sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Seikkailua Porvoossa


Pontus 10 vk
Tänään päätin tehdä hiukan erilaisen postauksen joka ei liity mitenkään hevosiin vaan koiraani Pontukseen.

Pontus on 11 kk vanha chow chow uros (sinikieli) jonka kanssa harrastetaan vähän kaikkea. Toukokuusta lähtien ollaan kierretty erilaisissa  näyttelyissä ihan hyvällä menestyksellä vaikka onkin kallista puuhaa, mutta sitäkin kivempaa! Ollaan tutustuttu mukaviin ihmisiin jotka auttavat paikan päällä ja muutenkin on kiva tavata ihmisiä toisenlaisissa merkeissä. Lisäksi Pontuksen kasvattajat ovat aivan ihania ihmisiä joilta voi kysellä jos ei ihan tajua kaikkea enkä ole hetkeäkään katunut Pontuksen ostoa.

Tosiaan tänään oltiin Porvoossa kaikkien rotujen näyttelyssä lopettamassa kesäkautta. Eilen siistin Pontuksen kamman kanssa viimeisen päälle ja aamulla ponkaisin ylös 7.00 tarkalleen ja kauhistelin säätä. Viime vuonna Porvoossa satoi ja oli kylmä ja sää näytti yhtä uhkaavalta. Yritin sitten etsiä Pontuksen sadetakkia, mutta en löytänyt joten viskasin tavarat autoon ja kävin pienen lenkin tassun kanssa. Lähtiessäni nappasin navigaattorin mukaan kunnes autossa istuessani tajusin; en saa tätä mihinkään kiinni ja akku on melkein lopussa! Juuri tätä mun tuuria viimeisen päälle. Kävin tankkaamassa auton ja kaivoin näyttelypaperit esiin hädissäni miten löydän paikalle kunnes löysin pelastavan tekstin "Opasteita on teiden ja katujen varsilla jo ennen kaupunkia." Huh mikä pelastus! Muuten olisin varmaan haahuillut pitkin ja poikin sormi suussa ja myöhästynyt oikein kunnolla.
Paikan päällä sitten kaikki tarvittava mukaan ja kohti näyttelyaluetta. Pontus oli sitä mieltä että hei nyt löytyi kivoja tyttöjenhajuja ja kiskoi epätoivoista taluttajaa 10-0 pitkin poikin. Lopulta löysin kehän sekä kasvattajan jonka luo Pontus paineli häntä heiluen halittavaksi. Pian paikalle saapui myös Pontuksen velipoika Tarmo joka ampaisi heti halittavaksi ja rapsutettavaksi. Paikalla oli myös Pontuksen äiti sekä siskopuoli sekä "painikaveri" pentukodista.



Kehän alkaessa odoteltiin vuoroa. Toinen kasvattajista onnistui värväämään erään toisen kasvattajan(????) Pontuksen esittäjäksi joka suostui josta ISO kiitos! Pontus käyttäytyi todella mallikkaasti aivan vieraan ihmisen kanssa ja meilläkin kasvattaja vakuutteli Pontuksen maailman helpommaksi esitettäväksi. Itse en esitä koska olen niin epävarma vaikka ollaan reenattu paljonkin tuota seuraamista ja seisomista joka sujuu hyvin. Mutta räpsin sitten kuvia jännittäen samalla niin paljon että omat tassut tärisee.
Pontus kuitenkin esiintyi hyvin vaikka löysikin kivan hajun taas kerrankin maasta. Ravasi hyvin ja seisoi ihan kohtalaisesti mutta sai siitä huolimatta laatuluokasta punaisen nauhan eli erinomaisen josta jatkettiin kilpaluokkaan kahden muun uroksen kanssa. Pontus meni edelleen ihan kivasti vaikka kiskoi paljon ja sijoitus oli lopulta kolmas. Mutta olen todella tyytyväinen tähän päivään ja arvostelu oli aivan loistava! Myöhemmin oli vielä kasvattajaluokka kun 4 kasvattia sai saman punaisen nauhan.

Arvostelussa luki näin
Hyvin rakentunut nuori uros, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä pää, ilme voisi olla parempi. Hieman kookkaat korvat. Hyvin kehittynyt runko. Hyvä ylälinja, luusto voisi olla vankempaa. Hyvä turkki ja häntä. Liikkuu hyvin. Miellyttävä luonne.

Kyseessä oli suomalainen mies tuomari ja hyvän arvostelun antoi. Aikaisemmin ollaan saatu arvostelussa mm. tarvitsee lisää lihasmassaa ja joskus on ollut vähän ahdasliikkeinen. Mutta päivä oli loistava ja ensi viikon lauantaina matkaamme Hyvinkäälle taas kerrankin jossa on myös oman maan edustaja tuomarina.


Kotona sitten Pontus nukkui ja käytin sen ajan hyväksi maalaillen sitä sun tätä. Myöhemmin Pontus otettiin ulos nukkumaan juoksutusliinassa kunnes päätin kokeilla miten hyvin pysyy pihalla vapaana. Pontus on aina ollut hirmu rohkea ja on niin kovapäinen kuin perus chowi voikaan olla. Otin makkaraa sitten avuksi ja herra juoksenteli pellossa onnellisena ja kulki todella nätisti lähellä. Pitää alkaa reenaamaan vähän enemmän tätä vapaana oloa.
Mitä mieltä olitte tekstistä? Eli haittaako hirveästi jos kirjoittelen myös muustakin kuin Ramista?

1 kommentti: