Blogihaaste: Kisakenttien todellinen kauhu

Viikon blogihaasteena on mielestäni loistava aihe ja kun luin anonyymin koulutuomarin tekstiä (mikä oli tosi hyvä vink vink) ja aloin heti miettimään aihetta. Kaikki innokkaat kipin kapin naputtelemaan omia positiivisia sekä negatiivisiä kisakokemuksianne. Ohjeet osallistumiseen löydätte täältä.

Itse en ole kovinkaan aktiivinen kisaaja mikä on pakko myöntää ihan ensimmäisenä. Syitä? Työt sekä tasapainottelu hevosen ja koiran välillä sekä suuri kynnys lähteä kisaamaan. Miksi? Selvennetään vähän asiaa.

Mikä minulla on ratsuna? Kyllä! Lämminverinen ex-ravuri joka puistattaa osaa ihmisistä. Hevonen siinä missä muutkin, eri ammatti vain lähtökohtana ja uudelleen koulutuksen myötä ammatti vaihtui. Ei ole mikään huippu kisatykki joka tulisi kisaamaan vaativia luokkia tai hyppäämään +100 cm ratoja, mutta mun käyttöön sopiva.

Hämeenkoski 2012, ei mennyt rata ihan läpi mutta hauskaa oli!

Ennen kun Ramin kanssa suunnattiin kisakentille olin kisahoitajana serkkuni lämppäri ruunalle useita kertoja. Heidän lajinaan olivat esteet ja vaikka ei menestystä tullut niin meillä oli aina hauskaa kisoissa. Kisoihin lähdettiin hyvällä fiiliksellä ja vaikka olisi tullut hylky niin pois lähdettiin nauraen ja todeten et hei ens kerralla menee ehkä paremmin. Näistä tulee niitä positiivisia muistoja kisoista.

Negatiivisia on myös. Kun katsomossa katsoin ratsukon rataa kuulin usein ympäriltä siis miks se on tullu lämppärillä kisoihi?Tosi noloo. Niin no eihän missään säännöissä lue ettei tämän rotuisella saisi tulla? Vielä enemmän kuului pahaa puhetta jos tämä "karmaisev"a lämppäri sattui sijoittumaan. Mitä se ketään haittaa jos joku haluaa omaksi iloksi käydä rennolla fiiliksellä kisaamassa?

2012 kun pelottava este koitui kohtaloksi ja hylky tuli. Rami kuitenkin yritti!

Silloin kun ei toiminut hoitajana kisoissa kävin aktiivisesti kuvaamassa. Samalla päätyi vieraiden ihmisten juttusille, yleensä kuvien takia, mutta myös ns. vapaana kätenä joku kilpailija saattoi kysyä että ehditkö auttamaan vaikka pitämällä hevosta. Siinä sitten pääsi taas juttusille ja joskus muistan höpötelleeni ihan jonkun aikaa erään kilpailijan kanssa hänen hevosestaan. Tässä on taas jotain positiivista.

 Mutta auta armias kun kisoissa on törmännyt siihen kuinka huonosti menneen suorituksen jälkeen ratsastaja on itkenyt ja haukkunut taustajoukkonsa ja hevosen ja pahimmillaan on piesyst raipan kera ratsunsa. Onko se hevosen vika jos rata menee huonosti? Siinä vaiheessa on aika katsoa peiliin että mikä mättää. Aina ei voi mennä hyvin ja se on hyväksyttävä ja vaikka rata olisi mennyt huonosti pitää kuitenkin kiittää hevosta vaikka ottaisi päähän kuinka paljon. Mutta kiukkuamisella ja syyttelyllä luodaan huonoa ilmapiiria.

 

 

 

 

 

 

2013 tehtiin läpimurto esteradalla, ensimmäinen sijoitus

Tässä on siis se kynnys kun en uskalla lähteä kisoihin. Allani on siis lämminverinen jota katsotaan ikävä kyllä nenänvartta pitkin. Pelkään. EI kuitenkaan pitäisi, koska olen ylpeä omasta työstäni.Onnistumiset tuovat mitä makeimman fiiliksen kun tajuaa että näin pitkälle ollaan tultu. Kova työ on taas palkittu. Kaikki ne lukuisat kuntoutukset joiden takia ollaan otettu todella paljonkin takapakkia niin tässä me ollan. Ehkä pitäisi vaan hätyyttää se peikko pois mielestä ja uskaltautua kisaamaan. Oma pelkoni ja jännitykseni ovat niin vahvana osana meidän suorituksia että sen takia mennään varmasti penkin alle. Kuitekaan en ole koskaan syyttänyt Ramia vaan joka suorituksen jälkeen on tullut isot kehut ja taputukset meni miten meni.
 

Ja samana vuonna 2013 läpimurto koulupuolella, raviohjelmassa toinen sija!

 Omalle kohdalle on osunut yksi negatiivinen kisakokemus. Siitä on jo jokunen vuosi aikaa enkä kummemmin edes muista koko asiaa. Koko päivä oli täyttä kaaosta jo ihan tallilta lähtien. Aikataulu lähti heittämään mitä ihmettä yli puolella tunnilla joka kostautui kisapaikalla. Hevosen selkän vauhdilla, pikainen verkkailu ja suoritus. Niin jos oltaisiin edes päästy ensin maneesiin suosiolla. Rami pelkäsi eikä uskaltautunut valoisasta hämärään mikä aiheuttu pahennusta muissa kisaajissa. Meitä oli vain muutamia ulkopuolisia ja loput olivat tallin omaa porukka muistaakseni. Koska Rami ei mennyt sisälle niin taisteltiin hetki oven ulkopuolella ja samaan aikaan maneesista tulee ratsukko ulos ja ahtautuu pienestä välistä meidän ohitse ja tilannehan on se, että Rami meinaa osua kyseiseen hevoseen. Lopulta hoitajani sai talutettua meidät sisälle ja no rata meni penkin alle mutta ei voi mitään! Myöhemmin sain kommenttia kuinka hevoseni on vaarallinen.Tässä vaiheessa tämä ratsukko joka ahtautui ulos olisi voinut fiksuna jäädä odottamaan sisäpuolelle vähän myös vetoavuksi samalla. Kisoissa oli mutenkin negatiivinen ilmapiiri joten sinne en ole sen jälkeen mennyt.

2014, 50 cm puhdas, 60 cm 4 vp

 Kaikki muut kisat ovat positiivisia oikeastaan. Harjoituskisoissa on aina paras tunnelma, kisat ovat pienet ja ne missä mekin ollaan käyty niin porukka on tuttua ja meillä on aina ollut hirmuisen hauskaa!
Kannustetaan toisiamme ja vaikka menisi vähän huonomminkin niin kannustetaan toisia. Ei pidä olla nuttura niin tiukalla.

Mieleenpainuvimmat kilpailut niin. Kaikki muistan ja toki ne kisat missä on tehty joku pieni saavutus eli ollaan vaikka päästy jopa palkintojenjakoon muistuvat nopeasti mieleen. Ne ovat olleet sellaisia tilanteita että olen meinannut haljeta ylpeydestä. Oma käteni jälki on siinä.

Syksyn koulukisat jäivät kyllä hyvin mieleen. Oma valmentajani tuli katsomaan vaikka kyseessä oli harjoituskisat, koutsasi kun lähdin säätämään liikaa ja suoritusten jälkeen tuli palaute ja vielä myöhemmin käytiin radat läpi mikä oli hyvää ja missä parannetaan. Ja toki myös se kun vanha tallimme omistaja sanoi odottavansa ensi vuotta miten pitkälle on päästy ja kuinka paljon tulemme yllättämään. Hevosen kehityksestä on aina kiva saada palautetta ja joka kerta kun paperissa lukee "Raamikas hevonen" tulen iloiseksi. Pieniä asioita, mutta toisaalta niin suuria.

2014 raviohjelman verkassa

Yritetään kukin omalta osaltamme pitää kilpailuissa hyvä fiilis yllä. Tervehditään tuttuja ja ehkä tuntemattomiakin eikä olla naama rytyssä. Toisen päivää ei tarvitse pilata sillä jos oma rata ei sujunut hyvin. Ei pureta sitä turhautumista hevoseen, hevosenhoitajaan, kuskiin tai helposti sanottuna omaan tukijoukkoon. Vaikka nimesi koreilee tuloslistan loppupäässä niin ei siitä pidä masentua. Aina ei voi olla hyvä päivä ja seuraavalla kerralla toivoa että menee paremmin. Tuloslistaa ei voi tehdä jos joku ei ole viimeinen. Tällä periaatteella mennään ja näin on minulle opetettu kotona.

Tänä vuonna yritetään pyörähtää muutamissa kisoissa ja jos ei päästä niin ei voi mitään. Jos seurakisoissa ei saada ratoja hyväksytysti läpi niin maailma ei kaadu siihen. Siinä on jokunen tavoite tuon kisakenttien kauhun kanssa joten eiköhän sillä mennä.

Meni miten meni voittajat ei pelkää hävii!

Äiskän oma ylpeys, 2014