lauantai 17. syyskuuta 2011

Näytelmät

Oltiin taas herra Pontuksen kanssa näyttelyissä tällä kertaa Hyvinkäällä. Lähdettiin aamusta kymmenen aikaan suunnilleen ja nokka kohti Ridasjärveä. Paikalla oltiin noin puoli 11 eli ajoissa kun chowien vuoro oli 11:45. Auto jouduttiin parkkeeraamaan kauas ja oli tosi mukava raahata isoa treenikassia joka on täynnä tavaraa ja kiskovaa koiraa kohti aluetta. Löydettiin pienen samoilun jälkeen kehä ja asettauduttiin kasvattajan luo Pontuksen kanssa. Sää oli aika vaihteleva; kuuma, kylmä, kuuma, kylmä, aurinko, pilvistä, aurinko, pilvinen ja tätä rataa.
Lopulta oli chowit Pontus kunnostettiin veljensä kanssa ja tänään esittäjänä oli Pontuksen isoenon omistaja.

Kehässä Pontus käyttäytyi ihan kivasti kunnes keskittyminen katosi juoksuisten narttujen takia jotka olivat kehän laidalla. Tassu kiskoi ja kiskoi eikä liikkunut oikein kunnolla. Onneksi tuomari tykkäsi pojasta ja Pontus sitten voittikin luokkansa ja sai kaksi punaista nauhaa kokoelmiinsa. (pun = erinomanen eli paras) Lisäksi saatiin kasvattajaluokka kokoon kun neljä kasvattia sai punaiset nauhat ja kasvatta sai ROP-kasvattaja ruusukkeen. Päätettiin jäädä vielä isoon kehään näyttelyiden lopuksi ja odottelua tulikin kaksi tuntia.


Ei siinä mitään mutta kun alkoi sitä vettä tulemaan! Sateensuojia ei ollut ja lopulta kykittiin varaston räystään alla. Kaksi koiraa olivat omissa häkeissään ja nämä meidän kaksi nuorta poikaa sitten saivatkin toisenlaiset sateensuojat. Pontukselle virittelin loimen päälle jonka olin ostanut hevostarvikeliikkeestä (joka herätti hilpeyttä, saman värinen kun Ramilla se monivärinen) mutta myös kiinnostusta. Lopulta Pontuskin päätti mennä makuulleen joten viritin yhden sateenvarjon Pontuksen etuosalle suojaksi ja sen suojissa Pontus nukkui tyytyväisenä. Lopulta kehä alkoi ja raahattiin leiri vitos kehän luo ja jäätiin odottamaan. Lupauduin esittämään Pontuksen itse kasvattajakehässä ja pieni paniikki iski siinäkin; miten?! Ihan ensiksi en oo koskaan esittänyt mitään eläintä näyttelyissä ja varsinkin tilanteessa missä pitää neljän koiran kulkea rinnakkain ja peräkkäin mahdollisimman hyvin. Kuitenkin selviydyttiin tästä operaatiosta juoksutusten kera kunnes tajuttiin että sijoitutaan! Meidän kasvattiryhmä sijoittui kolmanneksi ja palkinnoksi jokainen koira sai kana-riisi säkit. Kyllä kelpaa näitä mutustella ;)



Kotiin lähdin puoli kuuden aikaan ja kyllä väsytti! Kaupasta hain Pontukselle nakkipaketin hyvästä päivästä ja siitä että ollaan ensimmäistä kertaa yhdessä "voitettu" jotain. Pontus esiintyy hienosti kunhan jaksaa keskittyä ja vaatii vielä reenausta. Seuraavaksi ilmoitan Pontuksen Helsinkiin 3.-4.12. Helsinki Winner 2011 ja Voittaja 2011 näyttelyyn eli tutummin Messariin. Sitä ennen pitää vielä ostaa sellainen kevyt häkki niin ei tarvitse olla koira kädessä koko näyttelyä vaan saa itse päätähden lepäämään häkin suojaan.

Arvostelu:

11 kk mittasuhteiltaan ja ryhdiltään erinomainen uros. Vahva pää, kuononselkä hieman laskeva. Hyvät pienet korvat ja tummat silmät. Hyvä purenta ja suun pigmentti. Creamelle sopiva kirsu pigmentti. Vauhva kaula, lupaava runko. Vielä kovin kapea edestä ja kääntää etutassuja ulospäin. Hyvät kulmaukset. Hyvä häntä. Hyvä karva, turkki vaihtumassa. Liikkuu hyvin sivusta ja takaa, mutta edestä löysästi. Miellyttävä käytös.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti