! Puhelun loputtua purskahdin itkuun ja äiti sekä sisko tulivat halaamaan kun kerroin mitä Ramille oli käynyt. En saanut henkeä kun itkin siskon itkiessä vieressäni ja äidiltä valuivat kyyneleet. Sitten oli aika toimia eihän nyt siihen voinut jäädä seisomaan! Äiti käski soittamaan takaisin, että tulemme vastaan risteykseen josta lähdetään ajamaan Hyvinkäälle ja ennen kuin ehdin soittamaan sain uuden soiton. ”Koppi tipahti jotenkin oudosti pyörältään eikä sitä saatu auton perään, mutta soitimme jo läheiseltä klinikalta apua tänne.” Kiskaisin koulutakin päälleni ja siskoni meni vauhdilla käynnistämään auton kun menimme äidin kanssa alas selittämään isälle tilanteen. Isällä on oma yritys tässä samassa talossa missä asumme ja isällä oli juuri silloin asiakas. Itkin koko sen ajan kun yritin kertoa mitä oli käynyt ja loppujen lopuksi äiti joutui kertomaan asian. Lähdimme matkaan ja 10 km matka tuntui pidemmältä kuin koskaan. Sain vielä yhden soiton tallilta josta ilmoitettiin että eläinlääkäri on tulossa tallille, kestää puoli tuntia suunnilleen. Soitin itkuisesti veljelleni ja äiti käski sanomaan, että on valmiustilassa ja käynnistää isän auton. Veljenikin järkyttyi asiasta kun kerroin sekavasti mikä on tilanne. Äiti ajoi koko matkan reilua ylinopeutta, koska siinä tilanteessa ei mietitty nopeuksia vaan sitä kuinka pääsemme nopeasti tallille. Hiekkatielläkin vauhti kiihtyi aina 80 km/tunnissa suorilla pätkillä ja pian olimmekin tallin pihassa. Siinä vaiheessa rauhoitin itseni, vedin syvään henkeä ja varauduin pahimpaan. Matkan aikana olin jo ehtinyt miettimään tilannetta. Jos Ramille oli käynyt todella pahasti eikä voitaisi tehdä mitään tai Rami jäisi vähänkin kärsimään niin lopetus olisi ainoa mahdollisuus… Kävelin vauhdilla tallin ovelle …

Rami seisoi käytävällä ketjuissa sininen vuorellinen sadeloimi päällä. Hevosen korvat kääntyivät minua kohti kun astuin talliin. Rami oli kauttaaltaan hikinen ja tärisi (=shokissa), mutta verta ei näkynyt kuin muutama pisara lattialla. Loimi oli repeytynyt pahasti vasemman lavan kohdalta. Serkkuni oli myös tallissa ja kurkistin loimen alle. Hätkähdin kun avasin mahavyöt ja nostin loimen helman ylös niin, että näin mistä oli oikeasti kyse. Äitini ja siskoni tulivat myös talliin ja siskoni joka oli juuri rauhoittunut alkoi itkemään hysteerisesti uudestaan ja menin heti halaamaan häntä. Äiti meni Ramin luokse ja silitteli päästä ja kaulasta ja jutteli hiljaa Ramille.

Ennen eläinlääkärin tuloa serkkuni lähti näyttämään paikkaa ja kertoi samalla mitä oli käynyt. Hevoset olivat olleet vauhkoja tarhassa ja kun niitä oli menty hakemaan Rami ja pari muuta olivat rynnänneet vauhdilla ulos portista ja päässeet karkuun. Hevoset olivat juosseet vauhkoina pitkin tallin pihaa kunnes olivat suunnistaneet yksittäiselle tarhalle. Vauhtia oli ollut enemmän kuin tarpeeksi ja kaksi edellä menevää hevosta olivat ehtineet väistää putkista porttia joka oli jumittunut puoliksi auki ja Rami ei ollut ehtinyt väistää sitä. Oli kuulunut POJOING ääni ja serkkuni oli nähnyt kuinka Rami kaatui kyljelleen, nousi ja juoksi tarhan taakse seisomaan. Serkkuni oli mennyt hakemaan Ramin joka antoi heti kiinni ja vienyt talliin jonka jälkeen pyydystänyt muutkin hevoset jotka olivat rauhoittuneet. Vasta tallissa hän oli huomannut tilanteen ja kiiruhtanut sisälle ja käskenyt soittamaan minulle sekä olivat setäni kanssa yrittäneet laittaa kopin kiinni.

