I haven't lost hope yet

Miten pukisin asian sanoiksi? Se on vaikeaa, olo on aivan käsittämättömän tyhjä, haluaisin vain itkeä ja nukkua. Ruokaa en saa syötyä tai se alkaa etomaan heti, eilenkin heitin puolet lautasella olleesta ruuasta roskiin, ei vaan pysty vaikka en ollut syönyt yli 10 tuntiin mitään.Näin on jatkunut mitä ihmettä yli kuukausi? En ole siis syönyt yli kuukauteen kunnolla niinkuin pitäisi.

Tällä hetkellä kamppailen itseni kanssa joka hetki, kaikki mitä teen vaatii ponnistelua ja hetkellisesti itseään niskasta kii ottamista jonka jälkeen tulee romahdus. Ei jaksa, en pysty.... Itkin eilen, tänään on ollut jo lähellä (kello on vasta 10:22) kun tuli pientä sanaharkkaa äidin kanssa ja kimpaannuin siitä. Toista kuukautta on jo ollut hirveitä kipuja mitkä lävistävät kehon monta kertaa päivässä, aamusta iltaan. Yöllä saan niin hirveitä kipukohtauksia että herään ja joudun makaamaan paikallani ja hengittämään syvään, että kipu hellittää. Kipu haittaa jokapäiväistä elämääni, autolla ajaessa saan jalkaan hirveän kivun mikä hellittää vain silloin kun painan kipeää kohtaa kovaa ja se saattaa kestää pahimmillaan puoli tuntia. Lantion kivut ovat varmasti pahimpia, mutta eivät käsissä tuntuvat kivutkaan kivoilta tunnu.

Aamut ovat pahimpia, kun ei saa yöllä nukutuksi, heräilen ja sitten kun pitäisi aamulla lähteä hoitamaan hevosia, torkutan kelloa yli tunnillakin helposti kun en vaan saa itseäni ylös. Tänään yritin herätä 7:40, todellisuudessa sain itseni ylö 9:00 nippa nappa. Hevoset on kuitenkin hoidettava. Huomenna pitäisi herätä 7:00 viimeistään oikeastaan 6:40, katsotaan miten käy kun pitäisi lähteä auttamaan kioskille. Sitä ennen on poikien ruokkiminen, loimitus, vesien kanto, heinien laitto (ellen laittaisi niitä fiksuna tyttönä tänä iltana), koska apua en saa äidiltäni, hän ei auta koska siitäkin saadaan tappelu aikaiseksi.

Olen kriittinen itseäni kohtaan, oikeastaan inhoan itseäni tällä hetkellä syvästi. Joudun potkimaan itseäni että jaksan liikuttaa hevoset, jaksan seurustella koiran kanssa joka hakeutuu yhä useammin luokseni painaakseen pään jalkaani vasten. Hevoset kaipaisivat parempaa hoitoa, yritän parhaani koko ajan, mutta huomaan esimerkiksi tallissa sen, kun on jo pitänyt kuukausi putsata muutamat suitset niin en ole saanut sitäkään tehtyä. Pinteleiden kääriminenkin tuntuu äärettömän raskaalta asialta. Tapaan huonosti kavereitani, oikeastaan pidän tosi huonosti heihin yhteyttä, en oikeastaan yhtään, en vaan jaksa, Kun pari viikkoa sitten puhuin vanhalle kaverille että tilanne on tämä et tarvin apua, hän puhui äidilleen joka sitten haukkui minut siitä että olen vaarallinen ihminen, epäluotettava että mun kyytiin ei voi edes laskea ketään että jos vaikka ajan päin puuta. Tämähän se vielä tästä puuttuikin, hullun leima otsassa mitä olen pelännytkin. 

Mistä tämä on edes lähtenyt? Pitäisi olla iloinen, mutta en pysty enkä osaa.Viime vuonna  hymyilin, nauroin ja olin sosiaalinen ja nyt? Itken, paljon. Täysromahduksia tallin lattialle ilman syytä, tunnen olevani riittämätön ja epäonnistunut kaikessa. Tajusin itse pari viikkoa sitten, että tarvitsen apua. En ole saanut vieläkään soitetuksi itselle aikaa, koska hävettää.

Olen kantanut jo pitkään asioita sisälläni mistä en ole phunut, vuosi ei edes riitä. Nytkö tuli aika täyteen? Koko tämä vuosi on ollut aikamoista vuoristorataa. Olen kuitenkin tutustunut uusiin ihmisiin, tapaillut, tehnyt jotain päätöntä ja yrittänyt elää. Otin kaksi tatuointi mistä kuulin valituksia vähän sieltä sun täältä, kävin festareilla, vastuuvalmentaja kurssin suorittaminen, mallina oloa mutta..

"Maailmassa on paljon kaunista ja hyvää, älä luovuta". Näin sanoi eräs kaverini torstaina. EN luovuta, haluan apua, haluan nousta täältä kuopasta ylös vaikka se tuntuu mahdottomalta tällä hetkellä.

Ja mul on fiilis, et tällä tiimil tää tulee olee jotain mahtavaa

Huh heijaa mitä kiirettä on taas ollut! Mihin nää päivät oikeesti katoaa, mitään ei kerkiä tehdä... Se vähäinen lumikin mitä satoi maahan katosi viimeistään tänään vesisateen myötä, masentavaa kun joutuu taas kulkemaan tallilla otsalampun kanssa kun mitään ei näe.

Tiistai meni Vermossa apukätenä klinikalla, lopputuloksena oli kuitenkin autorikko joten se ilta menikin sitten siinä! Pojat tulivat vasta yhdentoista korvilla sisälle mikä ei niitä tuntunut haittaavan kun oli heinää edessä ja keli ihan siedettävä. Puolenyön jälkeen kun hipsii tallista pois sen jälkeen kun on paketoinut hevosten jalat niin miettii pienessä päässään onko tässä mitään järkeä. Toisaalta nautin ihan äärettömän paljon kahdenkeskisestä ajasta hevosten kanssa, rapsuttelua ja hellimistä. Onhan se aivan ihana fiilis kun menet karsinaan, hevonen keskeyttää heinän syönnin sen takia, että voi nostaa päänsä olkapäälle.

Eilien oli myös aikamoinen tappopäivä, lähdin siskonu avuksi kun hän on pahasti kipeä ja hänellä on 7 kk ikäinen tyttö ja tarvitsi apua kotihommissa ja lapsen hoidossa. Kilttinä tätinä ampaisin sitten siskolle ja pääsin neljän jälkeen lähtemään Vermoon. Matkan varrella poikkesin hakemaan vähän rehuja, 1 säkki krafftin lucern pellettiä, 2 säkkiä dodson&horrelin build uppia ja 2 säkkiä dodson&horrelin ERS pellettiä (Sepon kilparehu) sekä 10 kg Krafftin B-vitamiini purkin. Ja taas sama pohtiminen onko tässäkään järkeä, ensi viikolla saa haettua varmaankin Krafftin mashia mitä taas Rami saa syödä tällä hetkellä. Vermossa ehdin istua tallikahviossa juomassa kaakaota, sisäänkirjaa pari "meidän" hevosta ja kävin vähän hevosväylällä ostoksilla, hevosille MSM + inkivääri ja itselle hanskat. Tiirailin samalla supersöpöä kelloa varustehuoneen seinälle, vielä joku päivä saan sen kellon ostettua (ja sitä päivää odotellessa että varustehuone valmistuu) Eli pojat tulivat eilenkin sisälle yhdentoista korvilla kunhan olin saanut tallin siivottua.

Tämä päivä menikin siskon luona jällleen, poikkesin matkalla kaverini luona kahvittelemassa ja juttelemassa kun ei oltu nähty yli puoleen vuoteen ja oli leppoisaa! Aamulla sain kuitenkin selvitellä Sepolle kuskia viikon päästä juostavaan starttiin, kuski joka oli sovittu niin hän ei pääsekään tai suoraan sanottuna ei olisi järkeä ajaa +5 tuntia per sivu ratsastamaan yhtä hevosta ja sitten takaisin. Joten aamulla sitten viestitin muutamalle kuskille ja soitin lopulta sille kuskille joka lasketti Sepolla kakkoseksi kesällä Vermossa. Nyt juostaan vain mailin matka ja Seppo sai niinkin hyvän radan kun kakkosen. Kyseessä on karsinta ja 7 ensimmäistä hevosta pääsee 12. päivä juostavaan finaaliin Teivoon ja tässä viikon päästä juostavassa lähdössä on vain 8 hevosta. Sepolla on nyt kyllä sellainen hoitokuuri päällä että saataisiin lima pois ja jos vertaan alkuviikkoon niin ainakin ruunan ruokahalu on ollut parempi. Onhan tämä tiukka rykäisy tälle hevoselle; Teivon ja Kouvolan startin väli oli 12 päivää, Kouvolan startista ensi viikon starttiin 10 päivää ja jos menee finaaliin niin 10 päivää välissä.

Rami on ollut oma itsensä, pitäisi nyt ihan oikeasti päästä klippaamaan tuo nallekarhu! Ja huomenna saada hevoset liikkeelle. Sepolle varmasti tekee toisaalta hyvää että on päässyt vähän lepäämään kun on ollut sitä limaa, Rami pitäisi saada kyllä liikkumaan tavalla tai toisella. Jos huomenna kerkeäisin kummankin selkään? Kuitenkin huominen menee vielä siskon tykönä ja olen kotona viiden jälkeen, tallihommat ja hevosten liikutukset päälle. Otsalampun valossa kentälle vaan pyörimään. Sunnuntaina pitäisi yrittää ajaa Seppo viimeistään, saa olla vain kerran tässä starttien välissä kärryjen edessä, muuten varmaan maastoillaan jos vain mahdollista. Pitkää rentouttavaa lenkkiä siis tarjoillaan, sunnuntaina tosiaan avataan hengitystiet kärryjen edessä.

Kohta nukkumaan, sitten voisinkin vähän pohdiskella mitä postaus aiheita keksinkään. Ruokinnasta voisi toki tehdä videoversion ettei aina tarvitse näpytellä. Mutta katsellaan mitä kekstään!

Kun Seppo tuli taloon

En olisi edes villeimmissä unelmissani uskonut koskaan omistavani ravihevosta joka tulisi vielä juoksemaan säännöllisesti kilpaa. Niin vain kuitenkin kävi. 

Mistä kaikki edes lähti? Olin alkuvuodesta mukana jonkun verran raveissa missä Seppo juoksi. Yllättäen heitettiin että tässä olis sulle hyvä hevonen! Naureskelin että juujuu kyllä. Aina välillä kuului sama lausahdus ja kun Ramia sitten sattui ja hain kipulääkettä hätäavuksi setäni luota niin uudestaan: Seppo olisi sulle hyvä hevonen. Fiksu käytökseltään, ei hätkähdä yhtään mitään, helppo käsitellä. Siinä sitten aloin oikeasti miettimään että niin no. Toinen hevonen tarvitaan kuitenkin kaveriksi ja saisin aikamoisen opetusmestarin itselleni. Seppoa tarjottiin mm. kurssihevoseksi jos C-ajokortti olisi järjestetty Vermossa, koska tämä hevonen on vaan niin fiksu kurssihevoseksi. No kurssia ei järjestetty joten ei siitä enempää.

Mietin asiaa pitkän aikaa, kävin koeajamassa ruunan ja lopulta päätin tarttua tilaisuuteen. Eikä puhuta mistään ihan huonosta hevosesta edes. Sepolla on takana 109 starttia ja yli 45 tuhata euroa tilillä rahaa. Auton takaa ennätys on 13,4 ja voltista 15,0, monte ennätykset ovat auton takaa 16,1 ja voltista 16,3. Siitepölyallergia on varjostanut pari vuotta ruunan elämää mikä aiheutti sen ettei kesäisin pääsyt edes treenaamaan, mutta nyt tämä kesä oli poikkeus kun apu löytyi.
On tämä ruuna rikkonut myös vanhassa kodisaan vetoa ottaessa ennätyksen - ruuna lasketti 500 metriä samaa vauhtia mitä mennään Suomessa isoissa päälähdöissä, rikkoi siis yhden tallin entisen asukin ajan joka oli kuitenkin kovatasoinen hevonen. Sitä ei olisi koskaan uskottu.

Miksi sitten entiset omistajat luopuivat näin kivasta hevosesta? Tällä hevosella on todella suuri tunnearvo heille. Kyllä kyyneleitä oli vuodatettu vaikka tulikin vain n. 20 km päähän minulle asumaan. Mutta totuus on se, ettei tienaamatonta ravihevosta kannata pitää, Hevosta ei viitsitty laittaa yleiseen myyntiin ja kun kysyin perustelua miten sitten minulle niin sanoivat että hevonen ei voi saada parempaa kotia muualta. Rami on hoidettu jo niin hyvin ja siitä on tullut hieno niin annetaan tällekin hevoselle sama mahdollisuus. Eivät ole hetkeäkään katuneet.

Seppo on siis vuonna 2004 Ruotsissa syntynyt amerikkalais ruuna.Säkäkorkeutta arvioisin 163-165 cm, mutta on aika silakka. Massaa on aika vaikea saada tälle hevoselle mikä on kyllä pikkuhiljaa onnistunut ruokinnan muutoksen myötä. Onhan tässä aikamoinen ero harrastehevon ruokintaan verrattuna, väkirehua menee päivässä arviolta 5 litraa ja vapaa heinä lisäksi.

Kun ystäväni näki tämän hevosen laitumella hän oli hetken hiljaa jonka jälkeen sanoi: tuossa on hyvä hevonen, olemus kertoo kaiken. Seppo on harkitseva ja oman arvon tunteva ruuna. Toisinaan tätä hevosta saa väistää kun tulee korvat luimussa kohti, mutta eipä se muuta tee kuin uhittelee ja silloinkin se on parhaassa kunnossa. Silloin se myös taistelee radalla viimeiseen asti. Pari kertaa on minulle uhitellut, muuten tulee kiltisti vastaan (ja ainakin sitten jos on joku herkku mukana)

Tämän hevonen ehdottomasti lempipaikkoja on metsä! Se rakastaa metsässä samoilua ja annankin sen päättää itse missä kulkee. Pysyypähän mieli korkealla kun saa tehdä mitä haluaa. Ajolenkin ovat 10-20 km pitkiä mitkä päätyvät siihen että kuskilla on kädet kipeät. Minulle tulon jälkeen on opetellut kyttäämisen salat ja enemmänkin se naurattaa kun vanha pappa on yllättäen muuttunut nuoreksi hevoseksi mikä nähdään positiivisena asiana. Sepon ilme muutui pian meille muuton jälkeen kun treenipaikatkin muuttuivat ja treenaus heitettiin täysin ympäri. Ehkä se vain kaipasi paikan vaihtoa?

Seppo on nyt juossut 6 starttia minun nimissäni. Ensimmäinen startti juostiin heinäkuun alussa Vermossa ajatuksella kunhan ravaa maaliin. Muistan sen fiiliksen kun ensimmäinen kierros oli menty ja olimme serkun kanssa että no se on puolessavälissä sijoituksessa. Yllättäen katsoimme kun ruuna lähtikin kirimään hurjaa vauhtia ohittaen muita leikiten. Siinä vaiheessa tarrasimme toisiimme kiljuen että katso mitä se tekee! Lopputuloksena oli n. 20 cm häviö voittajalle, mutta meille se oli kuitenkin voitto.

