torstai 16. helmikuuta 2012

Hieno Raipe!

Yritän näin pikaisesti intoilla parin päivän kuulumiset teille. On vähän laiskottanut ja ollu jotenki veto poissa, nuhaa ja kurkkukipua ja varsinki hirvee väsymys! Oon nyt parin viikon ajan heränny kolmen ja neljän välissä ja sen jälkee en oo saanu kunnolla edes nukutuksi. Tulloo taas kuvaton postaus mutta piakkoin voikin saada jopa videota kun saatiin äidin kanssa pokkari toimimaan! :D

Maanantaina olin ahkera ja mentiin Ramin kanssa ihan perus kouluilua. Käytiin mäkilenkillä tekemässä 20 minsan alkukäynnit ja kentällä aloitin ihan taivuttelemalla. Oikealle ei taivu ei sitten millään ja vasemmalle taas oikein hyvin. Yritin tehdä oikealle paljon kaulajumppaa mutta ei se hevonen asettunut ei sitten millään tai lähti vänkäämään pohjetta vasten. Lopulta sain aina hetkeksi asettumaan. Alkuraveissa oli ihan kiva mutta tein taas selväksi heti alusta et kuskia kuunnellaan. Yritti sinkoilla kulmista ja kerran onnistuikin sinkoamaan itsensä sivulle ja samassa liukastui ja etukoivet ottivat ja levisivät alta. Pystyssä pysyttiin onneksi ja kävelin hetken ja hevonen vaikutti normaalilta joten jatkettiin ravissa. Ihan vaan tehtiin voltteja, kolmikaarista ja otin aina vähän väliä käyntiä palkinnoksi kun kulki kivasti. Loppua kohden otettiin laukat ensiksi vasemmalle ja jaksoi kuunnella ilman turhia hönkyilyjä. Ei tarvinut tehdä oikeastaan muuta kuin pieni puolipidäte ja vähän siirtää sisäjalkaa edemmäs, pieni puristus ja nosti heti rauhallisen laukan. Tehtiin joku 4 nostoa ja vaihdettiin suunta oikealle. Odotin aina sen verran että asettui sisälle ja siitä sitten aina nosto ja tuli taas hyviä nostoja. Laukkasi rennosti ja mukavassa tasapainossa ja joka pätkän jälkeen sai kävellä vähän pitkin ohjin. Loppuraveissa vähän yritti laukkailla kun herra tykkää laukata ja kyllähän se siitä sitten rauhottui hyvin. Jäi hyvä fiilis ratsastuksesta kun Ramikin on motivoitunut taas tekemään töitä ja yrittää ihan tosissaan. Tahtihan on taas osittain kateissa, mutta nyt pysyy edestä tasaisempana ja varsinkin laukat yllätävät! Ei kaahailua ja kuuntelee loppuun asti ja oikeassa laukassa ei tarvitse kuin istua niitä takajalkoja kohti ja pieni puolipidäte niin olisi siitä jo nostamassa laukkaa. Hassu pieni hevonen <3

Keskiviikkona lähdettiin joskus puoli neljän aikaan baanailemaan pitkästä aikaa! Lunta oli parhaimmillaan polviin asti ja aluksi käveltiin alkumatka ja ravattiin sitten aina lumisimmat kohdat. Annoin mahdollisimman paljon ohjaa niin sai itse sitten valita vauhtinsa ja pääsi venyttämään oikein kunnolla askelta. Ravia jatkettiin laitumien ohi ja sitten taas käveltiin noin puolet matkasta. Välikäyntien aikana tehtiin myös aivan pikkuisia kuunteluharjoituksia.Kerran jopa uskallettiin laukata ja Ramihan nautti oikein urakalla! Käytiin myös kentällä tekemässä pari nostoa per suunta varsin hyvin tuloksin. Loppuravit ja käynni taas baanalla ja kyllähän siinä 40 minuuttia onnistuttiin kuluttamaan. Talliin kun mentiin niin ei ollut kyllä hevosellakaan edes pientä kosteutta vaan aivan kuivahan tuo oli ja mitä ratsastuksen aikana ehdin katsomaan niin ei puhaltanutkaan kertaakaan. Tein vielä iltatallin ja illalla poikkesin kaverilla ja hänen luota lähdin joskus yhdentoista jälkeen? Hupsista.

1 kommentti:

  1. Kuulosti, että meni varsin hyvin Ramin kanssa :)
    Itte olin eilen ratsastamassa pitkästä aikaa tunnilla, ja sain sitten tallin laiskimman hevosen :D Mutta ihan hyvin se tunti kumminkin meni. ONNEKSI! :D

    Pianhan me näämme :D (hiihtolomaleirillä) :DD

    VastaaPoista