Verta ei löytynyt kuin muutamia tippoja lumihangelta joten palasimme takaisin talliin.

16.12.2009

Eläinlääkäri tuli muutaman opiskelijan kanssa. Ensiksi he antoivat Ramille reilusti kipulääkettä sekä huuhtelivat tätä revennyttä osaa jotta saatiin roskat pois. Sen jälkeen pohdimme miten saamme hevosen klinikalle! Olimme juuri muutama päivä ennen tätä ostaneet trailerin ulkomailta joka seisoi pihallamme. Veljeni tuli hakemaan isän autolla toisen automme jolla sai vetää koppia ja noin puolen tunnin päästä isä tuli trailerin kanssa.

Eläinlääkärit laittoivat ison sidetaitoksen avonaisen kyljen päälle jonka jälkeen haimme paljon villapinteleitä joiden avulla eläinlääkärit saivat sidottua taitoksen napakasti kyljen kohdalle. Tämän jälkeen laitoimme muutaman fleeceloimen Ramille päälle ja lisäksi 300 grammaisen toppaloimen sekä jalkoihin kuljetussuojat. Rami käveli suoraan koppiin ja eläinlääkärit jotka hoitivat ensiavun soittivat klinikalle ja ilmoittivat hätätapauksesta. Kiittelimme eläinlääkäreitä ja lähdimme matkaan.

Isä ajoi vakaasti ja puolessa välissä matkaa äiti soitti klinikalle ja kertoi kuinka kauan meillä kestää vielä. Kello oli siinä vaiheessa lähemmäs seitsemän kun pääsimme klinikalle.

Otimme Ramin ulos kopista ja menimme suoraan toimenpide huoneeseen. Paikalla oli muutamia eläinlääkäreitä ja kun olimme ottaneet loimet pois Ramilta ja eläinlääkärit ottivat pintelit pois isäkin näki mistä oli kyse. Muistan edelleen isän reaktion; hätkähdys ja poispäin kääntyminen. Ramille annettiin heti lisää kipulääkettä, rauhoittavaa sekä antibioottia suoraan suoneen. Saimme vaihtoehdot; yritetään tikata hevosen seistessä tai nukutetaan ja tikataan makuultaan. Päätimme yrittää tikkausta seisaaltaan. Rami seisoi pää riipuksissa kun pitelin narusta ja silittelin otsaa. Isä oli lähtenyt hakemaan meille syötävää kun emme olleet saaneet mitään syötävää pitkään aikaan.

Tikkaus kesti ja kesti. Isä piti hetken Ramia niin, että sain syötyä ja vähän juotua jonka jälkeen takaisin Ramin luokse. Kaksi tuntia oli mennyt ja osa kyljestä oli jo tikattu. Ramikin alkoi hiljaksiin selvitä tokkurasta, hamusi eläinlääkäriä joka tikkasi kylkeä, hamusi minua ja haisteli lähellä olevia kaappeja. Välillä kääntyi katsomaan kylkeään jonka jälkeen tuijotti minua pelokkaan näköisenä. Rami antoi urheasti ommella itseään kolme tuntia ja pysyi sen koko ajan paikallaan ja eläinlääkäri kehui Ramia kuinka hienosti antaa hoitaa itsensä vaikka varmasti on kipeä. Ramilta jouduttiin poistamaan hiukan ihoa joka oli jo kuollutta ja tikit tulivat kahteen kerrokseen: lihakset ja iho.