Seuraavaksi startattiin Turussa mailin matka kärryiltä. Tämän hevosen osalta kärrylähdöt alkavat olemaan siinä kun niissä mennään niin kovaa. Lisäksi päivää varjosti rata mikä oli aivan hirveässä kunnossa sateiden jäljiltä ja lähtö olikin linjalähtö kun auto ei päässyt enään karkuun hevosia. Eli kaikki elementit huonoon juoksuun tälle hevoselle. Toisin kävi! Seppo taisteli johtavan rinnalla hienosti ja juuri ennen maalia kaksi hevosta tuli muutamilla senteillä ohitse.

Sitten menikin kolme starttia laukkojen merkeissä. Kintereet vaivasivat joten ne sitten tietty hoidetitiin piikittämällä.Viimeksi montessa ruuna oli liian vahva ja kun kuski piti vastaan veti herra herneen nenään ja kiskaisi pään alas sillä tuloksella että osui lähtösiivekkeisiin ja laukkasi.
Viikko sitten tiistaina oltiin teivossa mailin kärrylähdössä ja saimme huonoimman radan ikinä lähteä mistä tarvittaisiin ihme että pääsisi kärkikahinoihin. Kuitenkin oli niin letkeä koko startin ajan että taas meinasi kyynel tulla silmään kun näköjään panostus on auttanut. Ja nyt tosiaan sunnuntaina juostaan jälleen kilpaa ja toivotaan ehjää juoksua.

Seppo opiskelee tässä ohella ratsastuksen saloja. Ikänsä ajettu ruuna on hirmuisen kankea, mutta tajuaa parin kerran jälkeen mitä haetaan. Yksi läpimurto tuli toissapäivänä kun ruuna tajusi että hei liinassahan voi ravata myös! Talvella yritetään päästä ylittämään puomeja valvotusti tietysti ja jos vaikka uskaltaisi ottaa valmentajan apuun niin saataisiin ongelmia ratkottua heti alkuunsa. Mutta katsotaan mihin tämän hevosen kanssa vielä päästään. Elämä ei käy ollenkaan tylsäksi näiden poikien kanssa!

Olen ollut hirmu tyytyväinen kuitenkin tähänkin ruunaan. Sepon kanssa olen päässyt harjoittelemaan mm. verikokeen ottamista, hiittaamista ja päässyt sisälle ravimaailmaan paremmin. Olen seissyt jokusen kerran radan varressa jännittämässä ja tänä vuonna tulen jännittämään ainakin 2 kertaa vielä miten käy ja ensi vuosihan on viimeinen kilpailuvuosi. Sepolta ei jätetä ajamista pois vaikka se ei enään sitten kisaakaan vaan sillä pidetään kuntoa yllä. Mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan, kukaan ei tiedä. Sen tiedän että omistan kaksi aivan huippuluontoista jätkää!

P.s. Silmä tarkkana! Seppo on tuttu myös mainoksista ja jos bongaatte pojan jostakin niin kommentoikaa ihmeessä mistä ;)

Täällä taas !

Hei lukijat!

Pahoitteluni pitkästä tauosta mikä ei ollut ehkä ihan tarkoituksellinen. Tämä vuosi on ollut aikamoista myllerrystä mikä on vienyt omat energiat moneen otteeseen ja kun kone hajosi niin ei ole ollut mitään millä päivittää. Itse kamppailen oman hyvinvointini kanssa, rehellisesti sanottuna olen nähnt yli puolen vuoden ajan painajaisia, nukkunut äärimmäisen huonosti (heräilen siis 1-5 kertaa yössä) ja moni epäilee masennusta. Mutta onneksi on aivan ihania ystäviä jotka ovat pitäneet pinnalla ja tietty rakkaat karvakorvat. Varsinkin yksi henkilö on sellainen jota en voi kun kiittää kaikesta, on kuunnellut ja avittanut mitä on pystynyt. Monesti mietin millaista elämä olisi jos en olisi vastannut alkuvuodesta tämän ihmisen viestiin ja tavannut häntä niin pian.

