sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Kisameininki "nyt mennään eikä meinata"


Tättärää oltiin tänään Ramin kanssa tallin omissa harjotuskisoissa ja mentiin ensimmäistä kertaa kaksi luokkaa tai oikeastaan näissä kisoissa kaksi korkeutta. Eli meillä on kisoissa vaan kaksi luokkaa ja saamme valita itse korkeuden. Esim. Luokka I 40 cm/50cm/60 cm ja menin 50 cm ja 60 cm.

Rami oli alkuverkoissa tosi kiva, ihmeen rauhallinen ja tehtiin lyhyet ravipätkät jonka jälkeen jonkun verran laukkaa. Ensiksi vasempaan jossa hyppäsimme verkkaesteenä esteen nro 1 (portti) jonka jälkeen oikeassa kierroksessa kakkos estettä joka oli okseri. Rami oli harvinaisen mukava varsinkin laukoissa! Laukka oli kolmitahtista, tasapainoista ja pienen pyynnön kanssa saatiin pää alas ja kantoi itseään suht kivassa muodossakin vielä. Kuitenkin tarpeeksi kun verkkailtiin kisat alkoivat. Lähdin luokassa viidentenä sekä kymmenentenä.

Rata oli helppo, mutta todella moni hylättiin joten tästä nousivat myös omatkin paineet. Radalle Rami ei olisi halunnut mennä vaan sain patistella menemään ja ravasin pienen pätkän heti alkuun kunnes tervehdittiin tuomaria ja sitten se oli menoa.
Ensimmäisenä esteenä portti jonne Rami meni into pinkeänä. Sen jälkeen kaarrettiin oikealle ja Rami lähtikin porttia kohti kulmaan josta sitten sain vähän komentaa sitä et nyt ei mennä minnekään nurkkaan! Kakkoselle ei ongelmia, "trippelissä" en päässy hyppyyn mukaan mutta selvittiin. Neljäntenä oli sitten aina niin pelottava laine. No Ramihan sujahti ohi joten käänsin toiseen suuntaan ja uudestaan JAP JAP karjaisun kannustuksena yli (en sentään karjunut täyttä kurkkua). Tästä matka jatkui ristikkopystylle jossa ei ongelmia mutta sitten sarja. Tämä tuotti monille ongelmia ja moni hylätiin tai tuli sitten kielto. Ramihan sujahti b osasta sujuvasti ohi joten otin melkein pysähdykseen kun alkoi tota intoa olla liikaa ja siitä takaisin raviin ja nyt taas sama JAP JAP huuto kannusti hevosen yli. Viimeinen oli okseri jolla ei ongelmia. Mutta tyytyväinen olin! Tästä jäin suoraan verkkaamaan lisää turhia paineita pois Ramilta ja sitten taas odottelua. Meitä meni kolme 60 cm korkeudessa ja lähdin toisena.
Nyt sitten tiesin millä pitää kannustaa oikein urakalla. Hyppäsin eka kakkosen kokeiluksi jonka jälkeen tervehdys ja matkaan. Kuitenkin kävi huonosti ja heti ensimmäinen puomi tiputettiin takajaloilla. Ja taas paineltiin sinne kivaan nurkkaan rälläämään josta päästin jonkun ihme äänen ja Rami jatkoi nöyrästi matkaa. Kaikki meni hyvin, laineella kannustin ja sarjan b osalla. Siinä vaiheessa Rami tuntui jo väsyneeltä ja viimeinen este ja sekin tiputettiin takasilla.

Tallissa Rami pääsi pesulle jonka jälkeen sai loimen päälle ja etusiin käärin villapintelit ja jätin pienen hevosen lepäämään karsinaan porkkanien kera. Kuvasin muita suorituksia kunnes kisat loppuivat ja vein Ramin ulos loimen kanssa.

Yritän saada lisää kuvia kinuttua ihmisiltä ja seuraavaan postaukseen linkittelen myös meidän hurjan kisavideon.


kuva: Äiti
kuva: Johanna K.
kuva: Johanna K.
kuva: Äiti
kuva: Äiti

kuva: Äiti
kuva: Äiti


kuva: Äiti

Kuva: Johanna K.



2 kommenttia:

  1. Onpa Rami komeana kuvissa :)

    http://kaktujafutura.blogspot.com/2011/09/huomenta.html tuolla on sulle tehtävä :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia (: Yritän saada haalittua viel lisää kuvia seuraavaan postaukseen :D pitääki käyä kattomas tuo tehtävä

    VastaaPoista