Lopuksi kun tikkaus oli valmis Ramille laitettiin iso sidetaitos kyljen päälle jonka jälkeen liimateippiä varmaan 3 rullaa jonka kanssa autoin hiukan. Rami talutettiin talliin jossa joi heti aluksi ja haisteli paikkoja.

Totuus oli karu: Ramilta oli mennyt 15 cm matkalta kyljen lihakset repeytyneet poikki ja pikaisesti hevosta tutkittuaan he epäilivät että mahassa voi olla reikä joka pitää tutkia. Lisäksi haava oli jäänyt onneksi suuren verisuonen alapuolelle ja kyse oli vain muutamista senteistä. Kolme senttiä ylemmäs niin verisuoni olisi katkennut ja Rami olisi menehtynyt verenhukkaan. Ennen kotiin lähtöä kävin tallissa silittämässä Ramia oman mieleni rauhoittamiseksi jonka jälkeen poistuimme. Olimme kotona vasta ennen yhtä jonka jälkeen istuimme pitkään keittiössä hiljaisina.. Sinä yönä et pystynyt nukkumaan hetkeäkään ja heräsin omaan nyyhkytykseeni.

Tiputuksessa 16.12.09

Seuraavana päivänä en mennyt kouluun ja ilmoitin opettajille olevani sairaana koska he tuskin olisivat ymmärtäneet asiaa. Istuin koko päivän sohvalla tai kävin koneella ja odotimme soittoa klinikalta. Lopulta soitto jota oli odotettu! Ramin tila oli kriittinen, mahasta oli otettu näytteitä ja selvisikin, että Ramilla on vatsakalvon tulehdus johon se sai heti lääkityksen. Keuhkot eivät olleet onneksi vaurioituneet. Ramilla oli myös jalat turvonneet pahasti eikä ruuna suostunut liikkumaan karsinasta joten lähdimme klinikalle. Rami löytyikin sisältä tarkkailtavana ja tiputuksessa. Karsinaan mennessä Rami hörähti ja tuli luokse tuuppimaan. Ruuna oli varsin pirteä ja kun sai porkkanoita oli sen jälkeen niin mamman poikaa. Ensiksi otettiin liimaside pois jonka Rami antoi ottaa todella hienosti pois ilman mitään kiukuttelua. Tämän jälkeen houkuttelimme Ramin kävelemään klinikan käytävälle ja kävelimmekin hetken aikaa rauhallisesti jonka jälkeen harjasin Ramin karsinassa. Ramille oli tehty kaksi reikää mahaan; toinen mahan alapuolelle ja toinen kylkeen ja tästä alimmasta roikkui sideharson pala. Näistä rei’istä oli tarkoitus saada mätä ja muu ylimääräinen valumaan ulos.

Kävimme päivittäin katsomassa Ramia sekä taluttelemassa ulkona loimien kanssa topattuna. Jouduimme kymmenen päivän aikana ostamaan ainakin 5 loimea (kaksi tallitoppaa sekä kolme fleeceä) koska Ramilla piti olla puhdas loimi päällä. Saimme kuitenkin soiton että Rami ei suostu syömään heinään mikä on todella huono juttu Ramin kohdalla! Jos Rami ei syö niin kaikki ei ole kunnossa. Kädestä antaessa söi heinää, mutta ei verkosta kunnes pyysimme kokeilemaan jos heinät laitettaisiin lattialle ja johan alkoi heinä maistumaan.

Rami alkoi nukkua myös terveellä kyljellään joka ihmetytti klinikan väkeä, että nyt jo vaikka luulisi senkin sattuvan, mutta kuitenkin se oli paranemisen merkki. Ulos mennessä Rami meinasi monta kertaa mennä piehtaroimaan, mutta ei saanut ettei tikit repeä. Rami alkoi toipumaan todella nopeasti vaikka alkoikin vastustelemaan lääkkeiden ottamista.