Mitä meille kuuluu? 

Ramin kanssa oli maaliskuussa ongelmaa mikä johti muutaman kuukauden saikkuun. Liukastuminen tarhassa johti pieneen repeämään vasemman etujalan tukisiteen alareunassa mitä sitten paranneltiin kaikessa rauhassa. Harmitti ihan vietävästi silloin! Talven kova työ valui hukkaan siinä samassa....
Toukokuun 15. päivä Rami muutti lopultakin kotiin ja silloin korkkasin skumppa pullon, istuin tarhan vieressä kivellä ja katselin Ramia kun se käyskenteli onnellisena tarhassa. Kaksi viikkoa meni hujauksessa kunnes elämä muuttui vähän lisää.

Sain maaliskuussa mielenkiintoisen tarjouksen meinaan Ramin entisiltä omistajilta. He tarjosivat minulle hevosta, 11 vuotias Ruotsista 2009? tuotu täysikuntoinen ravihevonen! Ideana olisi siirtää ruuna pikkuhiljaa eläkkeelle kun juokseminen ei oikein enään kiinnostanut ja kesäisin ruuna kärsii siitepölyallergiasta. Kun tarpeeksi kauan mietin ja pyöritin asiaa päätin tarttua tarjoukseen ja kesäkuun 1. päivä Seppo saapui.Pojat tulivat heti toimeen keskenään vaikka Seppo ei siedäkään toisia ruunia ja ovat aikamoinen pari! Kaksi täysin erilaista hevosta mutta täydentävät toisiaan erinomaisesti. Yhteiselo sujuu hyvin ja kyllä siinä sydän suli kun pari viikkoa myöhemmin menin aamulla ruokkimaan hevosia ja kummatkin makasivat heinäkasassa selät vastakkain kiinni toisissaan. Selvittelin vähän allergiaan liittyviä asioita ja lopulta löysinkin yrttejä jotka alkoivat auttamaan ruunaa, hengitys kulki hyvin ja kun kävimme hiitillä ruuna lasketti sellaista vauhtia mitä se ei ole pystynyt pariin vuoteen. Ja ensimmäisessä startissa minkä juoksi nimiini (omistaja&valmentaja) otti maalikamerahäviön ja rikkoi monté ennätyksensä! Seuraava startti juostaan 22. päivä Kouvolassa joten peukut pystyyn. Seposta kerron seuraavassa postauksessa lisää :)

Mitähän muuta? Elämä sujuu omassa tallisa lunkisti. Onhan toki hommaa vieläkin vaikka kuinka ja paljon, mutta elämä on älyttömän helppoa. Pystyn menemään ja tulemaan helpommin mitä ennen ja olo on rauhallinen. Meillä on käytössä hienot maastot ja oma ihana kenttä minkä huippu lankoni ja ystäväni tekivät! (Sama henkilö kenet mainitsin jo aikaisemin) Ei siinä kauankaan nokka tuhissut kun iso kaivinkone oli pihassa ja 20x38 m alue kaavittiin auki ja ystäväni joka on koneurakoitsija teki kyllä niin näppärästi tasoitukset ym. että oli kiva katsela. Päivässä oli pohja valmis, kaksi päivää ajettiin maata ja perjantaina tuli hiekat ja se oli siinä. Aidat pitäisi vielä rakentaa, mutta hyvin on pystynyt menemään.

Tässä siis tällä hetkellä mennään. Yritän aktivoitua taas! Blogille pitäisi keksiä uusi ulkoasu, kenties nimikin? Sisältöhän tulee muuttumaan sen verran että kerrotaan myös starteista, treenaamisesta ja samalla kuitenkin Seppoakin työstetään kentällä niin ruuna saa sitten raviuransa jälkeen uuden ammatin. Mutta palaillaan!