24. päivä saimme ilmoituksen, että Ramin saa hakea huomenna jo kotiin jos vaikka hevonen lähtisi paranemaan nopeammin ja se oli toipunut jo pahimmasta. Klinikalla minulle opastettiin kuinka annan vatsakalvontulehdukseen annettavan antibiootin ja lisäksi saimme pussillisen lääkkeitä; 4 kg antibioottia, pari pakettia kipulääkettä sekä pienen purkin tätä vatsakalvolääkettä. Rami pakattiin koppiin ja matkustimme uutta tallia kohti. Soitin tallin omistajalle joka lupasi laittaa Ramille reilusti kuiviketta sekä heinää ja että hän tulee vastaan kun tulemme pihaan. Matka sujui rauhallisesti ja olimme kahdeksan aikaan illalla tallilla. Tallin omistaja halusi myös nähdä kyljen ja sanoi ettei ole koskaan tuollaista nähnyt. Rami jäi loimen kanssa nukkumaan uuteen talliin rauhallisemmalle puolelle. Onneksi paikka oli tuttu, koska olimme olleet kyseisellä tallilla kaksi kertaa leirillä sekä kaksi kertaa kisoissa.

tikkien poisto

Sitten alkoi lääkitsemiset: neljä kertaa päivässä. Aamulla aamuruokinnan aikaan antibioottia sekä kyljen huuhtelu ja kävelytys. Päivällä oli jonkun lääkkeen antaminen, illalla kipulääke sekä antibiootti sekä kyljen huuhtelu ja yöllä 12.00 viimeinen lääke (tulehdukseen) Ajoimme siis päivässä 160 kilometriä! Rami joutui olemaan sisällä pitkän aikaan ettei tikkaukset repeä tai tule muuta takapakkia joten ruuna sitten oleskeli sisällä ilman mitään riehumisia. Onneksi Rami oli tottunut olemaan yksin tallissa ja kun ruokaa on edessä niin kaikki on hyvin.

Myöhemmin Rami sai luvan päästä tarhaan ja aloitimme 5 minuutin jaksolla ja vähitellen aikaa pidennettiin viidellä minuutilla. Tallin omistaja oli niin ihana, että hoiti Ramin kuljetukset sisään ja ulos sekä loimitti kunnolla ja tuli myös vastaan siinä, että hän voi antaa kipulääkkeen ja antibiootin illalla.

Kyljestä poistimme ohjeiden mukaan tikit ja isä sai olla mestarina ja poistaa niitit ja kaiken muun mitä kylkeen oli laitettu. Liikutuksen saimme aloittaa hiukan myöhemmin kävelyttämällä selästä käsin ja pidimme aina loimen suojaamassa kylkeä. Kyljen huuhtelukin väheni kertaan päivässä jonka hoidimme yleensä aamuisin tai sitten päivällä. Välillä päästin Ramin kentälle kävelemään vapaana ja ei poika onneksi edes riehunut yhtään.



Kentällä 10.1.2010 päällä: tallitoppa ja ulkotoppa



Ratsastuksen jälkeen 4.3.2010

Rami ei kuitenkaan ollut se hevonen jonka olin tuntenut. Ramista tuli hiukan arvaamaton ulkona, pelkäsi ääniä ja vieraita ihmisiä sekä muuttui uhmakkaaksi. Portteja kammosi pitkään, mutta toisaalta ei myöskään pelännyt niitä vaan enemmänkin oli sanoisiko ”vihainen” portteja kohtaan? En osaa selittää Ramin käytöstä se oli jotenkin niin outoa.

Meni kuukausia ja vielä kuukausia kunnes Ramia pystyi liikuttamaan hieman paremmin kunnes alkoi ratsastaessa reagoimaan pohkeisiin. Ramilla kävi hieroja joka hieroi kylkeä joka auttoi ainakin vähän joustavuuden kannalta.

8 kuukautta meni Ramin henkisen ”terveyden” parantelemisessa, luottamus oli osittain jopa kadonnut ja teimme paljon töitä ruunan eteen. Kyllä se kannatti vaikka välillä tuntui toivottomalta, mutta nyt kun ajattelee meidän tilannetta olen tyytyväinen etten luovuttanut.

15.12.2011